Esipuhe

En tiedä onko tämä yleinen ongelma kirjailijoilla (jollaiseksi itseni luen), että ei oikein tahdo keksiä miten aloittaa uusi kirja. "Oli synkkä ja myrskyinen yö..." kuulostaa ehkä vähän teennäiseltä. Joten päätin aloittaa esipuheen kertomalla siitä kuinka vaikeaa kirjan aloittaminen voi joskus olla. Nerokasta, eikö totta?

Aloitin ensimmäisen kirjani, Iltarusko, esittelemällä kirjan kantta ja siitä tarina lähti rullaamaan eteenpäin. Koska idea toimi ja sain kirjan valmiiksi, aion käyttää tätä samaa ideaa vielä kerran, toivottavasti viimeistä kertaa, sillä tämän jälkeen käytäntö on jo auttamattomasti menettänyt tuoreutensa ja täytyy keksiä jotakin muuta (mikäli kolmatta kirjaa edes koskaan tulee). Toisaalta, tämäkin kirja tullaan julkaisemaan ilmaiseksi netissä, joten lukijan ei pitäisi tuntea itseään huijatuksi vaikka kirja olisi miten huono tahansa (kannattaa miettiä tarkkaan onko kirja tulostamisen arvoinen, mikäli et voi tulostaa sitä esim. firman laskuun). Metsäyhtiöt tykkäävät mikäli kirja leviää A4-monisteina, ja luontokin tykkää; toimivathan havumetsät hiilinieluina...

Sitten varsinaiseen asiaan. Kansikuva on taas kerran kaksijakoinen. Kuten otsikkokin sanoo, se kuvaa millaista on elämä "yhdeksänsataa vuotta ennen maailmanloppua". Pienempi kuva on otettu joskus 1980-luvun alkupuolella isovanhempieni asuintalon (nykyinen kesämökki) pihamaalta. Isovanhempani ovat siinä -- isoisäni kuoli 90-vuotiaana vuonna 1989, ja pääsi varmaankin perille niin kuin tämä kiertoilmaisu nykyään ymmärretään. Isoäiti muutama vuosi aiemmin (muuten isoisä olisi varmaan elänyt satavuotiaaksi). Kuva henkii rauhaa ja levollisuutta, ja sellaista muistan elämän olleen "mummolassa" 1970- ja 1980-luvulla -- elettiin eräänlaista "pysähtyneisyyden aikaa" muuallakin kuin Neuvostoliitossa. Isovanhempani olivat olleet jonkin sortin uskovaisia -- kun kolusin viime yönä vanhoja valokuvia, löysin niiden alta Raamattuja ja virsikirjoja jotka olivat lojuneet siellä koskemattomina kenties yli kaksikymmentä vuotta -- mutta eivät tuputtaneet uskoaan eivätkä olleet mitään sekopäisiä "maailmanlopun saarnaajia" vaan rehellisiä ihmisiä joilla oli jalat tiukasti maan pinnalla. Kuinkahan moni nykyajan kristityistä edes ymmärtää mitä "rauha", "levollisuus" tai "seesteisyys" tarkoittaa, kun pitää suu vaahdossa jauhaa jostakin "tempauksesta" tai "USA:n talouden romahduksesta" tai "Wilkersonin profetioista" (Mellerillä tuskin oli "levollisuus" päällimmäisenä mielessä kun hän laati rikosilmoitusta Seppo Juntusesta). Mahtavatko he edes itsekään ymmärtää kuinka monen ihmisen elämän he ovat pilanneet turhilla ennustuksillaan.

Tämä on se mihin tämä isompi kuva viittaa. Siinä näkyy lumen alta paljastuneita olut- ja viinatölkkejä (ainakin Saku ja Smirnoff ovat tuntuneet kelpaavan). Todella lohduton näky. Nämä kaksi kuvaa ovat siis aivan toistensa vastakohtia. Ketkä ovat niitä jotka turruttavat aivonsa alkoholilla, tai huumeilla, tai liimalla, ja miksi? Osa näistä ihmisistä on kenties ollut nuoruudessaan mukana uskonnollisissa piireissä joissa on saarnattu maailmanloppua, ja kun sitä sitten ei ole näkynyt tai kuulunut, he ovat kyllästyneet "ikuiseen odottamiseen" ja jatkavat päivästä toiseen kurjaa elämäänsä jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin kuoleman ja helvetin välttäminen mahdollisimman pitkään -- vaikka eivät tietoisesti helvettiä kovin paljon pohtisikaan -- ja etsien lohtua tajuntaa hämärtävistä aineista. Rehellisyyden nimissä, täytyy tunnustaa että suurin osa alkoholisteista on niitä jotka eivät ole koskaan olleet mukana uskonnollisessa toiminnassa, ja jotka ovat tottuneet (vanhempiensa kannustuksella) viinaan jo 12...15 -vuotiaasta alkaen, eivätkä he ole koskaan edes tunteneet mitään muuta elämää kuin sen jota alkoholi sävyttää. Tällaiselle on hyvin vaikea mennä kertomaan "Jumalan rakkaudesta" kun se ei näy millään tavalla -- edes uskovaisten piireissä. Jäljelle jäävät vain "maailmanlopun ennustukset" joilla karismaattiset (tai vähemmän karismaattiset) hurmahenget esim. Meller tai LaHaye & Jenkins rahastavat ja jotka sitten eivät edes toteudu. Mikäli tämä alkoholisti tai muuten vain elämäänsä kyllästynyt on kuullut näistä pieleen menneistä ennustuksista, häntä on hyvin vaikea "voittaa Kristukselle" vaikka Evankeliumia julistava henkilö ei pyrkisikään "käännyttämään" häntä "maailmanlopun ennustusten" varjolla.

Alla on kuva Alkoholin kulutuksen kasvusta. Mahtaakohan sillä olla jokin yhteys Kristinuskon alennustilaan Suomessa -- tilaan johon kristityt ovat itse uskontonsa ajaneet?

Eräs kirja joka on ollut kesämökin hyllyllä vuodesta 1971 asti, osoittaa että näillä "maailmanlopun ennustuksilla" on jo pitkät perinteet. Se on nimeltään Israelin ihme, kirjoittanut Ensio Lehtonen. Lehtonen oli Mellerin esikuva, ja kuinkas ollakaan, kustantajana oli Kuva ja Sana. Painovuosi oli 1968. Lainaus tästä kirjasta:

Me olemme nähneet, että Israel on palannut hajoituksesta ja on saanut takaisin kokonaisen ja vapaan Jerusalemin. Siksi pakanain ajat ovat nyt päättymässä ja Israel palaa takaisin toteuttamaan Jumalan iankaikkisia pelastussuunnitelmia koko maailman suhteen. Se merkitsee Messiaan ajan alkua.

'Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut', Ps. 102, 14.

Määrähetki on nyt tullut.

Sen todistaa myös myös profeetta Danielin ennustus:

'Kaikki nämä täyttyvät' sen jälkeen 'kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut', Dan. 12:7.

Vuonna 1949 oli ensi kerran Jerusalemin hävityksen jälkeen Luvatussa Maassa yksi osa eli pyhän kansan yksi sukukunta, noin 8 % koko maailman juutalaisesta väestöstä.

Ensimmäisen alijan eli maahanmuuton jälkeen 1880-luvulla juutalaisia oli Pyhässä Maassa vain 0,2 %, vuosisadan vaihteessa heidän lukumääränsä nousi 0,5 %:iin. Kolmannen, neljännen ja viidennen alijan jälkeen vuonna 1939 heitä oli saapunut Luvattuun Maahan jo 3 %. Vasta Israelin valtakunnan synnyttyä massa-alijan jälkeen vuonna 1949 saavutettiin miljoonan hengen raja, joka merkitsi, että 8 % eli kahdestoista osa koko kansasta oli palannut takaisin isiensä maalle.

Määrähetki on siis tullut [1]

Ensio Lehtosen mukaan, Jeesuksen olisi pitänyt tulla takaisin jo kaksi- tai kolmekymmentä vuotta sitten:

Niin kauan kun Israel luottaa sotaväkeensä ja omaan voimaansa, jatkuu rauhattomuus rajoilla ja maassa vallitsee henkinen tyhjiö, niin kuin nyt yleisesti tunnustetaan.

Mutta kun Henki vuodatetaan, kaikki muuttuu.

Me iloitsemme, että eräänä päivänä Israelin vaakuna tulee täydelliseksi. Siihen lisätään öljyastia, joka on kuin vaakunan kruunu, Israelin Messias ja seurakunnan Ylkä.

Me tajuamme, että se aika on lähempänä kuin aavistammekaan. [2]

Tästä lupauksesta, "pakanain ajat ovat nyt päättymässä", on kulunut nyt jo neljäkymmentä vuotta eikä juuri mikään ole muuttunut. Lehtonen oli siis väärässä. Onneksi ne olivat pieniä piirejä jotka 1960- ja 1970- luvulla vaahtosivat "maailmanlopusta", sillä muuten he olisivat saaneet paljon vahinkoa aikaan, vähän samaan tapaan kuin Jehovan todistajat jotka aikoineen hyvinkin innokkaasti antoivat päivämääriä jolloin maailmanlopun piti koittaa, saaden monet myymään omaisuutensa minkä jälkeen he joutuivat sosiaaliavun varaan. Vasta 1980-luvun lopussa nämä "maailmanlopun ennustelijat" alkoivat saada enemmän ääntään kuuluville, esim. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä kirjoitettiin heistä. Kenties heillä oli jonkinlaisia yliluonnollisia kykyjä, kun he tunsivat että suuri muutos oli tulossa, ja he nostivat äänensä kuuluville; mutta valitettavasti he vain tulkitsivat tuntemuksensa väärin: ei tullut maailmanloppua -- tuli lama. Täten, eivät he kovin paljon olleet väärässä.

Nyt kun kirjoitan tätä esipuhetta, mökillä, Onnelassa, Kylmäkoskella, 26.6.2009, kello 01:08:40, MTV3:n teksti-TV:n sivulla 160 näkyy otsikko: "Wall Streetilla torstai toivoa täynnä." Sivulla 165 kerrotaan, että kaikki kolme indeksiä USA:ssa nousivat 2,1 %. Maailmanloppua on taas kerran siirretty.


Kylmäkoskella,
Kesäkuussa 2009.