Syvempää tietoa illuminaateista

(Deeper Insights into the Illuminati Formula)

Fritz Springmeyer & Cisco Wheeler

LUKU 1 -- KUKA OLI WALT DISNEY (osa 3)

Paksussa kirjassa The Art of Walt Disney from Mickey Mouse to the Magic Kingdom, kirjoittanut Christopher Finch, on sivulla 11 mielenkiintoinen ja paljastava lausunto: "Määritelmän mukaan, kaikki tuntevat julkiset hahmot; kuitenkin, vaikka olin keskustellut joidenkin Disneyn lähimpien tovereiden kanssa, on mahdotonta paeta johtopäätöstä että kukaan ei todella tuntenut häntä. Aina oli olemassa jonkinlainen aspekti hänen persoonallisuudessaan joka oli saavuttamattomissa." Ne jotka saivat tuntea Waltin liian läheisesti valittivat että hän oli uppiniskainen ja ylimielinen. Hän kykeni saamaan taiteilijansa kyyneliin tai vihaiseksi sekunneissa. Finch ei ole ainoa joka on yrittänyt varoittaa lukijoitaan että Walt Disneyn julkinen kuva oli juuri sitä -- vain väärä kuva. Mosley myös kirjoittaa elämänkerrassaan Walt Disneystä: "Koska miljoonat ihmiset, erityisesti Yhdysvalloissa, pitävät Disneytä kenties 1900-luvun kaikkein nerokkaimpana animaation luojana, minä luulen että minun pitäisi tehdä yksi asia selväksi. Minä jaan yleisen ihailun miestä kohtaan jonka elokuvalliset saavutukset olivat aina niin inspiroituja. Mutta -- ja tässä minä eroan Disneyn kritiikittömistä ihailijoista -- minun täytyy tietää kaikki faktat, epämiellyttävätkin, kuten myös romanttiset myytit jokaisesta suuresta miehestä tai naisesta jota minä ihailen. Monet myyteistä jotka hänen lehdistösihteerit/PR-miehet ovat luoneet Walt Disneystä ovat epätyydyttäviä koska suuri osa Walt Disneystä on tarkoituksella piilotettu. Walt Disneyllä oli suuria vikoja luonteessaan." [Mosley, "Disney's World", s. 9]

Vuosia sitten, eräs Illuminaatin suurmestari ja ohjelmoija lausui: "Jos maailmalla vain olisi silmät nähdä Walt Disneyn imagon pinnan alle, he kierittäisivät hänet tervassa ja höyhenissä. Jos he vain tuntisivat Disneyn päämäärät."

Persoonan yksityiskohdat

Waltilla oli mustat hiukset mustien viiksien kera, ja kirkkaat, eloisat silmät, ja hän oli noin 6 jalkaa pitkä. Hän käytti omia kasvonpiirteitään antaakseen artisteilleen vihjeitä kuinka piirtää erilaiset kasvonilmeet Mikkihiirelle. Hän piti tietyllä tavalla käärityistä sikareista joita hän poltti jopa 70 kappaletta päivässä. Hän oppi tupakoimaan armeijassa. Hän piti kalliista skottilaisesta whiskystä, punaisista auringonlaskuista ja hevosista. Hänellä oli loma-asunto Palm Springsissä, Kaliforniassa, nimeltään Smoke Tree Ranch. Hänen kaulaketjussaan oli kirjaimet STR (Smoke Tree Ranch). Hän pelasi paljon golfia Bob Hopen ja Ed Sullivanin kanssa Smoke Tree Ranchilla. Hänen varsinainen asuntonsa oli Holmby Hillsillä. Tämä Holmby Hillsin asunto sijaitsi ylellisellä alueella jossa asui paljon rikkaita show-bisnes -perheitä. Tämä sijaitsi Bel-Airin (okkultistinen nimi Saatanalle) ja Beverly Hillsin välillä.

Walt vietti monia öitä Disney-studioilla ja myöhemmin hänellä oli oma yksityinen kortteli Disneylandin keskellä. Hän kärsi toistuvasti unettomuudesta. [Hermojen ja unettomuuden vuoksi hän otti alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä.] Hän vietti joskus viikkokausia Holmby Hillsin asunnossaan. Suurin keskustelunaihe studion henkilökunnan keskuudessa oli Waltin outo käytös -- hän ei ollut käytettävissä kuin vasta myöhään iltapäivällä, jolloin hän tuli esiin studion maanalaisesta tunneliverkostosta jossa hän niinsanotusti "jutteli ylläpito-insinöörien kanssa" joka päivä. Hänen kiinteistönsä arvo hänen kuollessaan oli 35 miljoonaa dollaria, josta hänen vaimonsa peri puolet.

Myöhempinä vuosina, jolloin Disney otti lomaa, hän purjehti Fritz Loewin jahdilla Ron ja Diane Disneyn kanssa. Englannissa, Walt vietti aikaa Britannian kuninkaallisen perheen kanssa ja hän tapasi yksityisesti vapaamuurari-profeetta H.G. Wellsin. Roomassa, Walt vieraili yksityisesti Paavin ja diktaattori Mussolinin luona. Vuonna 1966 Walt Disney kuoli. Ennen kuolemaansa hän tutki cryogenesistä -- jäädyttämistä ja jotkut uskovat että hänen ruumiinsa on jäädytettynä jossain Kaliforniassa, kun taas toiset väittävät että hänet krematoitiin.

Mikkihiiri

Erään lähteen mukaan, inspiraatio Waltille luoda Mikkihiiri tuli kun hän oli työttömänä ja näki hiiren katuojassa. On olemassa erilaisia tarinoita mistä tämä idea tuli. Ub Iwerks väitti että Walt keksi Mikin piirtäjien kokouksessa Hollywoodissa. Walt sanoi kerran: "Minussa on paljon hiirtä." Itse asiassa, Ub Iwerks kertoi Waltille että Mikkihiiri "näyttää aivan sinulta -- sama nenä, samat kasvot, samat eleet ja ilmeet. Kaikki mitä hän tarvitsee nyt on sinun äänesi." Walt usein palveli Mikin äänenä. Eräs kirja paljastaa että Walt Disney kertoi Ward Kimballille: "Rehellisesti, minä pidän eläimiä ihmisiä parempina."

Walt oli usein Mikkihiiren äänen takana (vaikka hän ei ollut artisti). Hänen äitinsä suhtautui kylmästi sitä työtä kohtaan jota Walt teki. Vuoden 1940 tienoilla, pitkän suostuttelun jälkeen, hän lopulta sai tämän katsomaan Mikkihiiri-elokuvan. Hänen äitinsä (muutaman vuoden päästä Walt sai selville että tämä ei ollut hänen biologinen äitinsä) kertoi Waltille että hän ei pitänyt Mikkihiiren äänestä; Walt kertoi että se oli hänen oma äänensä, johon "äiti" vastasi että Waltilla oli hirvittävä ääni. Tämä "kylmä suihku" jonka "äiti" heitti Mikkihiiren kasvoille auttoi vakuuttamaan Waltin siitä että oli aika lopettaa Mikkihiiri-piirroselokuvat. Hyvin vähän tuli ulos Disneyltä tämän jälkeen, ja seuraavassa täyspitkässä Mikkihiiri-elokuvassa, Fantasia, Mikkihiiri oli suurimmaksi osaksi hiljaa. Idea elokuvaan Sorcerer's Apprentice tuli Waltin omasta päästä. Waltin näkemää unta käytettiin tässä elokuvassa Mickey Mouse in the Sorcerer's Apprentice. Siinä oli kyse "täydellisestä maan ja sen elementtien hallinnasta". Disneyland ja Disney World toteuttivat osittain tämän unen hallitsemisesta.

Waltin viimeinen lempi-projekti juuri ennen hänen kuolemaansa oli pikkutarkasti restauroitu versio noita-filmistä nimeltään Bedknobs and Broomsticks. Ohjelmoinnillisena keinona, Mikkihiiri toimi hyvin sillä se hyödyntää alitajuista hiirten pelkoa jota naisilla on. Mikin imago voi auttaa luomaan viha/rakkaus-suhteen joka on niin arvokas traumatisoinnin & mielenhallinnan orjien ohjelmoinnin aikana. Jotkut lähteet sanovat että Waltin rakkaus eläimiin on peräisin niiltä ajoilta jolloin hänen perheellään oli maatila lähellä Marcelinea, Missourissa. Walt aloitti koulunkäynnin Marcelinessa, mutta hän jatkoi sitä 8-vuotiaana Benton Schoolissa, Kansas Cityssä, Missourissa. Waltin isällä oli vakava peliriippuvuus ja hän siirsi pelaamisen hengen Waltiin. Walt ei koskaan valmistunut lukiosta. Hänellä oli luontainen rakkaus taiteita kohtaan, vaikkakin (vastoin hänen julkista kuvaansa) hän ei koskaan tullut siinä lahjakkaaksi. Walt liittyi armeijaan Ensimmäisessä maailmansodassa ambulanssin kuljettajana valehtelemalla ikänsä. Sodan aikana, hän kuljetti myös korkea-arvoisia ihmisiä.

Hän teki myös muita asioita jotka ovat hyvin paljastavia. Hän nautti juopottelusta & pelaamisesta ollessaan armeijassa, ja hän korjasi taistelukentällä poimimiaan saksalaisia artefakteja myydäkseen niitä ihmisille. Näitä sota-reliikkejä muokattiin sellaiseen asuun että niistä saataisiin mahdollisimman hyvä hinta. Esimerkiksi, Walt sulloi löytämänsä kypärät täyteen rasvaa, hiuksia ja verta, ja porasi niihin reikiä tehdäkseen niistä kalliita matkamuistoja. Tämä osoittaa Waltin tahtoa rakentaa illuusioita mikäli niistä maksetaan. Hän kykeni olemaan petollinen mikäli sai siitä hyötyä.

Sodan jälkeen, Walt toivoi luovansa uran taiteilijana. Hän haki Pesman-Rubinin mainostoimistoon. Roy, hänen veljensä, väitti että Pesman-Rubin palkkasi Waltin kiitoksena Roylle, joka piti huolta toimiston rahoista pankissa jossa Roy teki töitä. Oltuaan kuukauden töissä, Walt sai lähteä koska "hänellä ei ollut piirtäjän kykyjä". Vuonna 1923, Waltilla ja Roylla oli rahaa yhteensä 290 dollaria. He lainasivat 500 dollaria sedältään Robert Disneyltä ja alkoivat tehdä sarjakuvia. Robert oli jäänyt eläkkeelle oltuaan kaivosmiehenä. Robert oli aina ollut läheinen Waltin isälle Eliakselle, ja auttoi Waltia ja Royta kun nämä tulivat Kaliforniaan. Walt rakasti tutkia Charlie Chaplinia. Hän teki muistiinpanoja tämän ruumiinkielestä, kasvojen ilmeistä ja improvisoinnista. Hän luki myös kaiken mahdollisen animaatiosta ja sarjakuvien piirtämisestä. He työskentelivät sedän autotallissa Hollywoodissa, Kaliforniassa. He kykenivät lopulta tekemään hyvän piirroselokuvan Stemboat Willie vuonna 1928, josta tuli välittömästi hitti. Kuten monet asiat elämässä, tämä piirroselokuva ei ollut ainoastaan hyvä, vaan Waltilla oli myös oikeat "Yhteydet". 18.11.1928, Stemboat Willie esitettiin pienessä, itsenäisessä teatterissa ilman minkäänlaista mainostamista. Mutta hämmästyttävää, New York Times, Variety ja Exhibitor's Herald kaikki kirjoittivat tästä elokuvasta seuraavana päivänä. Oliko tämä sattumaa? Sattuivatko kaikkien näiden maineikkaiden lehtien toimittajat menemään tähän pieneen itsenäiseen teatteriin? Ei, kyse oli yhteyksistä.

Syy miksi eliitti päätti suosia Walt Disneytä sen jälkeen kun Höyrylaiva Willie tuli ulos Hollywoodin tuoreimmalta "ihmepojalta" oli ohjata sivuun suunnaton katkeruus jonka pörssin romahtaminen oi saanut aikaan juutalaisia pankkiireita kohtaan. Hollywood, jopa ensimmäisenä kahtena vuosikymmenenä tunnettiin Babylonina ja Sin Citynä. Tiedettiin hyvin että juutalaiset johtivat elokuvateollisuutta ja monet syyttivät että Hollywoodin tuoma moraalinen rappio oli syynä tähän pörssiromahdukseen. Hallitusta vaadittiin kieltämään likaiset Hollywood-filmit. Edgar Magnin, suurten elokuvantekijöiden hengellinen johtaja, jotka olivat osa Los Angelesin B'nai B'rithiä rohkaisivat niitä jotka olivat Mispuckassa (juutalainen mafia) ja muita jotka olivat B'nai B'rith -elokuvantekijöitä että Hollywoodin tarvitsi suojella itseään asettamalla Walt Disney kristillisen "perhearvoja kunnioittavan valkoisen ritarin" parrasvaloihin. [Edgar Magninin lempinimi oli "Rabbi to the Stars", koska hän oli "the Hollywood rabbi".] Edgar Magninin isoisän myymäläketju oli ensimmäisiä suuria Bank of Italyn asiakkaita, ja Edgar Magnin on jatkanut perheensä läheisiä suhteita Bank of Italyyn. Tämä läheisyys tuli myös Bank of Italyn läheisistä sidoksista B'nai B'rithiin ja ADL:ään.

Vuonna 1930, elokuvateollisuus päätti että sen täytyy tehdä erityisiä ponnisteluja tuottaakseen elokuvia jotka sopivat lapsille. Hollywood ylisti Disneytä esimerkkinä siitä mitä elokuvateollisuus halusi tehdä. B'nai B'rithin ja ADL:n valta takanaan, Walt alkoi saavuttaa kuuluisuutta. Elokuvastudiot joista oli tullut saastan, seksin ja väkivallan pesäpaikkoja hyppäsivät kaikki parrasvaloihin näyttämään Waltin puhtaita piirroselokuvia. Walt oli tämä keulakuva jonka Hollywood tarvitsi sen jälkeen kun Pulavuodet olivat saaneet amerikkalaiset ajattelemaan Amerikan moraalista tilaa. Monet tavalliset elokuvantuottajat olivat niin korruptoituneita että moraalikysymykset eivät koskettaneet heitä, mutta Walt Disney erotti mustan valkoisesta. Nämä juutalaiset elokuvantuottajat "nostivat tämän miehen [Walt] jota he pitivät parhaana toivonaan näkyville", jolle annettiin fundamentalistisen kristityn leima (vaikkakin vapaamuurari-"kristityn" joka harvoin astui kirkkoon).

Omituista, historiantiedot osoittavat että Walt lopetti piirtämisen vuonna 1927, ja omistautui kokonaan piirroselokuvien kehittämiseen, kuten rahan tienaamiseen. Toisin sanoen, Walt Disneyn imago artistina joka loi Disneyn sarjakuvat ja piirroselokuvat on epätarkka. Disneyn veljekset itse asiassa palkkasivat monia artisteja tuottamaan piirrokset. Jos Walt lopetti piirtämisen vuonna 1927, ja ensimmäinen piirroselokuva syntyi vuonna 1928, se selvästi osoittaa että Walt ei ollut piirtämisessä mukana. Hän jatkoi työnjohtajana, tutkien että se mitä tehtiin sopi hänen makuunsa. Itse asiassa, tämä sarjakuva-artisti (animaattori) joka teki Walt Disneystä kuuluisan oli Ub Iwerks, josta Walt lukuisia kertoja sanoi: "Paras animaattori maailmassa." Ilman Ub Iwerksiä joka otti Waltin ajatukset ja muutti ne todellisuudeksi Waltista ei olisi koskaan tullut kuuluisaa. Ub oli uskomaton nero, ja hänellä oli kaikki ominaisuudet joita Walt halusi. Walt kohteli häntä ajoittain epäoikeudenmukaisesti, mutta hän pysyi Waltin luona ja teki Waltista kuuluisan.

Toinen tuntematon suuri artisti oli Floyd Gottfredson. Floyd Gottfredson piirsi kaikki Mikkihiiri-sarjakuvat vuodesta 1932 vuoteen 1975, mikä on yli 45 vuotta. Floyd Gottfredson oli mormoni joka syntyi rautatieasemalla vuonna 1905, ja kasvoi pienessä mormoni-kaupungissa, Siggurdissa, 180 mailia Salt Lake Citystä etelään. Vuonna 1931, ennenkuin Floyd täysin otti haltuunsa Mikkihiiri-piirustukset, hän otti Waltilta ehdotuksia vastaan sen suhteen mitä piirtää. Esimerkiksi, Walt kummastutti häntä vaatimalla häntä piirtämään sarjakuvan jossa Mikkihiiri tekee itsemurhan. Floyd oli sanonut: "Walt, sinä pelleilet!" Mutta Walt ajatteli että itsemurha sarjakuvassa olisi hauskaa. Vuosien aikana Walt Disneyn tuotteissa ei koskaan mainittu Floydin nimeä. Fanit johdettiin uskomaan että Walt piirsi Mikkihiiri-sarjakuvat itse.

Fred Moore oli mukana Pluton ja muiden piirroshahmojen luomisessa. Ajatus Plutosta oli Waltin, ja se oli Norm Fergusonin nerokasta piirrostyötä joka otti tämän idean ja loi varsinaiset piirrokset. Walt Disney sai 32 palkintoa työstä jota hänen studioissaan tehtiin. Walt Disneyn kuuluisa allekirjoitus oli itse asiassa jonkun muun suunnittelema ja se opetettiin Waltille. Walt kykeni ainoastaan tekemään tökerön Disney-allekirjoituksen, joten hän delegoi allekirjoituksensa kirjoittamisen useille artisteille mukaanlukien Bob Moore. Myöhemmin, kovan harjoittelun jälkeen hän oppi tekemään sen riittävän hyvin tehdäkseen sitä julkisuudessa. Monet ihmiset jotka kirjoittivat kirjeitä ja pyysivät hänen allekirjoitustaan, ja saivat sen, ajattelivat että joku henkilökunnasta oli väärentänyt sen, koska tämä allekirjoitus oli niin tökerö. Kaikkein taiteellisimmat allekirjoitukset olivat väärennöksiä. Eräs sarjakuva-animaattori joka tuli Disneyn leipiin vuonna 1940 muisteli Waltin sanoneen hänelle ensimmäisenä työpäivänä: "Sinä olet uusi täällä, ja minä haluan sinun ymmärtävän yhden asian. Se mitä me teemme täällä on Walt Disneyn nimi. Jos sinä voit niellä tämän ja aina muistaa sen, sinä tulet olemaan onnellinen täällä. Mutta jos sinulla on yhtään ajatuksia nähdä nimi Ken Anderson [hänen nimensä], on parasta että sinä lähdet välittömästi."

Okkultistinen porno-kuningas

Valt kasvoi ollen kiinnostunut okkultismista. Häntä kiehtoivat sarjakuvat, luonto ja lapset. Hänellä oli intuitiivinen vaisto siitä millainen olisi laatu-sarjakuva joka vetoaisi lapsiin. Jossain vaiheessa, syndikaatti löysi hänet. Siitä lähtien hän oli heidän miehensä. Hän oli heille velkaa siitä että he pitivät hänestä huolta. Salassa, Waltista tuli porno-kuningas. Eräs uhri muistaa että hän oli sadistinen ja että hän nautti pornofilmeistä. Hänen kiinnostuksensa lapsiin oli kaukana altruistisesta.

Habsburgeilla, Illuminaatin 13. verilinjalla oli seksi-salonki Wienissä, jossa porno-valokuvaaja Felix Salten teki töitä. Felix sitten kirjoitti kirjan Bambi, jonka pahamaineinen kommunisti Whittaker Chambers käänsi englanniksi. Eliitti oli juuri alkanut muodostaa juuria sille mistä tuli tämän päivän ympäristöliike. Tämä kirja vetosi Disneyhin sillä Disney piti eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Tässä kirjassa, kesyt eläimet näkevät ihmiset jumalina kun taas villit ja vapaat eläimet näkevät ihmiset demoneina. Kirja alkaa siitä kun sekä vapaat että kesyt eläimet näkevät ihmiset sellaisina että heillä on valta näiden ylitse. Kirjan lopussa, eläimet näkevät ihmiset samanarvoisina muiden eläinten kanssa, turmeltuneina eläiminä jotka sopivat vain tapettaviksi. Disney neuvoi animaattoreitaan kuinka tehdä eläimet inhimillisiksi: "Minä haluan ihmisten unohtavan että he katselevat eläimiä." Bambi syntyi Kristuksen tavoin seimessä, ja eläimet tervehtivät häntä "prinssinä". Seksuaalisten ongelmiensa takia Walt antoi luvan että hänen sukuelimensä upotettiin jäähän neljäksi tunniksi kerrallaan.

Lapsille neuvottiin että heidän tulisi kutsua Waltia nimellä "Uncle Walt". Esimerkkinä tästä olivat Mouseketeersit. Niille jotka tietävät kuinka mielenhallinnan ohjelmoijat ovat perinteisesti halunneet lapsi-uhrien kutsuvan itseään sedäksi, tämä Waltin vaatimus on pahaenteinen. Sen pohjalta mitä tämä kirjailija on lukenut joistakin lähteistä Waltin ei-julkisesta elämästä, että hän oli sadistinen porno-kuningas, se herättää kysymyksiä hänen elämänsä muista puolista. Esimerkiksi, Kenneth Anger kirjassaan Hollywood Babylon II kirjoittaa: "Jotkut animaattorit sanoivat että tämä pomo [Walt Disney] on näyttänyt rakastuneen poikaan. Tässä saattaa olla jonkin verran totuutta..." Tämä poika johon Walt rakastui oli pieni nuori viehättävä poika-näyttelijä nimeltään Bobby Driscoll, joka tuli töihin Disneylle vuonna 1946. Hän näytteli elokuvassa Song of the South, Treasure Island, ja hänen ääntään käytettiin elokuvassa Peter Pan. Bobby Driscoll oli hyvin älykäs ja viehättävä. Oliko Disney hänen auttaja vai hyväksikäyttäjä? Miksi Bobby alkoi käyttää metamfetamiinia kuollen 17 vuoden ikäisenä? Miksi hänen lahjakkuutensa & varhainen ura eivät johtaneet mihinkään positiiviseen hänen elämässään?

Niiltä jotka tunsivat Waltin henkilökohtaisesti voidaan oppia että hänellä oli pakkomielle takapuoleen. Hän rakasti tästä ruumiinosasta kertovia vitsejä, joita hän kertoi henkilökunnalleen usein. Henkilökunta käytti monia näistä vitseistä piirroselokuvissa. Lukuisissa Disneyn piirroselokuvissa hahmojen takapuoli nytkähtelee provokatiivisesti.

Todistajana kongressin edessä

Toisen maailmansodan jälkeen, Walt Disney kutsuttiin todistajaksi koska eräät kongressin jäsenet olivat huolissaan kommunistien vaikutusvallasta Hollywoodissa. Walt kiisti kaiken kommunistien vaikutusvallan. Mielenkiintoista, Waltin isä oli sosialistisen puolueen johtaja Yhdysvalloissa joka mainosti sosialistista Uutta maailmanjärjestystä. Hän äänesti sosialistista presidenttiehdokasta Eugene Debsiä. Eräs ensimmäisistä piirroksista joita Walt teki poikana oli kopioida sosialistisia poliittisia sarjakuvia joita hän löysi lehdestä Appeal to Reason joita hänen isänsä tulasi. Kun Walt kysyi 1930-luvulla isältään että miten hän näki sosialismin menestyksen, hänen isänsä Elias sanoi: "Tänään, kaikki se minkä vuoksi minä taistelin noina varhaisina päivinä on omaksuttu molempien puolueiden ohjelmiin. Nyt minä olen melko tyytyväinen tähän."

Waltin elokuva Alice's Egg Plant (1925) oli puhdasta kommunistista oppia jossa punainen kana (kommunisti) johtaa työtä tekevät kanat lakkoon farmin johtajaa Juliusta (kapitalisti) vastaan. Lakko Disneyllä ja työläisten liittyminen ammattiyhdistykseen vuonna 1940 sai Waltin kääntymään kommunismia vastaan. Työläiset Disneyllä julkisesti esittivät verbaalisia hyökkäyksiä Waltia vastaan, eikä Walt koskaan unohtanut nöyryytystä. Huolimatta inhostaan kommunismia kohtaan, hänen Magic Empireä (linna jossa hän oli kuningas) johdettiin kuten sosialistista diktatuuria, samalla lailla kuin mitä NWO:n suunnitelmat ovat. Disneyn työntekijöillä ei ollut titteleitä; he olivat kasvotonta massaa jossa kaikkivaltias diktaattori Disney oli huipulla. Se oli myös rodullisesti elitistinen. Ainoa kokoaikainen musta työntekijä Waltin elinaikana oli kengänkiillottaja.

Oliko Walt kansallissosialisti? Arthur Babbitt väittää: "Useamman kuin yhden kerran minä näin Walt Disneyn ja Gunther Lessingin siellä [natsi-kokouksessa] muiden huomattavien natseja ihailevien Hollywood-persoonallisuuksien kanssa. Disney oli menossa kokouksiin kaiken aikaa." Lessing oli Gangsteri Willie Bioffin ystävä. Bioff oli viettänyt varhaiset päivänsä bordellin johtajana.

Mikkihiiri-sarjakuvan viimeisessä ruudussa 19.6.1940 oli hakaristi. Jotkut ihmiset ovat ihmetelleet että mitä tämä & muut "salaiset signaalit" Disneyn teoksissa tarkoittavat. Disney ei ollut illuminaatti. Tämä voimallinen eliitti on taitava kontrolloimaan ihmisiä jotka kiillottavat heitä, joista on tulossa itsenäisesti varakkaita. Esimerkiksi, he tuhosivat Robert Morrisin, USA:n vallankumouksen rahoittajan. Heidän liittonsa ja gangsterinsa tekivät Disneyn studioista yhden heidän ensisijaisista kohteistaan. Jotta Walt voisi suojella itseään liitoilta, joita hän piti kommunistisina, Walt sai apua FBI:ltä ja alamaailmalta. Walt oli altis liitoille, sillä hän kohteli työntekijöitään huonosti, teetti heillä pitkiä työpäiviä, maksoi huonoa palkkaa ja solvasi heitä. Monet Waltin työntekijät eivät koskaan saaneet minkäänlaista tunnustusta vuosien uurastuksesta, joka varastettiin heiltä ja annettiin Waltille hänen imagonsa nostamiseksi.

Kenties Walt tarvitsi egon nostatusta jota hän sai julkisista kehuista jotka hän varasti henkilökunnaltaan jotta hänet nähtäisiin suurena animaattorina, sillä hän oli halunnut tulla sarjakuvapiirtäjäksi mutta epäonnistui. Tämä ylistys auttoi parantamaan haavoja. Eräs työntekijä muistelee että Waltilla "ei ollut mitään käsitystä luonnostelemisesta, musiikista, kirjallisuudesta eikä oikeastaan mistään, paitsi että hän oli suurenmionen editoija." Tämä kenties ei ole liioittelua, sillä Walt kasvoi köyhyydessä missourilaisella farmilla ja jätti lukion kesken. Waltin ensimmäinen ja viimeinen virallinen yritys ohjata filmi oli elokuva nimeltään The Golden Touch vuonna 1935. Tämä filmi oli nöyryytys. Waltin täytyi vetää se pois levityksestä. Jos Waltilla ei ollut kykyä animoida ja ohjata, mikä oli Waltin kyky? Walt oli eteenpäin vievä voima, hanki Disneyn takana. Hän oli diktaattori jota pelättiin ja joka vaati työntekijöiltään enemmän kuin mitä nämä kykenivät antamaan -- ja sai sen. Hän oli eteenpäin vievä voima joka palkkasi artisteja ja improvisaation luojia, jne., ja muovasi heistä suuren voiman tuottaakseen sarjakuvia ja myöhemmin elokuvia. Hän oli nero joka tiesi mitä hän halusi ja sai muut luomaan sen hänelle. Waltilla oli 800.000 kasvia Disneylandissa mutta hän kieltäytyi pystyttämästä kylttejä joissa vierailijoita olisi käsketty olla tallaamatta niitä.

Mahdollinen kronologia joka ympäröi Waltin syntymää

Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Walt Disney olisi ollut avioton lapsi, mutta tämä tosiasia johti pitkään sarjaan arvoituksellisia tapahtumia. Se antoi myös vallanhimoisille ihmisille jotakin jonka perusteella kiristää Walt Disneytä. Seuraavassa on kronologia tapahtumista joiden tämä kirjailija uskoo todennäköisesti tapahtuneen.

1890 -- Viehättävä espanjalainen nainen, Isabelle Zamora Ascenslo Mojacarilainen lähtee Espanjasta ja matkustaa Kaliforniaan Franciskaani-luostariin. Samana vuonna, mutta myöhemmin, vuonna 1890. Waltin tuleva isä, Elias, joka pitää itseään naisten miehenä, jättää perheensä etsiäkseen onneaan kultakentiltä. Kaliforniassa, Elias tapaa Isabellen, ja näillä kahdella, äskettäin maahan saapuneella on paljon yhteistä. He menevät sänkyyn ja rakastuvat toisiinsa.

1891 -- Elias ei onnistu löytämään kultaa ja palaa Chicagoon, mutta hän ei unohda Isabelleä.

1893 -- Isabelle ja Elias saavat pojan (Roy), ja Elias suostuttelee virallisen vaimonsa hyväksymään vauvan heidän omanaan mieluummin kuin että perheen maine, heidän avioliittonsa ja heidän perheensä tuhoutuisi. Tämä lapsi ei näytä ollenkaan samalta kuin perheen ensimmäiset kaksi poikaa.

1901 -- Isabelle ja Elias saavat toisen aviottoman lapsen, jonka ELias tuo kotiin ja nimeää Walteriksi. Nämä kaksi aviotonta lasta eivät ole samannäköisiä kuin Eliaksen ja hänen virallisen vaimonsa muut pojat, eivätkä he ole paljon tekemisissä näiden muiden poikien kanssa, vaan että takertuvat toisiinsa kiinni veljeksinä.

1903 -- Eliaksen kirkon pastori saa selville aviottomat lapset ja Elias muuttaa nopeasti pois osavaltiosta jotta skandaali pysyisi salassa. Elias joutuu myös pelivelkoihin.

1905 -- Muutettuaan Marcelineen, Missouriin, Isabelle ryhtyy Eliaksen ja hänen vaimonsa palvelijaksi, jotta hänellä olisi tekosyy muuttaa heidän luokseen asumaan herättämättä epäilyjä. Hän luultavasti tekee paljon kasvattaessaan ja pitäessään huolta näistä kahdesta pojasta.

1918 -- J. Edgar Hoover viittaa kintaalla tapaukseen jossa Walt Disney syyllistyi rikokseen väärentämällä vanhempiensa allekirjoituksen liittyessään armeijaan. Tapauksia kuten Walt pidetään kuitenkin silmällä, sillä ihmiset joita voitaisiin kiristää voisivat olla tulevaisuuden resursseja Hooverille. Tuona vuonna, Walt huomaa että hänellä ei ole syntymätodistusta. Walt huomaa vanhempiensa oudon reaktion liittyen hänen syntymätodistukseensa & muihin kysymyksiin. Hän alkaa tuntea syvää epäluottamusta isäänsä kohtaan.

1938 -- Valtin äiti kuolee kaasumyrkytykseen. Isabelle onnistuu vetämään Eliaksen turvaan, mutta Waltin äiti kuolee.

1939-1940 -- Hoover tarjoaa Waltille apua paikallistaakseen hänen todelliset vanhempansa, jos Walt vastapelvelukseksi tekisi töitä FBI:lle. Joko Hoover tietää jo että hän on avioton lapsi, tai hän oppii pian tuntemaan totuuden tutkimuksista. Tämä antaa Hooverille vallan kiristää Walt Disneytä, ja antaa hänelle varmuuden että Walt tulee olemaan lojaali. Hoover kertoo Waltille totuuden, ja ryhtyy sitten jalomielisesti suojelemaan Disneyn hänen isänsä mainetta. Kaksi FBI:n miestä laatii kuvitteellisen kastetodistuksen lapsesta joka olisi syntynyt Isabellelle Espanjassa vuonna 1890, nimeltään Jose Guirao. Tämä on kymmmenen vuotta ennen Waltin syntymää, ja sen oli tarkoitus johdattaa ihmiset harhaan. He eivät voi laatia väärää syntymätodistusta Waltille vuodelle 1901, sillä jokainen tietää Ensimmäisestä maailmansodasta lähtien että ketään ei ollut olemassa. Täten, he tekivät väärän syntymätodistuksen Waltille vuodelle 1890. He toivoivat ihmisten ajattelevan että jossain on tapahtunut virhe. Täten, jos jotakin vuotaa ja tapahtuu pahin, Walt voisi ainakin teeskennellä että hänet oli adoptoitu eikä hän ollut avioton lapsi. He maksoivat Mojacarin kaupungin asukkaille jotta he kertoisivat tietynlaisen tarinan. Nämä ihmiset saivat luultavasti jatkuvia maksu-suorituksia.

1941 -- Walt kohtaa isänsä touuden kanssa, ja hänen isänsä tekee itsemurhan, ja Isabelle muuttaa asumaan hänen kanssaan palvelijana.

1954 -- Vahvistaakseen myyttiä että Walt syntyi Espanjassa, ryhmä franciskaani-munkkeja matkustaa Mojacariin ja tekee näkyvästi tutkimuksia/kyselyitä Jose Guiraon ja/tai Walt Disneyn syntymätodistuksesta. He viettivät jonkin aikaa pormestarin luona ja varmistavat että jokainen yhdistää Walt Disneyn Joseen, joka on FBI:n luoma kuvitteellinen hahmo.

1967 -- Vuosi Waltin kuoleman jälkeen, suuri ryhmä amerikkalaisia (tarvittiin suuri ryhmä sillä nämä eivät olleet taitavia kuten nämä kaksi FBI:n miestä vuonna 1940) jotka teeskentelevät olevansa "virallisella" USA:n hallituksen asialla, matkustavat Mojacariin, Espanjaan, tuhotakseen kaikki tiedot Jose Guiraosta varmistaakseen että ei olisi ketään espanjalaista vaatimassa osuutta Walt Disneyn omaisuudesta.

Myöhemmin, varmistaakseen että tämä kuvitteellinen tarina on paikoillaan johdattamassa harhaan harvat jotka saattaisivat saada selville Walt Disneyn salaisuuden, Espanjan hallitus tekee palveluksen tietyille korkea-arvoisille ihmisille ja palkkaa tutijan tutkimaan Walt Disneyn espanjalaista alkuperää. Kyläläiset halukkaasti kertovat ihmisille että Walt Disney syntyi heidän kylässään. Jolleivät he olisi äskettäin tehneet näin, kylä ei olisi koskaan tehnyt mitään -- ei monumentteja, ei mitään merkkiä joka olisi osoittanut Disneyn syntymäpaikan. He eivät luultavasti tehneet tätä vuosiin, koska jotkin kyläläiset luultavasti tiesivät että se oli valhe. Kun vanhemmat ihmiset ovat poistuneet näyttämöltä, tästä valheesta on luultavasti tullut totuus, ja siellä on todennäköisesti jonkinlainen muistomerkki Walt Disneylle.


Takaisin