The Jewish Genocide of Armenian Christians

JUUTALAISTEN TOIMEENPANEMA ARMENIALAISTEN KRISTITTYJEN KANSANMURHA

Christopher Jon Bjerknes

Suomentanut: Pasi Toivonen


LUKU 1: Vuoden 1915 kansanmurhaa edeltävä aika

1.2e -- Juutalaiset, krypto-juutalaiset ja vapaamuurarit -- keinot


Rabbi vastasi kertoen lisää valheita kirjeessä The London Times -lehden toimittajalle joka julkaistiin 1.8.1911, sivulla 11.

The Jews and the Situation in Albania

TO THE EDITOR OF THE TIMES


July 29

Sir, -- Sallinette että minä rehellisesti kaivan esiin muutamissa lauseissa esiintyneitä loukkauksia vastatakseni teidän Wienin kirjeenvaihtajallenne joka ei tuo esiin yhtä ainutta lausuntoa heikentääkseen faktojen tarkkuutta jotka mainitsin edellisessä kirjeessäni. En seuraa häntä seriatim (yksitellen järjestyksessä). Kukaan ei ole kieltänyt etteivätkö Carasso ja Djavid Bey olisi Komitean jäseniä, mutta tämä ei tarkoita että näillä ihmisillä olisi minkäänlaista suurta vaikutusvaltaa tässä Komiteassa, joka koostuu paljon suuremmasta ihmisjoukosta kuin mitä sinun kirjeenvaihtajasi uskoo. Kukaan ei myöskään kiistänyt että alussa jotkin tämän nuorturkkilaisen Komitean jäsenet havaitsivat käteväksi tavaksi tavata toisiaan vapaamuurariloosheissa, mutta tämä ei tarkoita että tämä Komitea koostuu vapaamuurareista, ja että he tekisivät työtään vapaamuurarien nimissä. Kuten minä sanoin, he pelkästään lainasivat muodon ja perustivat salaisen organisaation propagandaansa varten. On epäolennaista kuinka kauas länteen jotkin nuorturkkilaiset ovat menneet saadakseen oppia pakollisesta kansallistamisesta, oppivat he sitä sitten Saksassa, tai Itävallassa, tai Unkarissa; se saattaa olla virheellistä politiikkaa, jota se epäilemättä on, mutta sillä ei ole mitään tekemistä juutalaisten kanssa. Carasso, Djavid Bey, Muzlum, tai kukaan toinen juutalainen johtaja ei tietämän mukaan ole asunut Lännessä hetkeäkään oppiakseen uusia periaatteita homogeenisesta kansallisuudesta; juutalaisina he eivät voisi edes olla osallisena sellaisessa, sillä se tuhoaisi heidän oman kansallisuutensa.

Mitä albanialaisiin tulee, tämä pakolla tehty aseista riisuminen vuosi tai kaksi sitten, yhdessä uuden hallinto- ja verotusjärjestelmän käyttöönoton kanssa, on epäilemättä saanut aikaan suurta tyytymättömyyttä sekä paikallisia väkivaltaisuuksia albanialaisten keskuudessa. Mutta ne on helposti saatu loppumaan. Nämä Unkarin edustajan vaatimattomat sanat, joista Novoe Vremya kertoi, paljastivat maailmalle kuka oli se joka aseisti Malissorin klaanin, ja tämä outo Montenegron puolueettomuus, jossa, sen sijaan että olisi riisuttu aseista kapinalliset jotka ylittävät rajan ja antavat aseita aseistamattomien pakolaisten käsiin ja sallivat heidän taistella turkkilaisia vastaan osoittaa millaisia voimia on työssä. Tämä köyhä Malissorin heimo, joka ei tiedä mistään eurooppalaisista takuista, ei ymmärrä rehellisyydessään ja yksinkertaisuudessaan kuinka hän voi luovuttaa Turkille aseita jotka kuuluvat Montenegron kuninkaalle, ja teidän kirjeenvaihtajanne kuitenkin siirtää vastuun juutalaisten harteille, totta tosiaan.

Mitä tulee Adanan verilöylyihin, faktat joita kertoivat minulle ihmiset paikan päällä joilla ei ole poliittisia sidoksia, ovat seuraavanlaisia: Abdul Hamidin eroamisen jälkeen eräs aseistettu lihakauppias kieltäytyi sallimasta armenialaisessa kirkossa rukousta uuden sulttaanin puolesta, ja väitti että tämä sulttaani pitäisi korvata armenialaisen patriarkan nimellä. Seurasi suuri hälinä; ja poliisi kutsuttiin paikalle rauhoittamaan tilannetta. Lähtiessään kirkosta tämä armenialainen ampui kaksi poliisia kirkon ovella, ja myös hänet ammuttiin. Tämä oli kipinä joka sytytti ruutitynnyrin Adanassa. Ulkomaiden edustajien raportit saattavat olla hyvää materiaalia Sinisiin kirjoihin (Blue Books), eikä edes teidän oma kirjeenvaihtajanne näytä uskovan niihin.

Minä vilpittömästi luotan että totuus tulee, kuten hän sanoo, eräänä päivänä tunnetuksi. Tämä "musulmaanin" kiertokirje jonka Vaterland julkaisi ei pelota edes sylivauvoja. On nähty ja luettu samanlaisia artikkeleita eräässä turkkilaisessa lehdessä jonka toimittaja on myös opiskellut samassa journalistisessa koulussa kuin eurooppalaisten lehtien kirjeenvaihtajat. Saanko kysyä, että oliko se ennen nuorturkkilaisia kun sellainen asia kuin 'punainen sulttaani' oli olemassa, ja oliko Eurooppa kauhistellut aika ajoin verilöylyjä Armeniassa sekä Bulgariassa jotka järkyttivät Euroopan omaatuntoa? Oliko juutalaisilla mitään tekemistä niiden kanssa? Ja miksi heitä nyt pitäisi syyttää sorrosta sekä toimista jotka ovat merkityksettömiä verrattuna mittakaavaan millaisia julmuuksia sen jälkeen suoritettiin? Miksi, jos juutalaisilla todella on minkäänlaista vaikutusvaltaa, kuinka on mahdollista että juutalaisilla ei ole edes nyt vapaata pääsyä Palestiinaan? Tätä 'punaista passia' ei ole kumottu, ja esteitä kasataan tielle mikäli halutaan luoda suurempi juutalaisten asutus mihinkään päin Turkin valtakuntaa. Sinun kirjeenvaihtajasi avustajat eivät pyri tuomaan rauhaa albanialaisten keskuuteen tai sopusointua eri kansallisuuksien välille Turkissa.

I am, yours obediently,
M. GASTER

Huomioi tämän rabbin lause: "Carasso, Djavid Bey, Muzlum, tai kukaan toinen juutalainen johtaja ei tietämän mukaan ole asunut Lännessä hetkeäkään oppiakseen uusia periaatteita homogeenisesta kansallisuudesta; juutalaisina he eivät voisi edes olla osallisena sellaisessa, sillä se tuhoaisi heidän oman kansallisuutensa." Tämä rabbi paljastaa että hän oli segrationalisti ja uskoi että juutalaiset perustavat oman kansan kaikkialla missä he asuvat. Hän on kuitenkin ristiriidassa itsensä kanssa, koska juutalaiset olivat sitoutuneet ajatukseen että valtakunnat täytyy hajottaa jotta voitaisiin luoda eristetty rotuerotteluun pyrkivä valtio, jotta "juutalainen valtio" voitaisiin luoda Palestiinaan, ja juutalaiset lopulta pakottivat vähemmistöt turvautumaan vastarintaan jotka johtivat taisteluihin, eroamisiin, sekä lopulta kosmopoliittisten valtakuntien tuhoutumisiin, joista juutalaiset olivat vaarassa hävitä sulautumisen kautta.

Tässä samassa The London Timesin numerossa 1.8.1911, sivulla 11, välittömästi Tri. Gasterin epärehellisen vastauksen jälkeen oli kirje George Frederick Abbotilta (kirjoittanut useita kirjoja juutalaisista ja Turkin valtakunnasta).

TO THE EDITOR OF THE TIMES


Royal Societies Club, St. James's Street, S.W., July 27

Sir, -- Kaksi viikkoa sitten, ilmestyi kirje Tri. Gasterilta, jossa kiistettiin teidän Wienin kirjeenvaihtajanne selvitys. Tunsin suurta houkutusta kirjoittaa sekä huomauttaa ajatuksen epärehellisyydestä ja sekaannuksesta -- pohjautuen huonoon tietämykseen aiheesta -- minkä se sitten paljasti. Mutta minä vastustin tätä houkutusta, ajatellen että teidän Wienin kirjeenvaihtajanne kykenee puolustamaan itseään. Olen hyvin iloinen nähdessäni hänen ihailtavan kirjeensä perusteella, joka julkaistiin tämän päivän numerossa, että luottamukseni ei ollut vailla pohjaa. Kuitenkin, uutterana Turkin politiikan tutkijana sekä myös juutalaisten tunnustettuna ystävänä, minä pyydän että saisin jättää lisäyksen, henkilökohtaisen tiedon pohjalta, että kaikki teidän kirjeenvaihtajanne antamat lausunnot ovat olleet ehdottoman totuudenmukaisia, ja minä itse yhdyn varoitukseen, jonka hän kohdistaa turkin juutalaisiin ensisijaisesti ja heidän uskonveljiinsä Lännessä toissijaisesti. Itselläni ei ole vähäisintäkään epäilystä etteivätkö Salonikan juutalaiset, osin tuntemastaan vihasta Idän kristittyjä kohtaan ja osin lyhytnäköisestä suhtautumisestaan omiin intresseihinsä tässä kauppapoliittisessa kamppailussa ovat tehneet parhaimpansa, rohkaistakseen, jos eivät inspiroidakseen, kaikkein suurinta kiihkoa nuorturkkilaisiin nationalisteihin tässä sokeassa ja verenhimoisessa politiikassa joka kantaa nyt ensimmäisiä hedelmiään Albaniassa, ja joka tulee kantamaan lisää ja vielä kitkerämpiä hedelmiä huomenna Makedoniassa ja muualla.

I am, Sir, yours faithfully,
G.F. ABBOTT

H. Charles Wood kirjoitti puolustaakseen Wienin kirjeenvaihtajaa kirjeessä päätoimittajalle, joka julkaistiin The London Times -lehdessä 3.8.1911, sivulla 4.

The Adana Massacres

TO THE EDITOR OF THE TIMES


Royal Societies Club, St. James's Street, S.W., July 29

Sir, -- Teidän Wienin kirjaanvaihtajanne kirjeen lukijana, joka ilmestyi teidän lehdessänne 27. heinäkuuta, joka käsittelee vääriä lausuntoja joita Tri. Gasterin kirje sisälsi koskien tilannetta Turkissa, te sallinette minun antavan lyhyen todistuksen jossa tuetaan teidän kirjeenvaihtajanne lausuntoja koskien Adanan verilöylyä.

Minä vierailin Sisilian tasangolla muutama kuukausi tämän hirvittävän yhteenoton jälkeen. Matkailijana jolla ei ole antipatioita juutalaisia tai vapaamuurareita kohtaan, minä tunnen itseni ehdottoman vakuuttuneeksi että näitä verilöylyjä suvaittiin, jos ei varsinaisesti kannustettu Djavid Beyn ja Mustafa Remsi Pashan taholta, jotka olivat Adanan kenraalikuvernööri sekä komentaja Adanan kylässä nuorturkkilaisten keskushallituksen alaisuudessa verilöylyjen aikaan. Kumpaakaan näistä viranomaisista ei rangaistu. Taas kerran, Ihsan Tikri, Iktidal-lehden toimittaja, joka ilmestyy Adanassa, jostain 'arvoituksellisesta' syystä ainoastaan karkotettiin Adanasta kahdeksi vuodeksi -- minä uskon että Bagdadiin. Kun tämä mies pakeni maanpaosta häntä ei rangaistu.

Ilman että kertoisin lisää yksityiskohtia, olen vakuuttunut että teidän kirjeenvaihtajanne on oikeassa sanoessaan, että Salonikan sotilaat, jotka saapuivat Roumeliasta näiden kahden verilöylyn välisenä aikana, itse asiassa osallistuivat tähän toiseen teurastukseen Adanassa. Tarsiissa myös, tämä roskaväen johtaja joka anasti kivääreitä ammuksia hallituksen parakeista perjantaina, 15.4.1909, oli tunnettu nuorturkkilainen, sekä siihen aikaan Edistyksen ja Liiton komitean paikallisosaston merkittävä jäsen.

I am, Sir, yours faithfully,
H. CHARLES WOOD,

Tämä Wienin kirjeenvaihtaja julkaisi seuraavanlaisen vastineen The London Times -lehdessä 8.8.1911, sivulla 5.

Jews and the Situation in Albania

TO THE EDITOR OF THE TIMES


Vienna, August 5

Sir, -- Tämä kirje jonka G.F. Abbott, kirjan Israel in Europe kirjoittaja julkaisi miltei vapauttaa minut kaikista velvollisuuksista antaa enempää vastineita Tri. Moses Gasterin vuodatuksiin. Toisin kuin Tri. Gaster, Hra. Abbott kirjoittaa henkilönä joka on perillä asioista. Hänen tukensa lausunnoilleni, sekä hänen tunnustuksensa että tämä varoitus jonka minä uskalsin osoittaa Lännen juutalaisille oli perusteltu.

Kuitenkin, mitkään tosiasiat joita minä voin tuoda esiin eivät todennäköisesti järkytä Tri. Gasterin mahtipontista luottamusta omiin vääriin lausuntoihinsa. Liittyen Adanan verilöylyihin, Tri. Gasteria on informoitu seuraavasti: "Abdul Hamidin eroamisen jälkeen eräs aseistettu lihakauppias kieltäytyi sallimasta armenialaisessa kirkossa rukousta uuden sulttaanin puolesta, ja väitti että tämä sulttaani pitäisi korvata armenialaisen patriarkan nimellä. Seurasi suuri hälinä; ja poliisi kutsuttiin paikalle rauhoittamaan tilannetta. Lähtiessään kirkosta tämä armenialainen ampui kaksi poliisia kirkon ovella, ja myös hänet ammuttiin. Tämä oli kipinä joka sytytti ruutitynnyrin Adanassa."

Nyt, Sir, on fakta että tämä yleinen verilöyly Adanassa alkoi viimeistään 14.4.1909, ja aiemmin joissakin sisilialaisissa keskuksissa, kun taas Abdul Hamid syrjäytettiin valtaistuimelta ja uusi sulttaani nimitettiin 28. huhtikuuta! Ennen Abdul Hamidin viraltapanoa, Komitean sotilaat jotka lähetettiin Euroopasta 'palauttamaan järjestys' Adanaan olivat mukana toteuttamassa verilöylyn toista aaltoa (25. - 27. huhtikuuta).

Tri. Gaster kysyy, että oliko sellaista asiaa kuin 'punainen sulttaani' ennen nuorturkkilaisten nousua, ja eikö Euroopassa kauhisteltu aiempia armenialaisten joukkomurhia suuressa mittakaavassa. "Oliko juutalaisilla mitään tekemistä niiden kanssa," hän kysyy edelleen. 'Punainen sulttaani' oli varmasti olemassa ja hänen ansionsa salamurhan ja joukkomurhan toteuttamisessa olivat ainutlaatuisia modernissa historiassa kunnes nuorturkkilaisten toimeenpanemat verilöylyt olivat yht7ä pahoja tai vieläkin pahempia. Monet turkkilaiset jotka kritisoivat Salonikan Komiteaa ovat, tietojeni mukaan, vakuuttuneita että eräs Adanan verilöylyjen tavoite oli nimenomaan hyödyntää eurooppalaisten inhoa 'punaisen sulttaanin' metodeja kohtaan jotta helpotettaisiin hänen viraltapanoaan syyttäen häntä myötätunnosta näitä verilöylyjä kohtaan. Tämä niinkutsuttu 'vastavallankumous' Konstantinopolissa (13. huhtikuuta), keskeytettiin, kuitenkin, tämän väitetyn laskelman perusteella ja se antoi uuden tekosyyn hänen syrjäyttämiselleen. Ihsan Fikria 'rangaistiin' karkottamalla hänet, ja hän meni Egyptiin jossa, mikäli olen saanut oikeaa tietoa, hän piti uskaliaan puheen syyttäen Salonikan Komiteaa. Täten hän voisi palata Konstantinopoliin tietäen että nuorturkkilaiset viranomaiset eivät uskaltaisi pidättää häntä. Vaikka hän oli 'maanpaossa', hän vaati -- ja hän sai vaatimansa -- saada keskustella sisäministerin kanssa, ja häntä kehotettiin muuttamaan Konyaan -- missä hän 'kuoli äkillisesti' pian saapumisensa jälkeen.

Oliko juutalaisilla mitään tekemistä aiempien verilöylyjen kanssa Abdul Hamidin aikana? En osaa sanoa henkilökohtaisten tietojeni tai tutkimusteni perusteella. Mutta Tri. Gasterin ensimmäinen kirje The Times -lehdessä toi minulle, eräältä hyvin informoidulta protestanttiselta englantilaiselta joka oli asunut Turkissa useita vuosia, kirjeen jota minä lainaan tässä:

"Ei ole mitään ennenkuulumatonta ajatuksessa että juutalaiset olisivat auttaneet muslimeja sortamaan tai teurastamaan kristittyjä kilpailijoitaan, kuten juutalaisten osallistuminen Damaskon verilöylyyn vuonna 1861, sekä armenialaisten kotien merkitseminen Konstantinopolin verilöylyjen aikoihin vuonna 1861 Haskeuin juutalaisten toimesta, joista monet auttoivat kurdeja, turkkilaisia, &c. kotien ryöstämisessä. Tri. Gaster ei näytä tietävän että mitään ei ole koskaan 'vahvistettu' liittyen siihen mikä 'käynnisti' armenialaisten teurastuksen Adanassa. Eräs parlamentin komissio johon kuului Agop Bey, eräs armenialainen kansanedustaja, sekä Yusuf Kemal, Turkin edustaja, menivät Adanaan tutkimaan tätä tapausta. Heidän raporttiaan ei koskaan julkaistu. Agop kuoli äkillisesti 1. elokuuta, vuorokausi sen jälkeen kun hän oli saapunut Konstantinopoliin. Yusuf Kemal, jonkin sortin lakimies, erosi virastaan; sitten hän lähti Ranskaan opiskelemaan lakia, eikä ole palannut Turkkiin. Julkistamattomassa virallisessa raportissa hallitus julisti armenialaisten viattomuutta. Kuka sitten suoritti teurastuksen 25 - 27. huhtikuuta? Jos olisi löydetty todisteet Abdul Hamidin suostumuksesta, uskoisiko kukaan että Ottomaanien kamari ei olisi ollut mukana? Taas kerran, tietääkö Tri. Gaster että on hyviä syitä uskoa, että ottomaanien hallitusta painostettiin voimakkaasti Komitean jäsenten toimesta, muslimien ja juutalaisten, tavoitteena asuttaa Venäjän juutalaisia Adanaan näiden teurastusten jälkeen, ja että huhut kertovat tämän suunnitelman epäonnistumisesta, mistä oli seurauksena se, että Britannian suurlähetystö kielsi turvapaikan monilta armenialaisilta naisilta joiden miehet oli surmattu. On syytä uskoa, että tämä vihamielisyys Konstantinopolin Britannian suurlähetystön taholta oli lähtöisin juutalaisten toimittajien kirjoituksista Turkissa ja muualla, Lontoo mukaanlukien."
Tri Gaster kirjoittaa: "jos juutalaisilla todella on minkäänlaista vaikutusvaltaa, kuinka on mahdollista että juutalaisilla ei ole edes nyt vapaata pääsyä Palestiinaan? Tätä 'punaista passia' ei ole kumottu, ja esteitä kasataan tielle mikäli halutaan luoda suurempi juutalaisten asutus mihinkään päin Turkin valtakuntaa." Kirjoittaessaan näin Tri. Gaster todella osoittaa pitävänsä englantilaisia tietämättöminä. Jos henkilö lukee huolellisesti brittiläisiä raportteja Turkin parlamentin toimista, hän on tietoinen juutalaisten rajoittamattomasta pääsystä Palestiinaan; asia jota Komitea ei julista liian avoimesti ollakseen loukkaamatta muslimeja. Muslimien suuttumus kosmopoliittisten kapitalistien suunnitelmia kohtaan tuoda juutalaisia asumaan eri puolille Turkin valtakuntaa oli eräs syy Djavid Beyn syrjäyttämiseen. Kapina leviää, ja mieliala joka lietsoo sitä paljastettiin tässä musulmaanin vetoomuksessa juutalaisia vastaan jonka Vaterland julkaisi. Tri. Gaster, joka nyt asuu Englannissa, julistaa ylenkatseellisesti, että tämä vetoomus "ei pelota edes sylivauvoja." Jos hän tietäisi kuinka vaikutusvaltaisesta musulmaanien korttelista se todella oli lähtöisin, hän luultavasti tuntisi jonkin verran levottomuutta koskien Itään jääneiden uskonveljiensä asemaa. Minun toimintani tavoite oli tehdä tästä asemasta vähemmän vaarallinen kehottamalla Lännen humanitaarisia juutalaisia tutkimaan asiaa rehellisesti sekä käyttämään vaikutusvaltaansa tilanteen korjaamiseen. Jos Tri. Gasterin sekaantuminen on haitannut tämän tavoitteen saavuttamista, vastuu ei ole minun.

I am, Sir,
YOUR VIENNA CORRESPONDENT

Huomaa syytökset, että juutalaiset halusivat eliminoida kristityt kilpailijansa, ja ottaa heidän maansa. Armenialaiset tunnetaan taitavina liikemiehinä ja he ovat kilpailijoita juutalaisten intresseille. Henkilö voi edelleen huomata, että juutalaiset olivat surullisen kuuluisia neuvostohallituksessa naapuriensa oikeuksien "kiistämisessä" ottaakseen heidän omaisuutensa ja/tai asemansa. Tämä oli helpompaa juutalaisille, sillä juutalaisia oli paljon korkeissa asemissa neuvostohallituksessa, koska juutalaiset usein puhuivat yiddishiä, koska juutalaiset ovat lojaaleja toisilleem, ja koska juutalainen uskonto ei ainoastaan hyväksy tällaista verenhimoista petosta pakanallisia naapureitaan kohtaan, vaan rohkaisee tappamaan tällaiset naapurit, sekä rohkaisee käyttämään petosta ja varkautta.

Nämä juutalaiset halusivat myös syrjäyttää sulttaanin, ja on hyvin tunnettua että Theodor Herzl pyrki painostamaan sulttaania näihin julmuuksiin vedoten auttamaan sionisteja, informoimalla sulttaania että juutalaiset hallitsivat lehdistöä ja voisivat auttaa tai vahingoittaa tätä valtakuntaa riippuen siitä että oliko sulttaani heille suosiollinen. Huomioi ajankohta 1896, mikä oli vuosi jolloin Theodor Herzl julkaisi sionistisen kirjansa The Jewish State. Nämä varhaiset väkivallan teot, joita juutalaiset lietsoivat, sallivat juutalaisten panetella sekä kiristää sulttaania. Tätä samaa taktiikkaa käytetään usein kontrolloimaan poliitikkoja, joita rohkaistaan ensin tekemään rikos, ja sitten kiristetään uhkaamalla paljastaa asia, tai syrjäytetään virasta paljastamalla heidän laittomat tai muuten nolot teot. Lisäksi, nämä varhaiset julmuudet joihin juutalaiset rohkaisivat palvelivat Turkin valtakunnan maineen pilaamisessa länsimaiden silmissä, mikä oli käyttökelpoista juutalaisille jotka halusivat tuhota tämän valtakunnan. Tämän lisäksi, he saivat lietsottua eripuraa Turkin valtakunnan sisällä sekä ympärillä kristittyjen ja muslimien välille, lietsoen sotia Balkanilla, joita juutalaiset halusivat alkusoittona Ensimmäiselle maailmansodalle, jonka juutalaiset myös halusivat toteuttaa.


Takaisin