The Jewish Genocide of Armenian Christians

JUUTALAISTEN TOIMEENPANEMA ARMENIALAISTEN KRISTITTYJEN KANSANMURHA

Christopher Jon Bjerknes

Suomentanut: Pasi Toivonen


LUKU 1: Vuoden 1915 kansanmurhaa edeltävä aika

1.4a -- Hetzlistä Malcolmiin, sionistit pettävät armenialaiset


Pitkäaikainen sionistinen Britannian pääministeri David Lloyd George kirjoitti vuonna 1939:

"San Stefanon sopimus edellytti että venäjän joukkojen pitäisi jatkaa Armenian provinssien miehittämistä kunnes tarpeelliset uudistukset on saatu toteutettua. Berliinin sopimukseen mennessä (1878) tämä kohta oli mitätöity. Armenia uhrattiin alttarille jonka me olimme pystyttäneet. Venäläiset pakotettiin vetäytymään; murheenmurtamat armenialaiset olivat taas kerran vanhojen isäntiensä kantapään alla. Britannian hallituksen toimet johtivat väistämättömästi hirvittävään teurastukseen vuosina 1895-1897, vuonna 1909, sekä vuoden 1915 holokaustiin. Näiden julmuuksien myötä, joka on vertaansa vailla Turkin väärinkäytösten mustassa historiassa, Armenian väkiluku väheni yli miljoonalla." [94] [95]
Rothschildit lietsoivat sekä Krimin sotaa että Venäjän ja Turkin välistä sotaa. Tämä sionistinen juutalainen Benjamin Disraeli sinetöi armenialaisten kohtalon, kun hän, Englannin pääministerinä, teki tyhjäksi San Stefanon sopimuksen, koska juutalaiset vihasivat venäläisiä, jotka olivat vastustaneet Rothschildeja USA:n sisällissodassa. Rothschildit pyrkivät heikentämään Venäjän imperiumia valmistellessaan sitä juutalaisten haltuunottoa varten. Venäjän kristityt olivat valmiit suojelemaan armenialaisia San Stafanon sopimuksen nojalla, joka solmittiin 3.3.1878, mutta Disraeli, sionistinen Rothschildien agentti, luovutti armenialaiset sulttaanin käsiin Berliinin sopimuksen myötä heinäkuussa 1878.

The New York Times kirjoitti 10.10.1915, sivulla 32:


Turkin valtiomies kiistää veriteot

Cherif Pasha sanoo, että nuorturkkilaiset suunnittelivat pitkään armenialaisten teurastusta

Nuorturkkilaisten, tai Liiton ja edistyksen komitean toimenpide, jota on valmisteltu vuosien ajan, armenialaisten teurastamiseksi, on paljastettuna kirjeessä jonka Mehmed Cherif Pasha ojensi Journal de Genéven päätoimittajalle. Tämän korkea-arvoisen maanpakolaisen näkemyksiä pitäisi epäilemättä tarkastella sen tosiasian valossa että hänet ajettiin pois synnyinmaastaan koska hän erosi puolueesta joka on nyt vallassa Turkissa, mutta jopa hänen vihollisensa -- turkkilaiset agentit yrittivät salamurhata hänet Pariisissa kaksi vuotta sitten -- joutuvat myöntämään, että hänellä oli erinomainen tilaisuus tarkkailla nuorturkkilaisten politiikkaa, sillä hän oli korkeassa asemassa heidän konsiileissaan kun he nousivat valtaan Abdul Hamidin hallituksen kaaduttua; ja hän erosi Komiteasta muodostaen liberaalin oppositiopuolueen kun hän vakuuttui että Komitean johdolla ei ollut aikomustakaan toteuttaa lupaamiaan uudistuksia. Hän on edesmenneen Said Pashan poika, joka oli eräs Abdul Hamidin pääneuvonantajista sekä uuden hallituksen ensimmäinen suurvisiiri. Hänen vaimonsa on Prinsessa Emanine, Prinssi Halimin tytär, ja hän on prinssi Said Halimin, nykyisen suurvisiirin poikapuoli.

Kerrottuaan että nylyisen hallituksen väkivalta armenialaisia kohtaan ylittää sen mihin Tsingis Khan syyllistyi, Pasha jatkaa:

'Ollakseen varmoja, unionistien mielenlaatua ei paljastettu sivistyneelle maailmalle ennenkuin he olivat avoimesti asettuneet saksalaisten puolelle; mutta yli kuuden vuoden ajan olen puhunut heistä Mecheroutiettessa (hänen sanomalehtensä jota julkaistiin ensin Konstantinopolissa ja sitten Pariisissa), sekä erilaisissa julkaisuissa ja katsauksissa, varoittaen Ranskaa ja Englantia juonesta heitä, sekä tiettyjä kansallisuuksia vastaan Ottomaanien valtakunnassan erityisesti armenialaisia, jotka ovat ahdingossa.'

'Jos on olemassa rotua joka on ollut läheisesti yhteydessä turkkilaisiin uskollisuutensa puolesta, palveluksillaan sitä maata kohtaan, kyvykkäiden valtiomiesten myötä joilla he ovat varustaneet tätä maata, älyn myötä joka on tullut ilmi kaikilla aloilla -- kaupankäynnissä, teollisuudessa, tieteissä sekä taiteissa -- he ovat ehdottomasti armenialaisia.'

Cherif pasha sitten luettelee joitakin asioita joilla armenialaiset ovat auttaneet Turkin yhteiskuntaa, ja antaa eräälle armenialaiselle, Odian Effendille, ansion siitä että hän teki yhteistyötä Midhat Pashan kanssa Ottomaanien valtakunnan perustuslain laatimisessa, ja hän painottaa heidän hienoja ansioitaan agitaattoreina Turkin ja Persian despotismia vastaan -- ansioita, voidaan epäillä, jotka eivät ole erityisessä suosiossa nuorturkkilaisten hallinnon autoritääristen 'uudistajien' mielestä. Ja hän jatkaa:
'Voi! ajatellen että näin lahjakas kansa, joka on palvellut hedelmällisenä maaperänä Ottomaanien valtakunnan uudistamiselle, on katoamassa historiasta -- ei orjuuteen kuten juutalaiset joutuivat assyrialaisten käsissä, vaan täydelliseen tuhoon -- jopa kaikkein kovettuneimpien sydänten täytyy vuotaa verta. Minulla on harras toive, että kunnioitettavan lehtenne välityksellä, voisin ilmaista vihani tämän rodun tuhoajia kohtaan, sekä äärettömän säälini uhreja kohtaan.'

'Täytettyäni tämän hurskaan velvollisuuden, salli minun esittää joitakin protesteja koskien -- ei tätä onnetonta armenialaisten kansakuntaa, vaan -- tiettyjä armenialaisia yksilöitä ja propaganda-ryhmiä kohtaan, jotka ovat viimeisten kuuden vuoden ajan niin taitamattomasti tehneet itsestään Liiton ja edistyksen komitean puolustajia, joka on heidän nykyisten kärsimystensä takana. Kuinka usein olenkaan varoittanut heitä unionisteista, niiden kierouksista joiden mustat sielut Minä tunsin niin hyvin! Sitäpaitsi, Adanan verilöylyjen, jotka tapahtuivat Unionin määräyksestä, olisi pitänyt antaa heille ymmärrystä asioiden todellisesta tilasta. Jotkin heistä väärin suuntautuneen mielenkiinnon vuoksi, toiset saatuaan vaikutteita poliittisesta liitosta vihollisen kanssa -- kuten tämä onneton Konstantinopolin edustaja Zohrab Effendi, joka on sovittanut virheensä mestauslavalla -- kaikki armenialaiset poliittiset johtajat, tai melkein kaikki, tunnustautumalla Unionin poliittisiksi kannattajiksi, ovat tehneet kompromisseja sen sijaan että olisivat palvelleet kansallista etuaan.'

'Jos -- sen sijaan että ovat marssineet tämän petollisen ja turmiollisen yhdistyksen lipun alla -- he olisivat avoimesti ryhmittyneet todellisten liberaalien puolelle, jotka ovat jo pitkään osoitelleet vaaroja joita kohti he ovat menossa, uhraten jopa henkensä, he eivät olisi ainoastaan pysyneet uskollisina periaatteilleen, vaan he olisivat myös säästäneet onnettomat veljensä vainoilta joista he kärsivät ennen sotaa, sekä kansakuntansa tuholta joka on ainutlaatuinen historiassa.'

Aiemmin tämä sionistinen propagandisti, Theodor Hertz, yritti epätoivoisesti käyttää armenialaisten kuolemaa veriuhrina jonka päälle rakentaa tämä juutalainen valtio. Nämä verityöt 1890-luvulla myös auttoivat nostamaan nuorturkkilaiset valtaan tuhoamalla sulttaanin maineen, sekä tappaen Turkin valtakunnan älymystön, vähentäen vastavallankumouksen uhkaa. He myös suttoivat lietsomaan Balkanin sotia joita juutalaiset tarvitsivat; osin luodakseen sisäisiä ristiriitoja, sekä hajottaakseen Turkin valtakunnan; osin sytyttääkseen Ensimmäisen maailmansodan; ja osin edistääkseen juutalaisten agendaa hajottaa suuret valtakunnat ja luoda pieniä, "rodullisesti" eristäytyneitä kansakuntia, kuten tämä juutalainen valtio jota sionistit niin epätoivoisesti yrittivät luoda. Lisäksi, juutalaiset käyttivät turkkilaisia ja kurdeja surmatakseen armenialaisia ja syyttääkseen sulttaania, Turkin valtakuntaa ja Islamia julmuuksista joita juutalaiset ja juutalaisuus aiheuttivat.

Juutalaiset johtajat suunnittelivat siirtävänsä Venäjän juutalaiset surmattujen armenialaisten tilalle. Juutalaisia ilahdutti se tosiasia, että he tappoivat kilpailijoitaan tuottavilla sekä vaikutusvaltaisilla aloilla kuten rahoitus, lääketiede, kauppa, jne. joissa armenialaiset loistivat. [97] Oli yleinen sanonta, että kymmenen juutalaista vastaa yhtä kreikkalaista, ja kymmenen kreikkalaista vastaa yhtä armenialaista. [98] Armenialaisten kansanmurha teki juutalaisille mahdolliseksi nousta hallitsevaan asemaan liike-elämässä ja tärkeissä ammateissa Turkin valtakunnassa. Aivan kuten juutalaiset myöhemmin tuhoaisivat Venäjän älymystön tuhotakseen itse maan, paras tapa juutalaisille tuhota Turkin valtakunta oli tuhota armenialaiset jotka pitivät sen toiminnassa ja elinvoimaisena. Pastori Filian huomautti kirjansa sivuilla 339-341 seuraavaa:

Kymmenesosa Turkin armenialaisista asuu Konstantinopolissa. Monet heistä ovat köyhiä, mutta johtavat armenialaiset pankkiirit, kauppiaat ja kapitalistit päihittävät jopa kreikkalaiset ja juutalaiset. Minä mainitsen muutamia esimerkkejä: Gulbenkian, Essayian, Azarian, Mosditchian, Manoujian, ja Oonjian. Lääkärit enimmäkseen ovat armenialaisia: Khorassanjian, Mateosian, Dobrashian, Vartanian, jne. Sulttaanin henkilökohtainen varainhoitaja on armenialainen, Portukalian Pasha. Pääneuvonantaja Konstantinopolin ulkoministeriössä on armenialainen, Haroutiune Dadian Pasha. Suurimmat lakimiehet ovat armenialaisia: Mosditchian, Tinguerian, jne. Sulttaanin pää-valokuvaajat ovat armenialaisia; Abdullahin veljekset ja Seban; tätä ensimmäistä pidetään yhtenä maailman parhaista valokuvausliikkeistä. Sulttaanin henkilökohtainen koruseppä on armenialainen, Hra. Chiboukjian. Kaikesta armenialaisiin kohdistuvasta vihastaan huolimatta, sulttaanin on pakko palkata heitä, sillä hetkään muut eivät ole tarpeeksi päteviä tai luotettavia. Parhaimmat muusikot ovat armenialaisia: Chonkhajian Surenian, Doevletian, sekä eräs armenialainen nuori lady nimeltään Nartoss, joka usein soittaa pianoa sulttaanin edessä. Suurin oraattori Konstantinopolissa on eräs armenialainen; hän on myös Robert Collegen professori, H. Jejizian, ja ymmärtääkseni hän päihittää Beecherin, Wendell Phillipsin, tai Robert Ingersollin, joita kaikkia minä olen kuunnellut. Lopuksi, armenialaisset, kokonaisuutena, muodostavat Konstantinopolin parhaimman 'yhteisön', ja heidän elintapansa, pukeutumisensa, sekä asuntonsa vastaavat eurooppalaisia tai amerikkalaisia. Tällaisia ovat Mavroyeni Beyn 'intiaanit'.

Smyrna on kaupunki jossa asuu 150 000 ihmistä tai enemmän. Noin 80 000 heistä on kreikkalaisia, joten sinä voit kutsua sitä kreikkalaiseksi kaupungiksi. Armenialaisia siellä on noin 8 000, kymmenesosa kreikkalaisten määrästä, mutta he ovat kymmenen kertaa rikkaampia kuin kaikki kreikkalaiset yhteensä. Armenialaiset omistavat tärkeimmät rakennukset; liike-elämä on armenialaisten käsissä. Tärkeimmät liikemiehet tunnetaan hyvin Euroopassa. Hra. Balyivzian omistaa monia höyrylaivoja jotka purjehtivat Välimerellä. Hra. Spartalian on toinen hyvin rikas ja hyväntahtoinen mies; hän rakennutti suuren sairaalan Smyrnaan. Minne hyvänsä sinä menet Turkissa, sinä löydät armenialaiset huipulta.

Kun minä sanon että he ovat rikkaimpia, minä tarkoitan aikaa ennen vuotta 1894. Mutta nyt, monissa kaupungeissa armenialaisista, näiden viimeainaisten väkivaltaisuuksien takia, on tullut köyhimpiä.

Johtavat kansalaiset, perheiden isät, syistä jotka minä olen maininnut, olivat erityisesti merkittyjä kostolle. Heidän myymälänsä, pankkinsa ja kotinsa ryöstettiin ja sitten poltettiin, heidän rahansa ja jalokivensä vietiin heiltä, ja sitten heidät teurastettiin. Nyt turkkilaiset ja kurdit ovat hetken aikaa rikkaita armenialaisten omaisuuden ansiosta; heidän pitäessään yllä kultakelloja sekä koruja. [99]

New York Times kirjoitti 24.1.1882, sivulla 6, inter alia:
"Kaikkialla itäisessä Euroopassa, paitsi Turkissa, kiitos armenialaisten ylivoimaisen älykkyyden, juutalaiset näkevät nälkää. Nämä paariat ovat todisteena että 'Shylock' (armoton koronkiskuri näytelmässä Venetsian kauppias) ei ollut pelkästään runoilijan mielikuvituksen tuotetta." [100]
Kommentoiden artikkelia, joka oli ilmestynyt Pietarin hebreankielisessä sanomalehdessä nimeltään Hamelitz vuonna 1895, Yair Auron kirjoitti kirjassaan Zionism and the Armenian Genocide: The Banality of Indifference:
"Kirjoittajan mukaan, ne olivat armenialaisia jotka juonivat ja mellakoivat Konstantinopolin kaduilla. Nämä juutalaiset, Hamelitzin mukaan, seisoivat muhamettilaisten ja poliisien tukena, ja 'heidän apunsa auttoi heitä saamaan voiton niistä jotka olivat nousseet heitä vastaan'. Tämän lehden mukaan, monet juutalaiset liittyivät muhamettilaisiin sotiakseen armenialaisia vastaan ja 'jahtasivat heitä kunnes saivat heidät kiinni'. Tämä kirjoittaja ylistää juutalaisten toimia Konstantinopolissa sekä antaa täyden tuen turkkilaisten versiolle näistä tapahtumista... Näyttää siltä että tämä artikkeli voidaan lukea vain yhdellä tavalla: iloitaan ja tehdään pilkkaa armenialaisten uhrien kohtalosta... Nyt he kykenevät nousemaan armenialaisten tilalle taloudellisessa ja kaupallisessa toiminnassa..." [101]
Yair Auron lainasi lausuntoa jonka juutalainen kirjailija Yaakov Rabinovich oli antanut vuonna 1909:
"Liittyen armenialaisiin, tässä meidän täytyy muistaa menneisyys. Tämä kuollut Hamelitz, elinaikanaan, ylisti sefardi-juutalaisten osuutta yhdessä turkkilaisten kanssa armenialaisten kansanmurhaan Konstantinopolissa vuonna 1895. Ja sitten oli pogromeja Odessassa sekä etelän kaupungeissa, ja pyhimyksiksi julistettujen puolustajien joukosta me löydämme armenialaisia jotka surmattiin heidän puolustaessaan meitä. Älkäämme unohtako! Oli joitakin venäläisiä ja puolalaisia jotka puolustivat meitä, mutta arvioiden mukaan, niiden joukossa jotka erityisesti tulivat avuksemme oli armenialaisia sekä heidän sukulaisiaan, georgialaisia. Älkäämme unohtako kuinka he kohtelivat meitä ja miten me suhtaudumme heidän epäonneensa." [102]
Richard Davey, kirjassaan The Sultan and His Subjects kirjoittaa:
"Alemman luokan juutalaiset monissa osissa kaupunkia avustivat turkkilaisia teurastamaan kristittyjä naapureitaan." [103]
Turkin Armenian lähettiläs, Henry Mongenthau Senior, juutalainen sionisti, lausui vuonna 1916:
"Turkki tarvitsee juutalaisia. He ovat menettäneet armenialaiset ja heidän täytyy täyttää vaje." [104]
Taner Akçam kirjoitti kirjassaan A Shameful Act: The Armenian Genocide and the Question of Turkish Responsibility seuraavaa:
"Turkkilainen kirjailija Halide Edip on kiinnittänyt huomiota armenialaisten kansanmurhan taloudellisiin kytköksiin: 'Poliittisen argumentin lisäksi, oli taloudellinen, jota saksalaiset moraalisesti tukivat. Tämä oli loppu armenialaisten taloudelliselle ylemmyydelle, ja se täten puhdisti markkinat turkkilaisille ja saksalaisille.' Erään ulkomaisen konsulaatin raportissa huomautetaan, että 'eivät ainoastaan Liiton ja edistyksen komitean jäsenet sekä juutalaiset rikastuneet ostaessaan omaisuutta jota armenialaiset jättivät jälkeensä naurettavan halvalla hinnalla, vaan valtion instituutiot saivat myös materiaalista etua armenialaisten joukkopaon ansiosta'. Seurauksena, 'armenialaisten omaisuuden alennusmyynnin myötä on noussut ryhmä uusrikkaita, samalla kun ne jotka ovat olleet rikkaita aiemmin kykenivät kasvattamaan varallisuuttaan'. Uusi varakakiden luokka oli muodostanut Anatoliassa, pohjimmiltaan jatkumona unionistien politiikalle homogenisoida tämä alue." [105]
Juutalaiset hyötyivät suuresti teurastettuaan armenialaisia kristittyjä.

Juutalaiset ovat pitkään suunnitelleet tuhoavansa Turkin valtakunnan taloudellisesti, ja nämä juutalaiset syyllistivät armenialaisia toimista joihin Rothschildin perhe syyllistyi tuhotakseen sulttaanin imperiumin saattamalla sen taloudelliseen perokatoon. Tällä tavalla juutalaiset kykenivät lietsomaan hyökkäyksiä armenialaisia vastaan. He saivat myös turkkilaiset pelkäämään kristittyjen suorittamaa lähetystyötä tässä valtakunnassa, ja syyllistivät siitä armenialaisia kristittyjä. Nämä juutalaiset halusivat epätoivoisesti lietsoa kristityt tappamaan muslimeja ja muslimit tappamaan kristittyjä. Saatuaan turkkilaiset ja kurdit teurastamaan armenialaisia kristittyjä syyttämällä armenialaisia ahdingosta joita juutalaiset olivat aiheuttaneet turkkilaisille, sekä lupaamalla heille sotasaalista, juutalaiset sitten syyttivät turkkilaisia ja kurdeja teurastuksesta jota juutalaiset olivat lietsoneet.


Takaisin