08.10.2001
 

Ensin Talebanit, sitten kristityt?

26 päivää World Trade Centeriin kohdistuneen iskun jälkeen Yhdysvallat vihdoin aloitti sotatoimet Afganistanissa. Yhdysvallat väittää, että sillä on riittävästi todisteita Obama bin Ladenin syyllisyydestä WTC:n iskuihin. Näin ei välttämättä ole. Suomentamissani Cutting Edge -ministeriön artikkeleissa kerrotaan, kuinka maaginen luku "11" liittyy monella tavalla näihin iskuihin. Okkultistit uskovat että numeroissa on salaista voimaa, ja että numero 11 on luvuista kaikkein voimakkaimpia. Tämän takia esimerkiksi vapaamuurareiden korkein aste on 33 (11 x 3).

Okkultistit eivät usko persoonalliseen Jumalaan; heille kaikki asiat maailmankaikkeudessa ovat jumalallisen Voiman ilmenemismuotoja. He ovat siis polyteistisia. Uskomus, jonka mukaan numeroissa on salaista voimaa kuuluu nimenomaan polyteistisiin uskontoihin. Muslimit ovat tiukan monoteistisia; tämän vuoksi heidän ei luulisi olevan kiinnostuneita saadaanko lentojen numeroita yhteenlaskemalla lukua 11 vai ei! Koska siis luku 11 liittyy monella tavalla WTC:n iskuihin, iskujen takana täytyy olla muita tahoja (vapaamuurareita, illuminaatteja). On toki mahdollista että Osama bin Laden olisi ollut toteuttamassa näitä iskuja, mutta tässäkin tapauksessa suunnittelijoiden täytyy löytyä muualta.

En missään tapauksessa halua puolustaa Talibaneja, vaikka sanonkin että he ovat todennäköisesti syyttömiä WTC:n iskuihin. Katsoin eilen televisiosta dokumentin Afganistanin naisten elämästä. Dokumentissa näytettiin, kuinka naiset joutuivat kerjäämään kaduilla koska heitä oli kielletty tekemästä työtä. Jalkapallostadioneista oli tehty teloitusareenoita. Kasettisoittimet takavarikoidaan. Lisäksi Talibanin sotilaat teloittavat umpimähkään valloittamiensa alueiden väestöä. Sanon suoraan, että Talibanit ovat kusipäitä, ja että on tavallaan lohduttavaa tietää että he ovat pian historiaa. Mutta olen niin syvällä salaliitoissa että en jaksa uskoa, että Yhdysvallat "hyvää hyvyyttään" on vapauttamassa Afganistania Talibanien hirmuhallinnosta. USA ja muu maailma olisi halutessaan voinut estää Talibanien valtaannousun aseistamalla opposition joukkoja sekä kieltäytymällä myymästä aseita Talibaneille jo vuosia sitten! Mutta näin ei tapahtunut. Sen sijaan Talibanien sallittiin valloittaa 90% Afganistanin pinat-alasta. Vasta WTC:n isku sai maailman liikkeelle, ja nyt Yhdysvallat nähdään sankarina sen pommittaessa Afganistania.

Cutting Edge:n eräässä artikkelissa kerrotaan, että terrori-isku saattaa antaa Illuminatille tekosyyn hävittää muslimit maailmankartalta. Olemme lukemeet uutisista, että kriisi jo ennen eilisiä pommituksia oli saanut aikaan nälänhätää ja suurta inhimillistä kärsimystä afganistanilaisten siviilien keskuudessa. Yhdysvallat jakaa ruokapaketteja ilmasta käsin, mutta se taitaa olla pelkkä propagandatemppu jolla ei ole suurta käytännön merkitystä hädän lievittämisessä. Herääkin kysymys, että onko Illuminati aloittanut muslimien sukupuuttoon hävittämisen afgaaneista? Jos näin on, seuraavana saattavat olla palestiinalaiset. Myös fundamentalistiset kristityt ovat Illuminatin tappolistalla. Olemme jo saaneet kokea, kuinka viha kristittyjä kohtaan nostaa päätään Suomessakin. Esimerkkinä voidaan mainita taannoinen laki homosuhteiden rekisteröinnistä. Lain vastustajia verrattiin Talibaneihin, ja joissakin lehdissä oli vaadittu jopa kristinuskon kieltämistä! Helsingin Sanomat toi parrasvaloihin pastori Mika Ebelingin. Hän sanoi -- aivan oikein -- että homosuhteet ovat syntiä, mutta hän toi julki myös täysin vastenmielisiä ja farisealaisia ajatuksia (kuten että esimerkiksi avioero on kielletty). Uudelleen avioituminen eronneen kanssa saattaa olla kielletty Raamatun mukaan mutta ei avioero! Lohduttaa ajatus, että Mika Ebeling joutuu maksamaan näistä farisealaisista mielipiteistään riippumatta siitä pelastuuko hän vai ei. Mutta uskooko kansa tämän? Uskooko kansa sen, että Jumala itse antaa rangaistuksen pahoille kristityille vai ajatteleeko se, että heillä itsellään on jonkinlainen "kosminen" oikeus tai velvollisuus olla koston välikappaleita?*) Jos näin on, me saamme tulevaisuudessa kokea vainoa ja kenties marttyyrikuoleman. Ja, me kristityt olemme itse osaltamme syypäitä siihen että olemme antaneet itsestämme näin negatiivisen kuvan.

------------------------

Illuminatille luku 11 on hyvin tärkeä, kuten ylempänä mainittiin. Artikkelissa 1545 odotettiin, että 22.9.2001 olisi tapahtunut uusia terrori-iskuja. Tällöin oli kulunut 11 päivää WTC:n iskuista. Mitään ei tapahtunut. Mutta, 22 päivää iskujen jälkeen (3.10.2001) kaappari kävi puukon kanssa Greyhound-bussin kuljettajan kimppuun Yhdysvalloissa. Seurauksena bussi suistui ojaan ja 10 matkustajaa kuoli. 14.10 on kulunut 33 päivää WTC:n iskuista. Tällöin voi tapahtua uusia terroritekoja. Voi olla myös ettei mitään tapahdu. Sinä voit merkata kalenteriin päivät jolloin on kulunut 33, 44, 55, 66, 77, 88 ja 99 päivää syyskuun 9.päivän iskuista ja pitää kirjaa, että tapahtuuko näinä päivinä mitään erikoista, erityisesti Yhdysvalloissa.
*) New Age:n mukaan ihmisen maanpäällinen elämä on se jolla on merkitystä. Maan päällä ihminen saa joko palkan tai rangaistuksen edellisen elämänsä aikana tehdyistä teoista. New Age -uskovat saattavat ajatella, että koska fundamentalistiset kristityt ovat kaikessa täysin väärässä, he myös ansaitsevat tästä rangaistuksen -- maanpäällisen rangaistuksen! He saattavat ryhtyä vainoamaan kristittyjä uskoen, että he itse näin toteuttavat Karman lain kristityille langettaman rangaistuksen, ja että vainoamalla kristittyjä he keräävät itselleen "positiivista karmaa" seuraavaa elämäänsä varten. Uutiset joissa uskovaisista puhutaan kielteiseen sävyyn saattavat vielä lisätä heidän vihaansa uskovaisia kohtaan.

Lisäys 10.10.2001: Toki Jeesus on kuollut myös Talibanien puolesta, ja myös heillä on mahdollisuus pelastua jos tekevät parannuksen ja uskovat Jeesukseen. Ja 90% afgaaneista eivät edes ole Talibaneja! Afgaanien armonaika alkaa kuitenkin käydä vähiin USA:n pommittaessa heitä joka yö. Tänään radio-uutisissa kerrottiin, että Lääkärit ilman rajoja- järjestön mukaan Yhdysvaltain ilmasta pudottamat avustuspaketit ovat pelkkä propagandatemppu. Minä käytin juuri samaa sanaa kaksi päivää sitten yllä olevassa artikkelissa! Avuntarvitsijoita on Afganistanissa noin 5 miljoonaa; paketteja pudotetaan päivässä vain 37000.

Sas:n kone tuhoutui 8. lokakuuta! 8 + 10 = 18. 18 = 6 + 6 + 6. Onko tämä sattumaa vai oliko koneen tuhoaminen Illuminatin 666-operaatio?


11.10.2001
 

Pernarutto tulee, kuolemme kaikki!

Löysin tämän viestin Suomi 24:n keskustelufoorumista:

-Anthrax- 10.10.2001 klo 20.55

Jenkkitutkijat ovat päätelleet, etteivät siellä löydetyt hirvittävät pernaruttotapaukset ole mitenkään voineet tarttua niissä toimistotyöolosuhteissa joissa niiden väitetään tarttuneen. Se mahdollisuus on kuulemma 1 / miljardista. Pernaruttoa on eri versioita, ja tuo kyseinen versio leviää vain siihen jo kuolleen ihmisen ruumiista lähtevistä bakteereista.

Tartunnan saaneet olivat lisäksi lähekkäin työskenteleviä työtovereita, ja poliisit ovatkin todenneet, että kumpikin oli joku päivä ennen kuolemaansa saanut kirjeen, jonka sisällä oli salaperäistä valkeaa jauhoa - pernaruttobakteereja, todennäköisesti tautiin kuolleen vainajan ruumiista kaavittuja.

Kuinka moneen kirjeeseen muslimit ovat ruttoa laittaneet, ja keille kaikille? Sitä ei tiedä Allahkaan. Varmaa vain on, että postin lajittelukeskuksessa bakteereita on voinut tarttua myös muihin kirjeisiin, joten epidemia voi levitä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

Kohtele ulkomailta saamaasi postia äärimmäisellä varovaisuudella, ja käytä mieluiten tästedes vain sähköpostia. Älä missään nimessä avaa kirjettä, joka ei varmuudella saavu tutulta lähettäjältä. ETHÄN HALUA OLLA EUROOPAN ENSIMMÄINEN PERNARUTTOON KUOLLUT? Se kuolema on hirvittävä ja saapuu monen päivän helvetillisten tuskien jälkeen, kun keuhkot ja perna mätänevät ihmisen sisälle.


23.10.2001
 

Helvetti -- ikuinen kärsimys

Osa 1: Oodi pelastusarmeijalle

Raamatun mukaan uskoville koittavat pian vaikeat ajat. Olemme sanomalehdistä saaneet lukea, kuinka vastustus Raamattuun uskovia kristittyjä kohtaan on hiljalleen kasvamassa; varsinkin Yhdysvalloissa mutta myös täällä Suomessa. Suomi on sikäli poikkeusasemassa, että täällä tiedotusvälineet ovat antaneet aivan näihin päiviin asti uskovista melko myönteisen kuvan: jokainen tuntee nimeltä Veikko Hurstin ja muistaa hänen uhrauksensa vähäosaisille järjestetyissä jouluaterioissa. Televisiossa ja sanomalehdissä on myös näytetty kuvia pitkistä leipäjonoista pelastusarmeijan toimipisteiden edessä. Lehden poliittisesta näkemyksestä riippuu, onko syy leipäjonoista sälytetty kulloisenkin hallituksen vai onnettomien yhteensattumien niskoille, mutta pelastusarmeija on aina nähty hyväntekijänä joka auttaa hädässä olevia ihmisiä. Uskon, että nimenomaan pelastusarmeija tämän päivän suomessa on se taho, joka pitää yllä myönteistä kuvaa kristityistä sekä jarruttaa antikristillisen vihan valloilleen pääsemistä. Totta onkin; ihminen, joka on joskus saanut kassillisen ruokaa pelastusarmeijalta miettii kaksi kertaa ottaako aseen ja lähteäkö lahtaamaan uudestisyntyneitä kristittyjä vaikka Antikristus YK:n päämajasta käsin yllyttäisikin näin tekemään.

Osa 2: Amerikan kirous

Yhdysvalloissa tilanne on paljon synkempi. Siellä eräät "kristillistä" äärioikeistoa edustavat tahot ovat omaksuneet opin että lähimmäisistä ei tarvitse välittää. He pitävät kaikkea valtion taholta tulevaa sääntelyä -- minimipalkasta ympäristölakeihin -- sosialismina jota pitää vastustaa viimeiseen asti. Eräät heistä ovat jopa omaksuneet opin arjalaisesta "herrarodusta" jolla on oikeus alistaa muut rodut valtansa alle; joidenkin rasististen järjestöjen nimissä on sana "kristillinen". Vuoden 1984 Republikaanisen puolueen esivaaleissa oli kristillistä äärioikeistoa edustanut ehdokas (muistaakseni Pat Robertson) joka vaati kaiken sosiaaliturvan lopettamista. On täysin mahdollista, että tämä mies ei ollut uudestisyntynyt kristitty lainkaan vaan Illuminatin palkkaama soluttautuja jonka ainoa tarkoitus oli saattaa kristityt mahdollisimman huonoon valoon. Niin tai näin, vaalit voitti Reagan mutta kristityistä tehtiin vaarallisia kiihkoilijoita jotka räjäyttelevät pommeja aborttiklinikoissa ja tekevät muuta "mukavaa". Tämän valossa ei ole ihme, jos Amerikassa sattuu käymään niin (niin kuin kävikin) että mies menee aseen kanssa kirkkoon kesken jumalanpalveluksen ja aloittaa teurastuksen.

Toisaalta, eräät, pääasiassa mustien hallitsemat kirkot ovat menneet toiseen äärimmäisyyteen: he palvovat kaikkea vähänkin sosialismiin vivahtavaa; jopa siinä määrin, että Bill Clinton -- vaikka hänen on osoitettu olleen täydellinen roisto, noita ja vaikka mitä -- on erittäin suosittu mustien keskuudessa -- joista monet ovat hartaita baptisteja -- jopa sihen pisteeseen saakka että taannoin hänen käydessään Harlemissa New Yorkissa hän sai sankarin vastaanoton. Pelkään että Yhdysvalloissa käy niin, että "kristikunta" siellä jakaantuu kahteen ryhmään: niihin jotka ovat hyvin liberaaleja, ekumeenisia ym. jopa siihen pisteeseen saakka että he hyväksyvät Antikristuksen ylipapikseen hänen ilmestyessään; sekä niihin joilla on hyvin äärioikeistolaiset ja jopa rasistiset näkemykset. Todelliset uudestisyntyneet kristityt joutuisivat sitten elämään näiden kahden ryhmän puristuksessa.

Osa 3: Pasi Turusen outo oppi

Kristinuskoon ja varsinkin ns. "uskovaisiin" kielteisesti suhtautuvat voidaan karkeasti ottaen jakaa kolmeen ryhmään: (1) Ateisteihin; (2) Niihin jotka uskovat fanaattisesti New Age:n oppeihin, sekä (3) Niihin jotka eivät välttämättä aseta kyseenalaiseksi Raamatun Erehtymättömyyttä mutta tuntevat ahdistusta ajatuksesta että Jumala voisi tuomita ikuiseen kadotukseen. Kahteen ensimmäiseen ryhmään kuuluvia on erittäin vaikea -- joskaan ei mahdotonta -- "käännyttää" uskovaisiksi, joten otan kohteekseni ryhmän 3 ja yritän valottaa mitä Raamattu ja eräät kristityt kirjailijat opettavat helvetistä.

Kuunnellessani Pasi Turusen "Taivaan ja maan väliltä" -ohjelmaa sinne soittaa joskus ihminen jota ajatus ikuisesta kadotuksesta tuntuu ahdistavan: hän saattaa sanoa, että Jumala on julma, ja hän yrittää purkaa pahaa oloaan ja Jumalaa kohtaan tuntemaansa vihaa radio-toimittajaan; tässä tapauksessa Pasi Turuseen. Kyllä Pasi Turusessakin on parantamisen varaa (meissä kaikissa on); hän on toistuvasti selittänyt, että jos henkilö ei ole "uskossa", niin kaikki hyvät teot jotka hän tekee ovat syntiä. Eli mitä enemmän hyvää tämä ihminen tekee sitä ankaramman rangaistuksen hän saa! Tällainen opetus ei varmasti ainakaan vahvista kenenkään uskoa oikeudenmukaiseen Jumalaan.

Osa 4: Matka maan keskipisteeseen

Ajatus ikuisesta rangaistuksesta helvetissä todellakin kuulostaa julmalta, vaikka Pasi Turunen ei suostu sitä myöntämään. Tämän lisäksi helvetti on todella vastenmielinen paikka. Noin kymmenen vuotta sitten Suomessa kiersi urbaani huhu jonka mukaan venäläiset insinöörit olisivat onnistuneet puhkaisemaan Maan kuoren ja saaneet yhteyden helvettiin. Rationalistisen Länsimaisen ihmisen silmissä ajatus Maan keskipisteessä sijaitsevasta helvetistä kuulostaa hiukan lapselliselta, mutta en voi varmasti sanoa että juttu olisi satua. Amerikkalainen kristillinen järjestö on kirjoittanut aihesta artikkelin; se löytyy osoitteesta http://www.av1611.org/hell.html. Artikkelissa lainataan epävirallista suomalaista lehteä nimeltä Ammennusastia (artikkelissa kerrotaan että tämä lehti olisi hyvin arvostettu!). Lehdessä haastateltujen venäläisten insinöörien mukaan maan alla olisi ollut 2000 fahrenheit- (1100 celsius-) astetta lämmintä, ja kuolleiden tuskanhuudot olisivat kuuluneet maan pinnalle asti! Ajatuskin siitä, että tämä tarina voisi olla totta on karmiva.

Noin kolme vuotta sitten Kuva ja Sana julkaisi Mary Baxterin kirjoittaman kirjan "Jumalan ilmoitus kadotuksesta". Kirjassa Jeesus ilmestyi kirjoittajalle ja vei hänet tutustumispaikkaan jossa pelastumattomat sielut odottavat Viimeistä tuomiotaan. Myös tässä kirjassa tämä paikka oli sijoitettu Maapallon ytimeen. Kirjassa kerrotaan, että eri puolilta Maan pintaa johtaa tunneleita jotka vievät suoraan Maapallon sydämeen. Mutta ne jotka näitä polkuja kulkevat eivät ole Phileas Foggin johtamalla romanttisella tutkimusmatkalla (kuka muistaa piirrossarjan "Matka maan keskipisteeseen"?). Nimittäin, jo muutaman minuutin päästä siitä kun kadotukseen matkalla oleva sielu jättää ruumiin, demonit ottavat kiinni tämän onnettoman sielun ja kuljettavat hänet lähimpää tunnelia pitkin Maan uumeniin jossa odottaa asianmukainen rangaistus ennen Viimeistä tuomiota.

Tämäkin tarina saattaa kuulostaa lapsellisesta joidenkin mielestä, mutta ei ehkä niin lapselliselta kuin Ammennusastiassa kerrottu tarina. Vaikka geologit eivät ole raportoineet yhdestäkään Maan uumeniin johtavasta tunnelista ne voivat silti olla olemassa. Täytyy muistaa, että siinä vaiheessa kun ihminen jättää maallisen ruumiinsa hän astuu näkymättömään maailmaan josta tulee hänelle konkreettista todellisuutta. Vaikka maapallo revittäisiin kahtia, voi olla ettemme löytäisi sisälta sen enempää tuonelaa kuin kadotettuja sieluja mutta ne saattaisivat silti olla olemassa -- näkymättömässä muodossa.

Osa 5: "Filosofisesti ajatellen..."

Mikäli helvetti todella on näin karu paikka ja mikäli rangaistus todella on ikuinen, ei ole ihme jos monet eivät pysty uskomaan oikeudenmukaiseen ja rakastavaan Jumalaan. Kuitenkin Raamatussa sanotaan, että Jumala on vanhurskas (=oikeudenmukainen, laupias) Jumala. Joku tietenkin saattaisi ajatella, että koska Jumala on kaikkivaltias Hän voi yksin päättää mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei. Hän voisi vaikka päättää että kastamattomat sylivauvat joutuvat ikuiseen tuleen ja sanoa: "Tämä on näille aivan oikein koska Minä päätän niin!" Samaan hengenvetoon voisi jatkaa, että kenties Jumala ohjelmoi Taivaassa kaikki sinne päässeet ajattelemaan että Hän on hyvä ja oikeudenmukainen vaikka niin ei "oikeasti" olisikaan ja vaikka kastamattomat sylivauvat olisivatkin helvetissä!

Filosofisesti ajatellen tämä ei onneksi ole mahdollista. Jos Jumala sanoo, että Hän on hyvä ja oikeudenmukainen, Hänen täytyy silloin olla. Ja kaikki ihmiset tulevat tämän Viimeisellä tuomiolla ymmärtämään; ei sen takia että Jumala pakottaisi heidät ajattelemaan tietyllä tavalla vaan siksi, että me ymmärrämme silloin asioita joita me emme nyt ymmärrä. Jos Jumalan täytyisi pakottaa meidät ajattelemaan tietyllä tavalla, Hän olisi silloin hävinnyt "pelin".

Helvettiin joutuminen on äärimmäisen ankara rangaistus, enkä minä voi täysin sitä (maan päällä ollessani) käsittää. Mutta, maailmassa on paljon ihmisiä jotka ovat aiheutaneet suunnatonta kärsimystä lähimmäisilleen. Ajatellaanpa vaikka vaimonhakkaajaa, eläinrääkkääjää, ihmistä joka kiduttaa työkseen poliittisia vankeja, tai Hitleriä tai Stalinia jotka sulkivat miljoonia ihmisiä vuosiksi keskitysleireihin epäinhimillisiin oloihin. Tuntuuko sinusta hirvittävän väärältä jos tällainen ihminen joutuisi ikuiseen tuleen? Entäpä Desmond Morris; hän on pyhittänyt koko elämänsä kristinuskon pilkkaamiseen. Jos Desmond Morris joutuisi ikuiseen tuleen, tuntuisiko se aivan kohtuuttomalta rangaistukselta?

Aamulehdessä oli joitakin kuukausia sitten teosofin kirjoittama artikkeli jossa kritisoitiin kristinuskoa siitä, että ikuinen kadotustuomio ei anna ihmiselle mahdollisuutta oppia virheistään. Tämä väite ei itse asiassa pidä paikkaansa. Raamatussa tosin sanotaan, että Jumala kutsuu ihmistä parannukseen "kaksi tai kolme kertaa" hänen elämänsä aikana. Monelle tästä saattaa tulla sellainen käsitys, että Jumala ikäänkuin puolihuolimattomasti kysäisee, että haluaako henkilö "tulla uskoon" vai ei, ja jos tämä sanoo "ei", Jumala sitten sanoo: "No ei sitten" ja merkitsee muistivihkoonsa, kuinka monta kertaa "ei" on tullut sanottua.

Tiedätkö, että yksi kutsu saattaa kestää vuosia. Jos ihminen sanoo "ei", seuraavan kutsun tuloon saattaa kestää vuosia. Se, tuleeko kutsuja kaksi vai kolme riippuu ilmeisesti kutsuttavan elämän pituudesta, mutta Jumalan oikeudenmukaisuus on tässäkin asiassa voimassa: Jumala tuomitsee sen mukaan onko Hän kutsunut kaksi vai kolme kertaa, sekä sen, kuinka pitkään kutsu on kestänyt. Myöskään väite että ihmisellä ei olisi tilaisuutta oppia virheistään ei pidä paikkaansa. Ihmiselle on annettu omatunto joka kertoo aina (jos omatunto ei ole turtunut), että onko henkilö tehnyt oikein vai väärin. Näin ihmisellä on aina mahdollisuus katua ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin tai yrittää korjata virheensä vaikka ei olisikaan Jumalan kutsu päällä. Sitäpaitsi, jos ihminen ei pysty oppimaan virheistään tämän elämän aikana hän ei todennäköisesti pystyisi siihen seuraavankaan, varsinkin kun hänellä ei ole muistikuvia edellisten elämien aikana tehdyistä asioista. Jokainen voi katsoa uutisia ja päätellä, ovatko ihmiset tulleet paremmiksi -- jos oletetaan että jälleensyntyminen olisi totta.

Osa 6: Viimeinen kysymys

Vielä viimeinen kysymys: mikä on sellaisen ihmisen kohtalo joka ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta tai mahdollisuudesta saada synnit anteeksi? tässä Cutting Edge:n artikkelissa kerrotaan Billy Grahamin sanoneen, että tällainen henkilö pääsee automaattisesti Taivaaseen. Tämä ei ole Raamatun mukaista. Jokaiselle ihmiselle on annettu omatunto joka kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Ja yhtälailla sellainenkin henkilö joka ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta voi tehdä julmia tekoja lähimmäiselleen. Mary Baxter paljastaa Tuonelasta vielä yhden asian: siellä on myös kylmä osasto. Kirjassa ei kerrota tarkkaan kuka päätyy kylmälle osastolle mutta rivien välistä voi lukea että mahdollisesti sellainen joka yrittää ansaita Taivaspaikan omilla hyvillä teoillaan. Joka tapauksessa, Baxterin mukaan Tuonelassa ihmiset saavat eri asteisia rangaistuksia sen mukaan mitä he ovat tehneet maanpäällisen elämänsä aikana sekä sen, kuinka paljon he ovat kuulleet Jeesuksesta sekä mahdollisuudesta ottaa vastaan pelastus. Tämän kaiken edellä kerrotun valossa ei ole kovinkaan viisasta mennä vapaaehtoisesti helvettiin myötätunnosta toisia kadotettuja kohtaan. On paljon parempi uskoa, että Jumala on kaikesta huolimatta oikeudenmukainen ja odottaa sitä hetkeä jolloin voit tavata Hänet kasvoista kasvoihin -- voittajana! -- ja kuunnella Hänen näkemyksiään asioista.

-- Loppu --



28.11.2001

Tyyntä myrskyn edellä?


Kun Aasian talouskriisi alkoi syksyllä vuonna 1997, luulen että ainakin yksi mies riemuitsi: jatkuu...




 CUTTING EDGE FINLAND

 TAKAISIN