Last Trumpet Newsletter

Volume XXVI           Issue X            October  2007

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626 Internet: <http://www.lasttrumpetministries.org/>

                                     Maapallon viimeisten päivien synkät mysteerit!

”Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle. Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan. Ja näky illoista ja aamuista, josta oli puhe, on tosi. Mutta sinä lukitse näky, sillä se tarkoittaa kaukaista aikaa." Ja minä, Daniel, olin raukea ja sairastin jonkin aikaa. Sitten minä nousin ja toimitin palvelusta kuninkaan tykönä; ja minä olin hämmästyksissäni näyn tähden enkä sitä ymmärtänyt.”

Dan. 8:23-27

”Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?" Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.”

Dan. 12:8-10

”Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”

2 Tess. 2:11-12

Tässä LTN:n numerossa, me tutkimme hämmästyttävää ilmiötä joka on vallitseva kaikkialla maailmassa, ja erityisesti Yhdysvalloissa, näinä aikakauden viimeisinä ja lopullisina päivinä. Me elämme kummallisessa ajassa jolloin miltei kukaan ei tiedä mitä on todella tapahtumassa tai miksi se tapahtuu. Se on kuin näkymätön muuri olisi suuren ihmisten enemmistön ja pienen eliitin välissä, joka viekoittelee ihmiskunnan massoja tahtoonsa. Ei pitäisi olla vaikeaa uskoa että tämä on asianlaita, koska se on ainoa selitys sille miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja miksi olosuhteet eivät näytä koskaan poikkeavan salaliittokaavasta. Tämä pysyy totuutena huolimatta siitä ketkä miehittävät maallisen vallan korkeita virkapaikkoja.

Yläpuolella olevista Raamatun jakeista, me luemme valtavasta eksytyksestä Jumalan taholta joka nielaisisi maailman ihmisiä jotka ovat hylänneet totuuden. Meille myös kerrotaan että jumalattomat (wicked) pysyvät jumalattomina ja he eivät koskaan tule järkiinsä. Itse asiassa, on olemassa vain jäännös ihmisiä jotka voivat selvittää kaiken viimeisten päivien sekaannuksen ja selvästi näkevät mitä todella tapahtuu. Dan. 12:10:ssä, heitä kutsutaan taidollisiksi (wise), ja he ovat todellisia kaikkivaltiaan Jumalan lapsia.

Tämän Yhdysvaltojen kansakunnan ja muun maailman johtava saatanallinen eliitti on vahvasti riippuvainen ihmisten tietämättömyyden ylläpitämisestä, joita myös rohkaistaan ilmaisemaan heidän epäuskonsa ja tyrmistyksensä liittyen mihin tahansa kuvitelmaan mistä tahansa salaliitosta ylipäätään. Tämä on syynä miksi radion talkshow-isännät, joille kaikille maksetaan Illuminatin pelleinä olemisesta, nauravat ja pilkkaavat niitä jotka ajattelevat että pahuus toimii salassa. Ensimmäisestä Kirjoitusten osasta yläpuolella, kuitenkin, me luemme että paha mies nousee näinä viimeisinä aikoina kun luopiot (transgressors) ovat täyttäneet syntiensä mitan. Aivan ilmeisesti, maailma on tällä hetkellä uudelleenojentautumassa yhdistymistä varten, ja kun tämä tavoite saavutetaan, joku alkaa johtaa sitä! Muista myös että New Agen yhden maailman systeemissä, erilaisuutta suositaan niin kauan kunnes yhteinen saatanallinen uhka puskee läpi jokaisen erilaisen komponentin koskien ajattelua, uskontoa, ja ideologiaa. Aito kristillisyys on ainoa asia jota ei sallita. Testaa se missä tahansa julkisessa (hallituksen) koulussa!

Miehen, joka hallitsee maailmaa hetken aikaa, sanotaan nousevan pystyyn, mikä tarkoittaa tarttumista vallankahvaan nopeasti. Hän myös tulee olemaan kasvoilta röyhkeä (fierce countenance) ja juonissa taitava (understand dark sentences). Sana ”sentences” (lauseita), tässä tapauksessa, tarkoittaa arvoituksia (riddles). Siten, hän käyttää valtaansa salaisten voimien täydellisen ymmärtämisen ja salaperäisten arvoitusten käytön avulla. Paha maailmandiktaattori kontrolloi ihmisiä pitämällä heitä hämmentyneinä ja arvuuttelemalla kunnes he lopullisesti alistuvat tietämättömyyteen ja pelkoon kuin nöyristelevät pellet, jotka eivät koskaan nosta esiin kysymyksiä tai ajattele itse toiseen kertaan. Totisesti, nämä päivät ovat käsillä!

Me katsomme nyt maailmaamme ja sen nykyistä tilannetta. Minä kuitenkin tarjoan rohkaisun sanaa: Sinun ei tarvitse olla pimeyden ja epätietoisuuden tilassa. Sinua pidetään siinä vain syntisyytesi ja kaikkivaltiaan Jumalan vastustuksesi takia. Jos sinä pysähdyt juuri nyt ja vuodatat sydämesi rukoukseen, Jumala kuulee sinua ja johdattaa sinut evankeliumin täydelliseen kuuliaisuuteen. Sinä voit vapautua ja kulkea Jumalan valkeudessa, missä on sielunrauha ja riemukas toivo ihanasta ikuisuudesta joka koittaa pian. On myöhäisempää kuin kuvitteletkaan!

                                                      Yksi maailma saatanan alaisuudessa!

Ensiluokkainen esimerkki yrityksistä yhdistää maailma on äskettäinen ehdotus jonka teki presidenttiehdokas John Edwards. Edwards oli puhumassa Pace-yliopistossa New York Cityssä, missä hän ehdotti kotimaan turvallisuusministeriön kaltaisen laitoksen laajentamista kattamaan koko maailman. Hänen ehdotuksensa vaatii täysin uudenlaisen innovatiivisen järjestön perustamista jota kutsutaan nimellä Counterterrorism and Intelligence Treaty Organization (terrorisminvastainen tiedusteluorganisaatio), tai C.I.T.O. (1) Tämän on tarkoitus olla maailmanlaajuinen kaikkinäkevän silmän kaltainen järjestö, jolla epäilemättä on rajattomat valvontakeinot kaikkiin maailman ihmisiin. Jatkuvaa terrorin uhkaa käytetään yhdistämään maailma yhdeksi aivopestyjen asukkaiden yksiköksi.

Toinen esimerkki väestökontrollista uudessa yhden-maailman diktatuurissa on suunniteltu mikrosiruistutus kaikkiin ihmisiin. Kyseenalaistamatta, me elämme elektronisessa maailmassa, joka on jo kirottu syöpää aiheuttavien kulkukissojen ja -koirien (cancer-causing stray) toimesta jotka juoksevat kaikkialla. Syyskuun 9. päivänä 2007, the Associated Press raportoi että nyt on osoitettu että istutetut mikrosirut aikaansaavat pahanlaatuisia kasvaimia eläimissä. Tämän todisti oikeaksi myös Tri. Keith Johnson, eläkkeellä oleva myrkkyopin patologi joka johtaa mikrosirututkimusta Dow Chemical Companyssa Midlandissa, Michiganissa. Se on jopa hätkähdyttävämpää, kun me otamme huomioon että tutkimus oli lopullinen koskien syöväntapaisia kasvaimia v. 1996, paljon aikaisemmin kuin USA:n liittovaltio hyväksyi ihmisten siruttamisen tammikuun 10. päivänä 2005.

Elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) reaktio on yhä täysin hyväksyvä sirun käytölle ihmisissä, mikä sallii valmistajan, VeriChipin, jatkaa sen markkinointisuunnitelmia. Ilmeisesti, VeriChip ja FDA jakavat saman makuuhuoneen yhdessä, ja FDA, liittovaltion virasto jonka tehtäväksi meidän terveytemme ja hyvinvointimme oletetaan uskotun, on vääntämässä kepposta heitä (ihmisiä) varten. Kuinka katalasti pelottava on tämä tilanne? VeriChip aikoo istuttaa mikrosirut 45 miljoonaan amerikkalaiseen niin pian kuin mahdollista! (3) Lukemattomilla eläimillä on jo ne, ja yli 2 000 amerikkalaista on myös jo sirutettu. Jotkut lääkärit ovat käyttäneet sanoja: ”….niitä tullaan laajasti istuttamaan ihmisiin.” (4) Tehtäköön tässä tiettäväksi että se oli entinen Wisconsinin kuvernööri Tommy Thompson, josta tuli presidentti Bushin sosiaali- ja terveysministeri (Secretary of Health and Human Services) ja siten oli vastuussa FDA:sta, joka järjesti hyväksymisen ihmisten siruttamiselle. Viisi kuukautta myöhemmin, Thompson pikaisesti jätti virkansa ja viiden kuukauden kuluessa hänestä tuli VeriChipin ja Applied Solutionsin hallitusten jäsen ja palkittiin runsailla lahjoilla, sisältäen osakeoptioita. (5) Minun täytyy myös mainita että minä henkilökohtaisesti tapasin Tommy Thompsonin hänen ensimmäisissä virkaanastujaisissaan Madisonissa, Wisconsinissa. Minä muistan hänen katsoneen minua suoraan silmiin ja kertoneen minulle että hän tarvitsisi rukousta. Tommy Thompson on 32. asteen skottilaisen riitin vapaamuurari, joka on suorittanut rituaalejaan massiivisessa vapaamuuraritemppelissä Wisconsin Streetillä, juuri poispäin Capitol-aukiosta. Minut potkaistiin kerran ulos tuosta rakennuksesta kun olin vierailijana heidän avoimessa talossaan (open house) jossa esiteltiin vapaamuurarien veljeskunnan mysteerejä koskien vapaamuurareita korkeimmista asteista alempiasteisiin.

Kun minä ajattelen istutettuja mikrosiruja jotka aiheuttavat syöpää, minua välittömästi muistutettiin Ilmestyskirjan luvusta 16:2, jossa sanotaan seuraavaa: ”Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.” Pahoja (noisome) ja ilkeitä (grievous) osoittaa että paiseet (sore) ovat inhottavia eivätkä parane. Me myös luemme Jesajan kirjasta, luvusta yksi, syntisestä kansakunnasta joka tulee palamaan tulessa. Se on myös kansakunta jota vaivataan paiseilla (sores). Jes. 1:6:ssa sanotaan seuraavaa: ”Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.” Me tiedämme että Jumala puhuu kansakunnan hengellisestä tilasta, mutta Hän myös puhuu miljoonista yksilöistä joilla on pahanlaatuisia kasvaimia jotka ovat muodostaneet etäispesäkkeitä, kaikki sen vuoksi että he ovat sitoutuneet äärimmäiseen tottelemattomuuden tekoon Jumalaa kohtaan ja vastaanottaneet pedon merkin?

Selvästikin, meidän maailmamme on sulautumassa laajoihin segmentteihin, ja yksi noista segmenteistä joka on uudelleenmuotoutumassa juuri nyt, on Pohjois-Amerikan manner; sisältäen Yhdysvallat, Meksikon, ja Kanadan. Sinun täytyisi olla sokea jos et näe mitä on tapahtumassa! Valitettavasti, hengellinen sokeus on hyvin ominaista meidän päivinä! Elokuun 20. päivänä 2007, presidentti Bush tapasi taas kerran Kanadan ja Meksikon johtajat Montebellossa, Kanadassa, lähellä Ottawaa. Jotain kummallista oli meneillään kun nämä kolme johtajaa tapasivat vaihtaessaan keskenään synkkiä ajatuksia. Heidän suunnitelmanaan on yhdistää kolme Pohjois-Amerikan mantereen kansakuntaa, mutta he eivät anna julkisuuteen mitään todellista informaatiota noiden kansakuntien äänestäjille. (6) Kymmenen päivää myöhemmin, Bushin hallinto avasi valtatiet Yhdysvalloissa meksikolaisille kuorma-autoille, jotka voivat nyt vapaasti jyrätä edestakaisin meidän valtateitä kuljettaen kuka-tietää-mitä! (7) Heti seuraavana päivänä, Meksikon presidentti, Felipe Calderon, julkaisi muodollisen protestin kaikkia viranomaisten koventuneita toimia vastaan jotka koskevat laittomia maahanmuuttajia Yhdysvalloissa. (8) Calderon on epäilemättä ongelmakattila (cauldron of trouble) ja saa yli-huolestuneeksi sulauttamalla kansakuntansa siihen mitä on jäljellä Yhdysvalloista.

On myös ilmoitettu että punainen kiina aikoo asettaa sensoreita I-35 NAFTA supervaltatien varrelle tarkoituksenaan valvoa sen tuotteita kun niitä kuljetetaan kuorma-autoilla. Kaikki kontit Kiinasta sisältävät RFID:n eli radiotaajuustunnistimen lähettimillä (radio frequency identification transmitters). Lockheed Martinin jäljitystekniikkaa käytetään projektissa myöskin. (9) Se mitä he eivät kerro meille on että laitteet jotka asennetaan valtateiden varsille voivat myös lukea mikrosiruilla istutettuja ihmisiä, tarjoten lakkaamattoman tarkastuspistejärjestelmän. Kommunistisissa maissa, me usein kuulemme puhuttavan pienistä kopeista teiden varsilla tarkastuspisteinä, ja kaikki autot pysäytetään ja tarkastetaan. Yhdysvalloissa, meillä tulee olemaan sama ohjelma paitsi että se on elektroninen jossa ei ole tarvetta pienille kopeille kun liikenne virtaa. Isoveli tietää missä sinä olet kaiken aikaa. On myös mielenkiintoista huomata että Michael Chertoff hiljattain antoi lausunnon liittyen kansallisiin tunnistuskortteihin. Äskettäisessä CNN-raportissa joka koski ID-kortteja, Chertoff käytti sanoja, ”Vastustus on turhaa!” (10) Muista, sana ”Chertoff” kirjaimellisesti tarkoittaa paholaisen poikaa venäjän kielessä!

Syyskuun 7. päivänä 2007, presidentti Bush oli Sydneyssä, Australiassa, Sidneyn oopperatalossa kokoustamassa APEC:n kanssa, mikä on järjestö joka koostuu 21 Tyynenmeren reuna-alueen valtiosta. Meidän presidenttimme, George Bush, myös tunnettu nimellä Herra Nolous (Mr. Embarrassment), ryhtyi nimittämään kokousta OPEC:ksi, mikä on öljynviejämaiden kartelli ja kokonaan erilainen järjestö. Herra Bush yritti korjata virhettään sanomalla että hän sekoitti kaksi nimeä koska Australian pääministeri John Howard kutsui hänet OPEC:n vieraaksi ensi vuonna. Tuo olisi mahdotonta, koska ei Australia eikä Yhdysvallat ole jäseniä. Presidentti Bush jatkoi itsensä kaivamista syvemmälle virheen ja epäpätevyyden kuoppaan kun hän viittasi Australian joukkoihin Irakissa itävaltalaisina (Australian troops in Iraq as Austrian). (11) Presidentti George Bush on ensimmäinen Amerikan presidentti josta on tullut koko maailman naurunaihe (laughingstock)! [Bush on ”kelvoton”, pieni sarvi eli antikristus, Dan. 11:21, Suom. huom.]

Minun alkuperäinen syyni tuoda esille aihe presidentti Bushista ja APEC-kokouksesta johtuu siitä että vain viisi päivää kokouksen jälkeen, massiiviset maanjäristykset alkoivat ravistella koko Tyynenmeren aluetta. Syyskuun 12. päivänä 2007, voimakas suuruudeltaan 8,4 asteen maanjäristys iski lähelle eteläistä Sumatraa. Tätä seurasi lukuisia muita järistyksiä ja jälkijäristyksiä voimakkuudeltaan yli 7,4 astetta. Kodit, ostoskeskukset, ja erityisesti muslimien moskeijat vahingoittuivat pahasti. Korkeat rakennukset niinkin kaukana kuin 1 200 mailia järistyskeskuksesta huojuivat dramaattisesti. Kymmenen ihmisen todettiin kuolleen, mutta loukkaantuneita oli lukuisa määrä. (12) On melko selvää että kaikkivaltias Jumala ei ole mieltynyt tähän alueeseen jossa on suurta moraalittomuutta ja vääriä uskontoja. Tyynenmeren reuna-alue tunnetaan myös tulen kehänä (Ring of Fire) johtuen monista aktiivisista tulivuorista jotka muodostavat ympyrämäisen kuvion. Tuomio tulee pian kohtaamaan niin kovaa tuota aluetta että se järkyttää mielentasapainoa.

Lähi-idässä, Israelin valtio on ilmoittanut että se valmistautuu suureen konfliktiin Syyrian kanssa. Syyria on tulittanut Israelin sotakoneita jotka lensivät Syyrian yllä. (13) Sillä välin, syyskuun 2. päivänä 2007, the London Times sanomalehti julkaisi jutun jossa todetaan että Pentagon suunnittelee ”kolmenpäivän pommitusta” (”three-day blitz”) 1 200 kohdetta vastaan Iranissa. (14) Tämä kolmenpäivän pommitussota (blitzkrieg), jota junailee Herr Bushler, voisi helposti viedä meidät 3. maailmansotaan, ellei Jumala sitten tule väliin. Koko Lähi-itä tykyttää potentiaalisesti laukaistaakseen lopullisen maailmansodan. Me olemme jo valloittaneet maan joka oli muinainen Babylon. Onko maa joka oli muinainen Meedo-Persia seuraava? Milloin idän kuninkaat aloittavat hyökkäyksensä? Näinä vaarallisina aikoina, me totisesti tarvitsemme Vapahtajaa!

Syyskuun 6. päivänä 2007, BBC News raportoi että Britannian hävittäjät ovat varjostaneet venäläisiä pommikoneita. Venäjä on lähettänyt pitkänkantaman pommittajia kaukopartioille. Norjan ilmavoimat myös raportoivat että heidän täytyi pysäyttää kahdeksan venäläistä Tupolev Tu-95 Bear lentokonetta. (15) Me myös tiedämme että syyskuun 12. päivänä 2007, Reutersin uutispalvelu kertoi että Venäjä oli juuri menestyksekkäästi testannut maailman voimakkainta tyhjiöpommia, joka päästää irti tuhoisan törmäysaallon (shockwave) joka vastaa voimaltaan massiivista ydinräjähdystä. Tälle pommille on annettu nimi ”kaikkien pommien isä”. Sanotaan ettei sille löydy vertaista maailmassa! Venäläiset sanoivat että tämä pommi on heidän vastauksensa USA:n rakentamalle Massive Ordnance Air Blast pommille (massiivinen ilmassa räjähtävä pelotepommi) eli MOAB:lle.

Koealue missä venäläinen pommi laukesi, tuhoutui täydellisesti kun vahvat rakennukset menivät maan tasalle ja maaperä kärventyi intensiivisestä kuumuudesta. Reportterit sanoivat että maaperä näytti jälkeenpäin kuin kuun kamaralta. Pieni alkuräjähdys levitti päälatauksen räjähtävää materiaalia massiiviseksi pilveksi, joka syttyi ilmassa. Paineaalto aiheutettiin osittaisella tyhjiöllä. Päätuho aiheutettiin yliääni-törmäysaallolla (ultrasonic shockwave) huomattavan korkeiden lämpötilojen kanssa. Asutulla alueella mikä tahansa elollinen höyrystyisi silmänräpäyksessä. (16) Kaikki tämä on ällistyttävää kun me tarkastelemme Sakarjan luvun 14:12 sanoja jotka menevät näin: ”Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.”

Ovatko maailman ihmiset turvassa heidän omilta kunnioitetuilta asevoimiltaan? Elokuun 8. päivänä 2007, the Courier Mail sanomalehti raportoi että Australian RAAF F/A-18 sotakoneet olivat lukinneet tähtäimeensä siviiliautoja luokan 4 lasereilla. Hallitus sanoi että se oli erehdys ja lentäjä unohti kytkeä laserit pois päältä. Hallitus myös sanoi, ”Yleisöä kehotetaan etsimään lääkinnällistä neuvoa jos he ovat huolissaan siitä että he saattavat olla alttiina vaaralle.” Luokan 4 laserit ovat kaikkein voimakkaimpia joita RAAF käyttää. (17) Meidän täytyy myös huomauttaa että presidentti Bush on taivutellut Boeing Aircraft Companya asentamaan tehokkaat laserit kaupallisiin 747-400 lentokoneisiin ohjustentorjunta laitteiksi. (18) Nämä ovat hämmästyttäviä aikoja kun kaupallinen matkustajalentokone varustetaan sotalaitteilla ja -kyvyillä.

Me olemme myös saaneet tietää Associated Pressin raportista joka on päivätty syyskuun 6. päivänä 2007, että ydinkärjet lensivät Yhdysvaltojen poikki sen jälkeen kun B-52 pommikone erehdyksessä aseistettiin. Kuusi ydinkärkeä oli Amerikan yllä taivaalla kolme tuntia aseistetussa tilassa. Tämä kerrottiin alun perin Military Times sanomalehdessä. (19) Hallitus sanoi että se oli virhe ja että he tutkivat sitä! Me elämme aikana jolloin mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, ja lopultakin, jotain tapahtuu. Jumala auttakoon meitä kaikkia!

                                                           Luonnottomuuden yleistyminen!

Minä olen joskus esittänyt tämän kysymyksen: kuinka me voimme olla varmoja siitä että nämä ovat viimeisiä päiviä? Vastaus tuohon kysymykseen voisi olla melko monimutkainen, mutta ollakseni ytimekäs, kaikki mitä Raamattu sanoo tapahtuvaksi tänä ainutlaatuisena lopun aikana, on todellakin tapahtumassa. Jopa lukematta Kirjoituksia, yksinkertainen logiikka ja maalaisjärki kertoisi sinulle että jos yhteiskunta jatkaa nykyisellä kurssillaan, se tuhoaisi itse itsensä lähitulevaisuudessa.

Kirjoitukset kertovat meille 2 Tim. 3:1-5 kohdassa näistä päivistä seuraavaa: ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.”

Miksi Jumalan pitäisi siunata Amerikkaa kun tämä paha amerikkalainen yhteiskunta itsepintaisesti loukkaa Häntä ja eikä välitä tai halveksii Hänen armeliaisuuttaan ja armoa (mercy and grace)? Viimeaikaiset raportit osoittavat että täydellä 30%:lla aikuisista amerikkalaisista on alkoholiongelma. (20) Yksi kahdestoistaosa aikuisista työntekijöistä Amerikassa, mikä on yli 10 miljoonaa ihmistä, käyttää laittomia huumeita ja alkoholia siinä mitassa että he tarvitsevat hoitoa. (21) On myös raportoitu että yli 25% naispuolisista amerikkalaisista iältään 14 ja 59 vuoden välillä on saanut tartunnan HPV-viruksesta (papilloomavirus). Tämä on seksuaalisessa kanssakäymisessä leviävä ihmisystävällinen visvasyylävirus, mikä aiheuttaa useimmissa tapauksissa kohdunkaulan syövän. The Centers for Disease Control (Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskukset) myös raportoi että ikäryhmän 20-24 vuotta keskuudessa, prosenttiluku tartunnan saaneista on 44,8%. (22) On kova hinta maksettavana tottelemattomuudesta ja Kaikkivaltiaan uhmaamisesta. Herra varoitti Israelia mitä tapahtuisi heille jos he hylkäisivät Hänet. Me luemme tästä 5. Mooseksen kirjasta, luvusta 28:60-62, jossa sanotaan seuraavaa: ”Hän kääntää sinua vastaan kaikki Egyptin taudit, joita sinä pelkäät, ja ne tarttuvat sinuun. Ja kaikkinaisia muita sairauksia ja vaivoja, joista ei ole kirjoitettu tässä lakikirjassa, Herra nostattaa sinua vastaan, kunnes sinä tuhoudut. Ja teistä, jotka ennen olitte monilukuiset kuin taivaan tähdet, jää jäljelle ainoastaan vähäinen joukko, koska et kuullut Herran, sinun Jumalasi, ääntä.”

Noille jotka ajattelevat että tämä varoitus koskee vain muinaista mennyttä aikaa, ota huomioon Ilmestyskirjan sanat luvussa 22:18, joka sanoo: ”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan.” Joten, jos sinä olet koskaan ihmetellyt miksi on olemassa niin monia ja kirjavia tauteja, ja monet niistä parantumattomia; ja jos sinä ihmettelet mistä ne tulevat, sinulla on vastauksesi. Olosuhteet eivät koskaan ole olleet sellaisia kuin ne nyt ovat. Jos sinä olet lukemassa tätä, ja sinulla on yksi tai useampi näistä taudeista, on olemassa toivo. Kadu ja tottele evankeliumia. Käytä luonnollisia parannuskeinoja ja rukoile sekä kulje lähellä Vapahtajaa. Ihmeitä vielä tapahtuu. Jumalan armeliaisuus on ymmärryksen tuolla puolen; muutoin hän olisi tuhonnut tämän maailman jo kauan sitten!

Tähän mennessä sinä saatat ajatella, ovatko asiat todella noin huonosti? Ovatko ihmiset todella niin syntisiä? Yksi hirvittävä ongelma on Internet, jolle on luonteenomaista saastan tulva juuri saatanan suusta. Kovia (hard core) lapsen häpäisykuvia, sisältäen lapsen raiskausta, on prosentuaalisesti 29% kaikista kuvista joita on tutkittu. Lapset jotka ovat mukana, ovat useimmiten alle 12-vuotiaita. (23) Toisessa ajan spektrin ääripäässä, on olemassa niin paljon seksuaalisesti leviäviä tauteja seniorikansalaisten keskuudessa New York Cityssä että kaupunki rahoittaa AIDS-kasvatusohjelmia ja jakelee tuhansia kondomeja vanhuskeskuksissa (senior centers) ja muissa paikoissa missä ikäihmiset kokoontuvat. The Staten Island Advance sanomalehti kertoi että iso valitus 80-vuotiaiden naisten keskuudessa joille annettiin kondomeja, on se että he halusivat miehen jonka kanssa kokeilla niitä! (24)

New York Cityn terveystieteidenlaitos (Health Department) on myös sijoittanut 600 000 dollaria mainostaakseen ja hankkiakseen katumuspillereitä, jotka tuhoavat hedelmöityksen kohdussa. Tätä kutsutaan ”hätäehkäisyksi”. (25) Ohjelma tähtää tuhansiin teini-ikäisiin tyttöihin joille kerrotaan että ”tämä on suunnitelma B”.

Toinen varma merkki pian tulevasta tuomiosta on maailman valtaus sodomiittien ja homoseksuaalien taholta. Kesäkuussa 2007, suurimmissa kaupungeissa globaalisti järjestettiin massiivisia ”gay pride” kulkueita ja muuta ohjelmaa kunnioittamaan heidän perusteitaan luonnottomiin seksuaalisiin himoihin. Minulla on edessäni valokuva Gay Pride -paraatista joka järjestettiin Sao Paolossa, Brasiliassa, tänä menneenä kesäkuuna. Leveä katu jota pilvenpiirtäjät reunustavat on täyttynyt ihmismerellä niin kauas kuin silmällä voi nähdä. Näin oli asianlaita myös monissa kaupungeissa muualla. (26) Onko tämä varma merkki maailmanlopusta? Mikään ei voisi olla selvempää liittyen tähän tosiasiaan kuin Herran Jeesuksen itsensä lausumat tarkat sanat jotka löydetään Luukkaan evankeliumin luvusta 17:28-30 ja menevät näin: ”Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.”

Jopa meidän johtoasemassa olevat presidenttiehdokkaamme vuoden 2008 vaaleihin puoltavat homoseksuaaleja ja lesboja. MSNBC News totesi, ”Hillary Clinton on ollut innokas paistattelemaan päivää gay-rakkaudessa.” (27) Hillary Clinton on saanut 48 prosenttia hänen kampanja-avustuksistaan ”gay-ihmisiltä”. (28) Hillary on myös pitänyt kampanjatilaisuuksia sellaisissa paikoissa kuten Abbey länsi-Hollywoodissa, mikä on tunnettu homojen olopaikka. (29) Maaliskuun 15. päivänä 2007, kevätpäiväntasauksen (Ides of March) aikoihin, mikä on päivä jota kunnioitetaan noituudessa, Hillary esiintyi Bloomberg News:ssä. Hillary selvästi totesi, ”Minä en ajattele että homoseksuaalisuus on moraalitonta….älkäämme eliminoiko ihmisiä sen vuoksi keitä he ovat ja keitä he rakastavat.” (30)

Elokuun 8. päivänä 2007, TIME-CNN kertoi tarinan kuinka Tri. Billy Graham kannatti Hillarya presidentiksi ja oli valmis vihkimään Bill Clintonin evankelistaksi. Tri. Grahamin tarkat sanat olivat, ”Minä kerroin presidentti Clintonille, kun hän jätti presidentin virkansa, että hänestä pitäisi tulla evankelista, koska hänellä oli siihen kaikki lahjat. Minä myös kerroin hänelle että hän voisi antaa vaimonsa johtaa tätä maata.” (31) Tämä lausuttiin kaikella vakavuudella, vaikkakin Billyn poika Franklin yritti ohittaa sen vitsinä. Vaikka se olisi ollut vitsi, ja ei ole mitään mikä osoittaisi että se oli, sellainen typerä leikinlasku lähetystyöntekijän saarnastuolista (crusade pulpit) on vastenmielistä ja kiellettyä Kirjoituksissa.

Kyllä, kaikkein luultavimmin se on räikeä synti ja kapina Jumalaa vastaan joka aiheuttaa meidän kansakuntamme murentumisen, ja jos ei ole olemassa katumusta, suuri tulee olemaan romahdus! Kammottavan pimeyden hengellinen peite on peittänyt meidän maamme, kun miljoonat ihmiset virtaavat maahamme jotka eivät ole koskaan tunteneet periaatteita joille meidän kansakuntamme perustettiin. Liiketoiminta jatkaa heikentymistään, lainoja laiminlyödään kaikkialla, asuntomarkkinat ovat vahingollisessa jamassa, ruoan ja palveluiden hinnat jatkavat nousuaan dramaattisesti, raakaöljyn hinta on saavuttanut 80 dollaria barrelilta, ja pahin on vielä tulossa.

Kun USA:n dollari jatkaa luisumistaan muita maailman päävaluuttoja vastaan, meidän kansallinen velkamme on nyt ylittänyt yhdeksän biljoonan dollarin rajapyykin. Syyskuun 13. päivänä 2007, klo 12:17:34 GMT (Greenwichin aika), meidän kansallinen velkamme oli tarkalleen 9,017,934,140,665.62 dollaria. (32) Ei ole olemassa tapaa korjata tätä massiivista velkaa. Itse asiassa, tämä velka on nyt yhdenmukainen valonnopeuden mittaan. Kuinka paljon on yhdeksän biljoonaa? Valo etenee suunnilleen nopeudella 186 000 mailia (=300 000 km) sekunnissa, mikä tarkoittaa sitä että se kulkee maailman ympäri päiväntasaajan kohdalla 7,5 kertaa sekunnissa. Yritä kuvitella kuinka kauaksi valo kulkisi minuutissa, tunnissa, päivässä, viikossa, kuukaudessa, tai vuodessa. Yhdessä vuodessa, valo kulkee noin 6 biljoonaa mailia. Meidän kansallinen velkamme on puolitoistakertainen dollareissa. Todellakin, tuo on tähtitieteellinen velka!

                                                                Ahdistus luomakunnassa!

Kaikkivaltias Jumala puhuu luomakuntansa kautta, ja kunnioitusta herättäviä asioita tapahtuu kaikkialla. Yhä enemmän tähtiä räjähtää avaruudessa, tuottaen värikkäitä näytelmiä. Viimeisimmät laskelmat paljastavat nyt että Mars-planeetta tulee olemaan vain 55 miljoonan mailin etäisyydellä Maasta joulukuun 24. päivänä 2007, ja todellakin näyttäytyy 21 kertaa suurempana kuin se teki vuosi sitten. Noituuden ja okkultiikan valtakunnassa, tämä tarkoittaisi sitä että kauhistuttava sota on puhkeamaisillaan maapallolla. Mars-planeetta näyttäytyy jopa nyt suurempana joka yö.

Mars, joka tunnetaan ”vihaisena punaisena planeettana” ja muinaisena ”sodanjumalana”, aiheuttaa paljon hengellistä aaltoliikettä astrologian maailmassa. Samaan aikaan, punainen Kiina yrittää valmistautua vuoden 2008 olympialaisiin, jotka on tarkoitus isännöidä tuossa kommunistisessa maassa. The San Jose Mercury News raportoi että Kiinan hallitus ”nojautuu kommunistisen puolueen kymmenien vuosien kurinpitoon olympialaisiin valmistautuessa”. (33) Olympiatulen sytyttäminen stadionilla, joka antaa signaalin kisojen alulle, on tarkoitus suorittaa Pekingissä täsmälleen klo 8:08 P.M., elokuun 8. päivänä 2008. (34) Noituuden astrologiassa, luku kahdeksan on skorpionin merkin luku. Se näyttäytyy eläinradan 5. kuukautena jolloin on viisi kuukautta jäljellä meidän kalenterivuodessa. Ilmestyskirjan luvussa 9:10-11, me luemme kummallisesta armeijasta joka nousee ylös syvyyksistä: ”Ja niillä oli pyrstöt niinkuin skorpioneilla ja pistimet, ja pyrstöissänsä niillä oli voima vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta. Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon.”  [Nämä ovat ilmeisesti jotain demoniolentoja tai alieneita, jotka Jumala syöksi syvyyksiin maan alle Luciferin kapinan yhteydessä. Suom. huom.]

Olympialaiset ovat kreikkalaiset alun perin, ja jopa tänä nykyisenä aikana, olympiasoihtu aina sytytetään auringonjumalan säteillä samalla kun papittaret pitävät käsissään soihtua Olympus-vuorella. Soihtua sitten viedään ympäri maailmaa ja sitä kuljettavat monet arvostetut henkilöt ennen padan (cauldron) sytyttämistä stadionilla viiden olympiarenkaan alla jotka merkitsevät maata, tuulta, vettä, tulta, ja henkeä. Meidän täytyy myös huomioida että kesäolympialaiset aina järjestetään joka neljäs vuosi ja aina karkausvuotena jotta kalenteri voidaan sovittaa yhteen pakanallisen auringonjumalan kanssa. Yhdysvalloissa, meidän presidentinvaalimme on myös yhdistetty samalla tavalla karkausvuoteen. Huomautettakoon tässä että elokuun 2007 viimeisen viikon aikana tulipalot alkoivat roihuta eteläisessä Kreikassa kunnes puolet maasta oli liekeissä. Todistajat sanoivat, ”Se oli kuin helvetti olisi ollut kaikkialla olympiapaikan ympärillä.” (35) Koko Kreikan rekisteröidyssä historiassa ei ole koskaan ollut mitään tämänkaltaista ennen. Kyseenalaistamatta me olemme viimeisten päivien lopussa, ja merkkejä tästä ajasta näkyy kaikkialla. Ikuisuus on aivan edessäpäin, ja sinä voit olla valmis jos sinä etsit Vapahtajaa nyt!

Lopuksi, minä taas kerran kutsun teitä lähettämään rukouspyyntönne meille, ja me annamme niille yksilöllistä ja henkilökohtaista huomiota. Minä myös ojennan sydämelliset kiitokset kaikille jotka tukevat tätä ministeriötä niin monin tavoin. Minä rukoilen että olette suuresti siunattuja ylitsevuotavalla voimalla Korkeudesta kun me näemme tuon päivän lähestyvän. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

David J. Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)



Lähdeluettelo

01. Associated Press, Sep. 7, 2007, New York, NY.
02. Associated Press, Sep. 9, 2007, by Todd Lewan, AP National writer.
03. Ibid.
04. Ibid.
05. Ibid.
06. Washington Times, Aug. 20, 2007, by Jon Ward, Ottawa, Canada.
07. Reuters News Service, Sep. 1, 2007, by Joihn Crawley.
08. Reuters News Service, Sep. 2, 2007, Mexico City, Mexico.
09. WorldNetDaily, Aug. 18, 2007, by Jerome R. Corsi. http://www.worldnetdaily.com.
10. CNN News, Aug. 21, 2007.
11. Associated Press, Sep. 7, 2007, by Tom Raum, Sydney, Australia.
12. Associated Press, Sep. 12, 2007, by Robin McDowell, Jakarta, Indonesia.
13. Jerusalem Post, Sep. 6, 2007, by Yaakov Katz & Herb Keinon, Jerusalem, Israel.
14. London Times, Sep. 2, 2007, by Sarah Baxter, Washington, D.C.
15. BBC News, Sep. 6, 2007, London, England, U.K.
16. Reuters News Service, Sep. 12, 2007, by Dmitry Solovyov, Moscow, Russia.
17. The Courier-Mail, Aug. 8, 2007, by Ian McPhedran, QLD., Australia.
18. Milwaukee Journal-Sentinel, Sep. 5, 2007, by Eric Rosenberg, Washington, D.C.
19. Milwaukee Journal-Sentinel, Sep. 6, 2007, AP, Washington, D.C.
20. Associated Press, Jul. 7, 2007, by Carla K. Johnson, Chicago, IL.
21. Cox News Service, Jul. 16, 2007, Washington, D.C.
22. Reuters News Service, Feb. 27, 2007, by Will Dunham, Washington, D.C.
23. The Age, Apr. 23, 2007, by Bobbie Johnson, London, England, U.K.
24. Staten Island Advance, July 26, 2007, by Karen Matthews, New York, NY.
25. New York Post, Mar. 12, 2007, by Carl Campanile, New York, NY.
26. Traverse City Record Eagle, Jun. 11, 2007, AP, Houston TX.
27. MSNBC News, Aug. 5, 2007, by Jonathan Darman, Newsweek.
28. Ibid.
29. Ibid.
30. Bloomberg News Service, Mar. 15, 2007.
31. Time-CNN, Aug. 8, 2007, by Nancy Gibbs & Michael Duffy.
32. U.S. National Debt Clock, Sep. 13, 2007, http://www.brillig.com/debt
33. Milwaukee Journal-Sentinel, Sep. 3, 2007, by John Boudreau, Beijing, China.
34. Ibid.
35. USA Today, Aug. 27, 2007, AP, Ancient Olympia, Greece.
<http://www.lasttrumpetministries.org>


Takaisin