Olkaa viisaita kuin käärmeet

Be Wise As Serpents

Copyright 1991 by Fritz Springmeier

LUKU 6 -- SMARAGDISAARI

Kaksi asiaa jotka sinnä opit tästä luvusta:

Verilinjat

Verilinjat, ne voivat merkitä auktoriteettia (kuten kuninkaalliset verilainjat), ne voivat merkitä valtaa (okkultistinen viisaus ja valta kulkee satanisteilla sukupolvia pitkin alaspäin), ne voivat merkitä mielenlaatua (maailmankuva opitaan suurelta osin vanhemmilta, samanlaiset fyysiset aivot ovat geneettisesti perinnöllisiä; esimerkiksi, identtisillä kaksosilla, vaikka ovat syntymästään saakka erotettuja on yllättäviä samankaltaisuuksia käyttäytymisessään).

Käytettyäni tuhansia tunteja Valtaeliitin tutkimiseen, yksi asia on räikeän selvä -- valta on takertuneena verilinjoihin jotka antavat auktoriteetin, okkultistisen vallan ja tiedon, sekä samankaltaiset maailmankuvat sukupolvesta toiseen. Verilinjat eivät ole lakanneet olemasta tärkeitä.

Prosessi tunnistaa valta

Kun tutkitaan valtaa satojen yksilöllisten ryhmien takana on kuin kuorisi sipulia. Mitkä miehat ja naiset ovat julkisivu-henkilöitä, palvelijoita ja palkkalaisia, ja ketkä ovat niitä jotka todella ohjaavat showta ja tekevät päätökset? Esimerkiksi, miehet kuten Anton LaVey, George Bush, William Buckley, suurten TV-kanavien uutisankkurit -- vaikka heillä on valtaa, he ovat kokonaiskuvaa tarkasteltaessa julkisivumiehiä.

On olemassa eliitti, ei ainoastaan Yhdysvalloissa, Englannissa tai Venäjällä, vaan koko maailmassa. Yllättävää? Kun terävä tarkkailija alkaa ymmärtää että oligarkia hallitsee maailmaa, silloin on palvelijoita akateemisessa maailmassa kertomassa että meidän ei pitäisi olla yllättyneitä. Robert Michels päätteli että elitismi on yhteiskunnan luonnollinen asia, koska yhteiskunta vaatii organisaatioita, ja kaikki organisaatiot ovat kierarkisia, jopa sosialistisissa yhteiskunnissa. Se että ovatko eliitit välttämättömiä on kiistan aihe (eliitit ovat itse asiassa tuottamattomia yhteiskunnan loisia), mutta tästä ei todennäköisesti keskustella tämän päivän ihmisten joukossa jotka eliitin omistama media on kouluttanut lampaiksi. Tästä aiheesta USA:n perustaja-isät keskustelivat, jotka perustivat vaihtoehdon oligarkialle perustamalla tasavallan. Vaikka on olemassa yhteisöjä/yhteiskuntia, jopa jossain määrin moderneja ilman oligarkkeja, jotka osoittivat että yhteisö voi toimia ilman itse itsensä kuolemattomaksi tekevää valtaeliittiä, nämä yhteisöt eivät ole tämän maailman kontrollissa.

Valta joka kontrolloi maailmaa ei ole tämä hyväntahtoinen, viisas ja hengelllinen ryhmä johon osa massasta on saatu uskomaan käyttäytymisen muokkauksen avulla. Tämän kirjailijan on tarkoitus paljastaa tämä Valtaeliitti ja tämä tarkoittaa näiden verilinjojen paljastamista jotka ovat raa'asti säilyttäneet parasiittisen valtansa.

Tärkeitä verilinjoja

Valtaeliitin tärkeisiin verilinjoihin kuuluu:

Näiden perheiden lisäksi on muiden perheiden päälliköitä jotka ovat tärkeitä Illuminaatille: (juutalaisen perinnön omaavat) -- Adler, Geisenheimer, Goldschmidt, Guggenheim, Lazard, Oppenheim, Oppengeimer, Seligman, Sichel, Speyer, Stern, Russell, Wolf/Wolfe; (brittiläisen tai skotlantilaisen perinnön omaavat) -- Acheson, Bell, Billings, Brown, Buckland, Clinton, Eddy, Frost, Gardner, Hall, Hopkins, Hooker, Kennedy, Leek, Lord, Morgan, Sinclair, Smith, Tolkien, Lewwellyn; (sekä muita) -- Habsburgs, Sassoons.

Se mikä tekee tästä tutkimuksesta tärkeän ja ajallisesti merkittävän on että näiden verilinjojen jäsenet aikovat seitsemän vuoden jakson aikana (1992-1999) käynnistää sarjan tapahtumia tehdäkseen maailmasta orjavaltion jota johtaa mies, jumalan kontrolloima jota eliitti palvoo. Minä lainaan eliitin omia lausuntoja plus muita todistuskappaleita osoittaakseni että tämä jumala, tämän maailman jumala, on Lucifer. Tuhansien vuosien ajan, suunnitelma maailman hallinnasta on siirtynyt okkultistiselta sukupolvelta toiselle. 28 vuoden välein on Pedon juhla, vuoden mittainen juhla jonka aikana satanistit saavat uutta informaatiota Saatanalta kuinka noudattaa tätä suunnitelmaa. Me luemme tästä suuresta juhlasta ja sen suuresta konsiilista kirjasta nimeltä Externalization of the Hierarchy, kun Saatanan instrumentti Alice Bailey kirjoittaa: "Viime vuosi... on kuitenkin ollut tämä vuosi jolloin kaikkien aikojen suurin hengellinen kohtaaminen on osoittautunut olevansa mahdollinen, kohtaaminen jota vihkiytyneet ja mestarit ovat valmistelleet vuosisatojen ajan ja jonka vuoksi kaikki nämä Wesak Festivalsit vuoden 1925 Suuren konsiilin kokoontumisen jälkeen ovat olleet valmistelua. Minä olen, aiemmissa ohjeissani, viitannut tähän suureen kokoontumiseen joka pidettiin niiden toimesta joille uskottiin tehtäväksi planeetan ja erityisesti ihmisen ohjaaminen." ["Externalization if the Hierarchy", s. 389]

Entinen vapaamuurari joka on hyvin tietoinen heidän suunnitelmistaan sanoi tälle kirjailijalle: "Nämä ihmiset ovat siinä pitkäkestoisesti."

Russellien verilinja

Tämän alaotsikon tarkoitus voidaan ymmärtää väärin, jollen minä tee itseäni selväksi tässä kohdassa. Tämä kirjailija ei ole vetänyt minkäänlaista yhteyttä useiden kuuluisien Russellien välille. [Vaikka olen tehnyt sukututkimusta, minulla ei ole ollut mahdollisuutta kaivautua syvälle selventääkseni tätä asiaa. Jos lukija ei ole tyytyväinen tämän informaation laajuuteen, häntä kehoitetaan tutkimaan itse.] Lukija tulee havainnoimaan siihen mennessä kun hän saa tämän kirjan luettua, että tämä kirjailija on tehnyt laajaa tutkimustyötä tutkiessaan monia ryhmiä. Yksi asia joka hyppii toistuvasti silmille on että ihmiset joiden sukunimi on Russell ilmestyvät toistuvasti tärkeinä hahmoina Maailmanjärjestyksen monissa elementeissä kun se on kehittynyt.

Ennenkuin hän tuli tietoiseksi Maailmanjärjestyksestä, tällä kirjailijalla ei ollut mitään hajua siitä kuinka tärkeitä verilinjat ovat olleet tälle eliitille joka hallitsee maailmaa. Ystävyyssuhteet ovat myös esittäneet roolia, esimerkiksi Eleanor Roosevelt (joka oli mukana useissa kommunistisissa organisaatioissa) oli Ronald Reaganin äidin läheinen ystävä. Tämä tuntuu merkityksettömältä, mutta toistuvasti esiintulevat verilinjat ja toistuvasti tehdyt löydöt ystävyyssuhteista sellaisten henkilöiden välillä joilla ei luulisi olevan yhteyksiä toisiinsa pakottaa uskomaan että eliitti on tiiviimpi kuin miltä näyttää.

Tämä arvoituksellinen Vartiotorni-seura ja sen perustaja Charles Taze Russell palvelevat kenties kaikkein käytetyimpänä esimerkkinä tässä kirjassa organisaatiosta joka salaa palvelee Uutta maailmanjärjestystä.

Kommentoidaanpa Russellien tyyppejä joita ilmestyy koko Uuden maailmanjärjestyksen historian ajan kun tämä kirjailija suoritti tutkimustaan. Yhteenvetona, nämä lukuisat Russellit (yhteydet tulisi nähdä yksilöiden -- ei ryhmien välillä) ovat olleet huomattavia Illuminaatin, vapaamuurareiden, fabianilaisten, mormonien, Jehovan todistajien, jesuiittojen, Royal Societyn, sekä median jäseniä joita Uuden maailmanjärjestyksen ihmiset hallitsevat, sekä myös Keskuspankin varajohtaja. Tyypillisesti he ovat olleet kauppiaita ja lakimiehiä, ja heillä on myös reilu osuus kristillisten harhaopettajien joukossa. On kenties helpompi havainnollistaa kuinka Russellit hyppivät esiin Uuden maailmanjärjestyksen kertomuksen edetessä antamalla heistä kunnollisen näytteen.

Näyte mielenkiintoisista Russelleista

RUSSELLIT JOTKA PERUSTIVAT VELJESKUNTIA

RUSSELLEITA JOILLA ON YHTEYKSIÄ VELJESKUNTIIN Ennenkuin me siirrymme seuraavaan osioon olisi aiheellista kertoa siitä perheestä josta Bertrand Russell tuli. Se pitävät itsellään Bedfordin herttuan titteliä. Ordo W. Russell palveli Lord Palmerstonin toimistossa vuosina 1850-1852. Hän pelveli epävirallisena Ison Britannian Vatikaanin suurlähettiläänä 1857-1870. Hänen poikansa Baron Ampthill oli Englantilaisten vapaamuurareiden surmestari 1908-1935. Hän liittyi englantilaiseen versioon Maltan ritareista (Order of St. John) ja palveli tämän looshin suurmestarina joka perustettiin Englannin Keskuspankissa. Hänet nimitettiin Intian vapaamuurareiden päälliköksi Madrasiin (Teosofisen seuran koti). Ordo W. Russellin poika myös palveli korkeassa poliittisessa asemassa.

Russellien yhteydet ryhmiin joilla on sidokset Illuminatiin

Russelleita jotka ovat jollakin tavoin Yhteydessä IBSAan (nyt nimeltään Jehovan todistajat) Russelleita jotka ovat jollakin tavoin Yhteydessä mormonismiin Tämä Russell avasi kaupan mormonien siunauksella äskettäin luotuun Salt Lake Cityyn. Tämä kauppa oli nimeltään Miller, Russell & Company, sekä ensisijainen tavaroiden toimittaja Utahin alueella.

Muita Russelleita

Vanhojen oletusten kyseenalaistamista

Oli seikkaperäisiä todisteita jotka saavat kyseenalaistamaan useita oletuksia. Minä aloin kyseenalaistamaan oletusta että WT:n presidentit eivät olleet yhteydessä toisiinsa. Toinen oletus jonka minä kyseenalaistin oli että WT:llä ei ollut salaista agendaa.

C.T. Russellin tarina

Olipa kerran juutalainen perhe jonka nimi oli Roessel. He elivät 1600-luvun alkupuolella Saksassa. Sitten he muuttivat maahan nimeltä Skotlanti. He muuttivat nimensä Russelleiksi. Englantilaiset yrittivät asuttaa skotlantilaisia protestantteja Irlantiin hallitakseen irlantilaisia. Kun aukeni tilaisuus mennä Smaragdisaarelle (Irlantiin) skotlantilaisten uudisasukkaiden mukana jotka menivät Ulsteriin Russellit tekivät samoin. On mahdollista mutta ei tiedetä varmuudella että he oppivat tuntemaan Rutherfordit joko Skotlannissa tai Irlannissa.

Skotlanti oli toistuvasti uskonnollisen harhaopin lähteenä joka oli yhteydessä Valtaeliittiin. Se että C.T. Russellin perhe asui hetken Skotlannissa sekä myös Saksan ruhtinaskunnissa jotka ovat näyttäneet olevan juutalaisen satanismin kuuma piste saattaa olla vain sattumaa, tai sitten se saattaa olla vihje joka auttaa ymmärtämään Vartiotorni-seuran alkuperää.

Tämän kirjailijan aiemmassa kirjassa The Watchtower and the Masons kerrotaan tarina kuinka Arialainen harhaoppi alkoi Edinburghin yliopistossa Skotlannissa ja levisi Presbyterialaiseen Ulsterin synodiin. Tämä kirja antaa syyn uskoa että C.T. Russellin perhe Pohjois-Irlannissa oli uskonnoltaan Arialaista ennenkuin he tulivat Yhdysvaltoihin ja on mahdollista että he olivat kietoutuneet myös vapaamuurariuteen.

Ackleyn yhteydet

Charles ja hänen isänsä naivat kaksi Ackleyn sisarta useita vuosia sen jälkeen kun Vharlesin äiti oli kuollut. Kiinnostavaa tässä on se että C.T. Russellin äidin testamentti osoittaa hänen omistaneen maata Iowassa. Kuvaus tästä maasta osoittaa että se oli Ackleyn kaupungista pohjoiseen, Iowassa. Näyttää siltä että mies nimeltä William Ackley oli hankkinut maata tältä alueelta ja oli myynyt sitä presbyterialaista uskoa harjoittaville skotlantilais-irlantilaisille uudisasukkaille kun nämä tulivat Amerikkaan. Niihin aikoihin kun C-T. Russellin äiti kuoli kaupunki nimeltä Ackley oli merkitty vuonna 1857 mutta sisällissota keskeytti rakennus-suunnitelmat. Presbyteerinen seurakunta oli muodostettu täle alueelle 1860-luvun alkupuolella mikä osoittaa että jotkin uudisasukkaat olivat saapuneet. Mitä yhteyksiä Russelleilla oli Ackleyden kanssa vuosia ennenkuin Charles T. ja hänen isänsä naivat Ackleyn sisaret? Keitä Ackleyt ovat? Maria Ackley, joka oli Charles T. Russellin vaimo oli hyvin koulutettu ja erinomainen kirjailija. Mielenkiintoista, 1800-luvulla hän uskoi että sosialistinen vallankumous oli tulossa. Hän kirjoitti: "Tämä suuri vallankumous ei ole vielä tullut, mutta missä on valtiomies tai älykäs kansalainen joka ei näe sen tulevan?" [Maria Russell, "This Gospel of the Kingdom", s. 26] Hän kirjoitti suurimman osan aviomiehensä Charles Taze Russellin teoksista. Hänen perheensä oli varakas. William Ackley, maa-keinottelija, jäljittää esi-isänsä Prence Doaneen ja Elizabeth Godfreyhin. ELizabeth Godfrey oli vuorostaan Mayflowerilla saapuneen William Brewsterin jälkeläisiä. Ackleyt olivat puritaaneja jotka olivat keskittyneet Connecticutin alueelle ja sieltä heidän perheenjäsenensä muuttivat New Yorkiin ja Pennsylvaniaan. Eräs toinen Ackley siihen aikaan oli Richard Thomas (1832-1881), vapaamuurari joka teki töitä Miller, Russell & Companylle Salt Lake Cityssä vuonna 1858, pian sen jälkeen kun mormonit rakensivat Salt Lake Cityn.

Jumalan "voideltu siemen"

Vuonna 1852, Joseph Lyttle Russellin perhe sai lapsen jolle ha antoivat saman nimen kuin mikä hänen sedällään oli. Tällä lapsella, Charles Taze Russell, oli veli Frank joka oli kaksi vuotta vanhempi mutta Charles oli hänen isänsä suosikki. Myöhemmin Charles sai sisaren, Margaretin. Sekä Charles T. että että Margaret puhuivat usein että Charles oli valittu ennen syntymäänsä tehtävään joka hänen tulisi suorittaa. Margaret viittasi veljeensä suurimpana elossa olevana ihmisenä. Hän sanoi että Charles oli valittu uskonnolliseen työhönsä ennen syntymäänsä. Kenties hänen isällään Joseph L. Russellilla oli suunnitelmia Charlesin varalle. Jos Charlesia oli rohkaistu täyttämään tällaiset odotukset ja kän oli matkala kohti niiden toteuttamista, tämä voisi selittää hänen sisarensa häntä kohtaan tunteman ihailun. Hän oli toteuttanut isänsä toiveet.

Kokouksessa hänen sisarensa Margaret oli tehnyt yhteenvedon kuinka Jumala oli suunnitellut ja valinnut hänen veljensä. Ensin Jumala oli istuttanut siemenen varhaisen seurakunnan myötä. Mutta tämä siemen oli maannut horroksessa vuosisatoja. "Oikealla hetkellä", hän sanoo, "tämä totuuden siemen kasvoi ja sitä kasteltiin Jumalan suunnitelman mukaan. Pimeinä aikoina tämä totuuden siemen hädin tuskin pysyi elossa odottamassa Jumalan valitsemaa henkilöä joka saisi sen kukoistamaan. Kun oli aika, Jumala voiteli hänen veljensä silmät hänen ollessaan 17 vuoden ikäinen, ja Jumalan siunaus oli hänen yllään." Margaret sanoi että hänen veljensä oli tämä henkilö, uskollinen jonka varaan Jumala voisi nojautua. Tämä henkilö "huolimatta päivän kuormasta ja paahteesta" pysyisi uskollisena Jumalalle".

Charles Taze Russellissa näyttää olevan paljon enemmän kuin se vähän mitä yleisölle on kerrottu. Seuraavan muutaman luvun aikana me yritämme paljastaa joitakin mysteereitä jotka ympäröivät tätä miestä.


Takaisin