Angels Don't Play This Haarp
Advances In Tesla Technology
LUKU 6 -- POHJOINEN NÄYTTEILLEPANO
Noin 50 vuoden ikäisenä, Clare Zickuhr otti aikaa pohdiskelulle, ja hän oli tyytyväinen kun hän katsoi ympärilleen 1990-luvun alkupuolella. Hän oli ollut töissä kansainvälisen öljy-yhtiön, ARCO:n kirjanpitäjänä. Tähän hyvään elämään sisältyi 300 neliömetrin suuruinen talo kalliojyrkänteellä Anchoragen ulkopuolella josta oli näköala Cookin salmeen. Clare ja Barbara viettivät aikaansa katsellen valaita jotka uivat salmessa, tai ihaillen auringonlaskua etäisten vuorten yllä. Barbara oli tyytyväinen omien harrastustensa kera, jotka ulottuivat taiteen keräämisestä lääketieteen antropologian opiskeluun.
Se että Zickuhreista tulisi laajakatseisen ympäristönsuojeluryhmän aktivisteja oli liian outo pohdittavaksi. Vierailu naapurissa lokakuussa 1993 muutti heidän näkemyksensä, kuitenkin. Jim, Alaska Airlinesin lentäjä vaihtoi puolta eränä iltana ja mainitsi että lentäjien kokouksessa hän oli kuullut hallituksen projektista nimeltään HAARP jota toteutettaisiin koilliseen Anchoragesta. Jim tiesi että Clare oli radioamatööri joka vietti pari yötä viikossa lyhytaaltovastaanottimiensa parissa ja että hän piti yllä kolmea radio-amatööriverkkoa. Jim antoi hänelle lehtisen jossa sanottiin että HAARP oli akronyymi jonka sotilaalliset virastot olivat valinneet heidän projektilleen johon kuuluisi suuri rykelmä antenneja maan päällä jotka lähettäisivät miljardeja watteja sähkömagneettista virtaa -- radiotaajuuksilla -- ylös ilmakehän läpi. Se olisi maailman suurin "zapper" (zap = iskeä, käydä jonkin kimppuun). Vaikka se ei menisi yli megawatin (miljoona wattia); tällainen lähetin häiritsisi varmasti yhteydenpitoa erämaassa. Ihmisille Alaskan syrjäseuduilla radio on elämän ja kuoleman kysymys kuten Medival-lentokone lasten hengen pelastajana.
Jim pohti että miten HAARP vaikuttaisi hänen lentokoneeseensa. Tällainen lentokone olisi alttiimpi suurelle energiapulssille joka voisi häiritä ohjaamista. Liittovaltion ilmailuviraston vakuuttelut eivät olleet viimeinen sana mitä tulee lentäjien huoleen.
Sinä iltana kun Zickuhr istui alas lyhytaaltolaitteensa ääreen ja lähti maailmalle hän kysyi muilta radioamatööreiltä että olivatko he kuulleet HAARP:ista. He eivät olleet kuulleet mutta halusivat tietoa maailman suurimmasta "ionosfäärin kuumentajasta". He lukivat että samanlaiset antennit muissa maissa olivat sädettäneet sähkömagneettista virtaa vuosia, mutta HAARP olisi kaikkein voimakkain. Planeetan ympäristön muokkauksesta tulisi uusi leikki.
Jotkut radioamatöörit asuivat alueilla joilla HAARP:in PR-ihmiset olivat pitäneet tiedotustilaisuuksia ja he raportoivat takaisin. Pentagon oli ollut ostamassa paikkaa, sillä HAARP aiheuttaisi liian voimakasta häiriötä sotilastukikohdan lähellä.
"Täten, miksi he ajattelevat että me haluamme sen omalle takapihallemme", jotkut kysyivät, joiden naapurustoja pidettiin mahdollisina sijaintipaikkoina. Kun tehtiin päätös rakentaa se lähelle Gakonaa, 140 mailia pohjoiseen Prinssi Williamsin salmesta, keskustelu laantui jonkin verran.
Kun hänellä edelleen oli aikaa istua tuolissa lukemassa kirjoja, Clare oli saanut luettua kirjan nimeltä Miles From Nowhere. Se kertoi ihmisistä jotka asuivat muualla Yhdysvalloissa, alueilla joilla asuu alle yksi ihminen neliökilometrillä. Armeija oli valinnut tällaiset alueet vaarallisille kokeille kuten ydinräjäytykset.
"Gakona muistuttaa minua Miles From Nowhere -teemasta", hän kertoi Barbaralle. "On vain vähän ihmisiä ympärillä jotka valittaisivat."
Vaikka hän tunsi sympatiaa kaikkia erämaassa asuvia kohtaan jotka olivat huolestuneita siitä kuinka lähellä he olivat HAARP:in sähkömagneettista säteilyä, hänen ensisijainen kysymyksensä oli globaalimpi. "Mitä tämä tekee ylemmälle ilmakehälle?"
HAARP:in PR-ihmiset kuvailivat sitä puhtaan tieteelliseksi tutkimukseksi joka koskee revontulia sekä tutkimukseksi ionosfäärin kyvystä vaikuttaa tietoliikenteeseen. USA:n ilmavoimat ja laivasto maksoivat tämän projektin, mutta he sanoivat että se ei ole ase. Myöhemmin, Clare Zickuhr oppisi että tätä teknologiaa voitaisiin ehdottomasti käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Hän mietti että mitä muuta he eivät kerro veronmaksajille HAARP:ista.
Hänen työnsä kirjanpitäjänä sai hänet pohtimaan tilanteen plussia ja miinuksia. HAARP:in suunnittelijat tekisivät kokeita varautuneiden hiukkasten vaipalla joka kiertää planeettaa -- ionosfäärillä, joka suojelee maapallon asukkaita kuten sateenvarjo kosmisilta säteiltä. "Yhteenvetona", hän päätteli, "armeija on antamassa ionosfäärille suuren potkun perseeseen nähdäkseen mitä tapahtuu. Minun suurin huolenaiheeni on se että mitä he ovat tekemässä kun he iskevät reikiä ionosfääriin tai kuumentavat sitä. Se saattaa aiheuttaa reaktioita joita he eivät osaa ennustaa. Katso menneisyyteen -- he räjäyttivät ydinlatauksia ilmakehässä ennenkuin he saivat selville että se saa aikaan ongelmia ja muutti tuulia vuosiksi."
Barbara jakoi hänen näkemyksensä: "He ovat kuin isoja poikia terävän tikun kanssa jotka löytävät nukkuvan karhun ja tökkivät sitä nähdäkseen mitä tapahtuu."
Clare tilasi kopion HAARP Environmental Impact Statementista josta hän otti niiden nimet ylös jotka kyseenalaistivat HAARP:in. Hän käytti tätä ensimmäisenä postituslistanaan ottaakseen yhteyttä ihmisiin jotka halusivat oppia sitä enemmän, ja hän yritti saada ryhmän matkustamaan Anchorageen.
Vuoden 1993 lopulla, Zickuhrit isännöivät paria kokousta kotonaan. Ensimmäisessä kokouksessa, kun koolle kutsutut alaskalaiset ilmaisivat näkemyksensä, Barbara ymmärsi että hän ja Clare avasivat ovensa ihmisille joita he eivät luultavasti olisi tavanneet missään muussa sosiaalisessa tilanteessa.
Se oli pieni shokki. Hän vitsaili että hän itse edusti liberaalia maailmankuvaa ja Clare oli enemmän keskitien kulkija näkemyksissään. Vieraiden sävelasteikko kuitenkin vaihteli äärimmäisyydestä toiseen, kuten "ammutaan hallituksen ihmiset" tai "alienit ovat mukana tässä". Joskus tuntui siltä kuin hän olisi mukana kehnossa mysteeri-novellissa. Aiemmin, kummallakaan Zickuhreista ei ollut äärimmäisyyksiin meneviä poliittisia mielipiteitä asioista, josta lievänä esimerkkinä ovat "mustan budjetin projektit" joista edes lainsäätäjät eivät tiedä.
Barbara totesi myöhemmin: "Minulle, se oli harjoittelua sosiaalisessa pidättyvyydessä, mikä ei ollut minun lahjani. Mutta minä kasvoin todella hyväksymään nämä ihmiset sellaisina kuin he olivat ja tekemään töitä heidän kanssaan. Siellä oli hämmästyttävä näkemysten kirjo, mutta lopuksi minä kykenin näkemään että se oli todellinen plussa."
Seuraavaan tapaamiseen mennessä, useampi ihminen oli mukana yrittäen vakavasti saada vastauksia HAARP:ista. Eräs ihminen huomautti että "hallituksen ympäristöselonteko vähättelee vaikutuksia ionosfääriin". Eräässä toisessa kokouksessa pohdittiin millainen vaikutus HAARP:illa olisi riistalintuihin. Joku mainitsi että tämä selonteko vähätteli vaikutusta muuttaviin vesilintuihin, vaikka hallituksen tiedemiehet myönsivät että "me emme todella tiedä millaisia nämä vaikutukset tulevat olemaan".
Ensimmäinen postituslista jossa oli noin 15 nimeä kasvoi 150 nimen mittaiseksi joille lähetettiin päivitettyä tietoa. HAARP-dokumentit joita he vastaanottivat siihen aikaan käsittelivät lähinnä armeijan suunnitelmia pitää silmällä sukellusveneiden sijaintia ja sitä mitä saattaisi tapahtua taistelussa.
"Nämä ovat ELF-aaltoja joita he käyttävät tähän tarkoitukseen", Clare huomautti. "Erittäin matalataajuisia aallot joita vastaan ihmiset muualla Yhdysvalloissa taistelevat terveysriskin takia, mutta me olemme täällä 'keskellä ei-mitään' eikä kukaan reagoi siihen."
Jos kukaan muu ei ollut aikeissa vastustaa tätä tungettelevaa teknologiaa, hän itse joutuisi tekemään kaiken voitavansa. Kuka muu nousisi seisomaan? Hän törmäsi apatian muuriin:
Koska hän teki töitä ARCO:lle, ja sen tytäryhtiöllä APTI:lla oli sopimus rakentaa HAARP, Clare lähetti sisäisen tiedonannon alkuvuonna 1994 niin että hänen työnantajansa tietäisivät että hän vastusti projektia jonka parissa yhtiön toinen käsivarsi teki töitä.
Varhaisessa vaiheessa, Clare turhautui koska hän ei saanut hallitukselta vastauksia HAARP:ista. Myös Barbara turhautui lopulta. "Minä tunnen että me olemme kuin ympärillä iniseviä hyttysiä, joita kohdellaan ikäänkuin me emme olisi sen arvoisia että meihin kannattaisi kiinnittää huomiota."
Kuten tapahtui, Zickuhrien uhraukset esittivät suurta roolia -- pitäen vastustuksen elossa siihen asti että NO HAARP -liike kasvoi vahvemmaksi vuonna 1995 jolloin media oli noteerannut sen "Project Censored" -statuksen. Kun Clare joutui eläkkeelle työstään ARCO-yhtiössä leikkausten seurauksena ja hän ja Barbara myivät talonsa ja lähtivät kiertämään muita osavaltioita, kaverit erämaassa jatkoivat. Oli maaliskuu 1995.