Miksi juutalainen menestyy -- Osa II

LUKU 1: Juutalaiset vallankumouksen ja ensimmäisen keisarikunnan aikana

Vallankumouksen aikana juutalainen liikehti jatkuvasti. Hän suunnitteli ja juoni saadakseen itselleen voimakkaan vaikutusvallan yhteiskuntaan, jonka runko nyt oli raunioina. Tilaisuus oli suotuisa. OLi pystytetty mestauslava, joka leikkasi päät monilta tuon tapahtumarikkaan ajanjakson rehellisimmiltä ja älykkäimmiltä miehiltä. Juutalaisen ei enää tarvinnut pelätä sitä valppautta, jonka kohde hän oli vanhassa yhteiskunnassa, missä nuoret ja vanhat tunsivat toisensa rukoiltuaan yhdessä samassa kirkossa, ja missä heidät lisäksi liitti yhteen tuhat perinteen sidettä.

Aivan alusta alkaen vallankumouksella oli, kuten nykyisellä Ranskan tasavallalla, loukkauksen luonne. Synnynnäinen ranskalainen elementti oli kadonnut, kuten tänään Tasavallasta, ja juutalaiset pitivät hallussaan tärkeitä asemia ja terrorisoivat maata, kuten nykyäänkin.

"Kaikki kurittomat elementit," sanoo Forneron, "kaikki lainsuojattomat ovat keskittyneet Ranskaan." Esimerkiksi Sveitsi lähetti Maratin, Hulinin, Claviéren, jotka kaikki olivat murhajoukkojen johtajia. Pariisin juutalaiset, jotka nyt väittivät ohjaavansa Ranskan ja ihmiskunnan kohtaloita, toivottivat nämä lainsuojattomat tervetulleiksi.

Kuka ei ole kuullut Maratista? Jäljennös hänen vastenmielisestä hahmostaan on nähtävissä Madame Tussaudin vahakabinetissa Lontoossa. Maratilla, johon vaikutti spitaali, juutalaisille ominainen sairaus, oli neuvonantajana ja erottamattomana kumppanina huonossa huudossa oleva juutalainen, Pareyra. Maratin todellinen nimi oli Mara. Perhe karkotettiin Espanjasta. He menivät ensin Sardiniaan ja sitten Sveitsiin, missä he kykenemättä avoimesti harjoittamaan juutalaisuutta omaksuivat protestanttisuuden. Marat oli synnynnäisesti ja vaistoiltaan todellinen juutalaispoika, ja huomattava hahmo giljotiinia käytettäessä. Maratin luonne ei voi pettää huolellista tarkkailijaa. Siinä oli juutalainen neuroosi. Kukaan ei-juutalainen ei puolustaisi Lontoossa, Berliinissä ja Pietarissa, kuten Marat, sitä että oli tapettu 200 000 ihmistä katsomatta ikään tai sukupuoleen. Kukaan ei-juutalainen ei uskaltaisi ehdottaa sitä. Vain juutalainen uskaltaa neuvoa sellaista ja toteuttaa sen.

Tämä ainutlaatuinen julkeus, tämä vertaansa vailla oleva häpeämättömyys, jonka me kohtaamme juutalaisten kaikissa yrityksissä, tulee satoja vuosia sitten heidän vereensä tiputetusta myrkystä. Uskonto, joka opettaa juutalaisille, että he ovat kaikkia muita ihmisiä parempia, että heidän on tuhottava kaikki heille vieras, että kaikki maan päällä kuuluu heille, on lähde rodulle tyypillisiin houraileviin käsityksiin. Se on perusta heidän teorioilleen ja syy heidän näennäisesti käsittämättömiin rikkauksiinsa.

Yleinen fraasi 'kuohuttava Marat' ei ilmaise puoliksikaan sitä ideaa, jota yritettiin viedä perille. Epäilemättä hänen sunsa -- jossa huulet olivat tuskin erotettavissa sekä vielä supistuneina ikäänkuin jäykkäkouristuksessa -- oli julma, mutta silmät olivat kauniit. Tosin ne säihkyvät raivosta Tussaudin maalauksessa, mutta ovat lempeät ja pehmeät ja pehmeät Bozen ja Madame Alaisin maalaamissa kuvissa. Tutki huolellisesti Carnavlet -museossa Maratin rintakuvaa, ja tulet oivaltamaan juutalaisen puhtaan peruskuvan, harha-aistijan, neuropatian uhrin. Tulet löytämään, kuten Robespierren tapauksessa, salamurhaajasta, Guiteausta, jonka esi-isät olivat Ranskan juutalaisia, ja monesta samanlaisten traagisten kohtausten näyttelijästä, tuon kasvojen kahden puoliskon symmetrian puutteen, joka kavaltaa kiihkoilijan.

Vahakuva, joka otettiin melkein heti Charlotte Cordayn iskettyä kuolettavan haavan Maratiin, joka kuva on nähtävissä Madame Tussaudin museossa, antaa saman vaikutelman. Tässä meillä on käsi suippenevine sormineen, ei vaiston perusteella iskevän murhaajan käsi, vaan järjestelmällisen roiston, joka toimii teorian ja kylmän harkinnan pohjalta. Kuolema on yllättäen levittänyt kasvoilleen hallitsevimman luonnon, juutalaisen, temperamentin pohjan, kärttyisyyden, johon on sekoittunut surullisuutta.

Epäilemättä siihen aikaan oli juutalaisten lisäksi muita henkilöitä, jotka lähettivät monia hyviä miehiä mestauslavalle. Mutta jos tehtäisiin kärsivällisiä tutkimuksia aikakauden virallisissa arkistoissa, jos tutkittaisiin aikaa, jolloin tietyt henkilöt ja perheet saapuivat Ranskaan, juutalainen valtaisi huomattavan aseman, ja perinnöllinen viha Kristinuskoa kohtaan jäljitettäisiin sellaisiin perheisiin, jotka ovat puhdasta seemiläistä alkuperää.

Juutalaisten, jotka olivat nyt innokkaita todistamaan itsensä vapautumisensa arvoisiksi, ensimäinen teko oli varastaa kruunun jalokivet. Näkymä näistä aarteista, jotka olivat kertyneet sukupolvien aikana, ja joihin kuului kuninkaallisia kruunuja, Svgerin tarjoamia pikareita, Richeliun antamia jalokiviä, mahtavia ja loisteliaita muistoesineitä, kun ne jaettiin hätäisesti Seinen rannalla, salattiin maan alle tai heitettiin lammikkoon, raahattiin kurjimpiin oleskelupaikkoihin, kätkettiin ryysyihin, on tosikuva juutalaisille luovutetun onnettoman Ranskan loistavasta menneisyydestä.

Kruunun jalokivien varkaus ruokki pitkän aikaa Saksan juutalaisten kauppaa.

Noiden aikojen rikollisen tuomioistuimen tiedonanto-lehti sanoo:

Eräs ensimmäisistä henkilöistä, joka havaittiin syylliseksi kruunun jalokivien ryöstöön oli juutalainen nimeltään Louis Lyre, lontoolainen, 28-vuotias näön vuoksi kauppias... Hänet todettiin syylliseksi siihen, että hän oli ottanut osaa niihin ryöstöihin, jotka suoritettiin syyskuun 11., 13. ja 15. päivän öinä, ja siihen että hän oli saman kuun kuluessa myynyt tietylle Moyse Trenelille helmiä ja timantteja, oman osuutensa varkaudesta. Hän teki testamenttinsa 13.10.1792, ja puoli yhdeltätoista samana iltana hän kohtasi kuoleman, osoittaen rohkeutta ja viileyttä, joka olisi sopinut paremman tarkoitusperän puolesta kuolevalle.

Kaikki Pariisin juutalaiset olivat sotkeutuneet kruunun jalokivien ryöstöön. "Kruunun jalokivillä," sanoo Drumont, "ei ole koskaan ollut onnea tasavaltalaisten tai juutalaisten kanssa. Ensimmäinen tasavalta salli niiden varastamisen. Nykyisen tasavallan aikana juutalainen Lockroypääsi sopimukseen tiettyjen koukkunenäisten herrasmiesten kanssa, jotka kokoontuvat kahvila De Suéden kellarikerroksessa, sivuuttaen lain, joka valtuutti kaikkien näiden menneiden aikojen muistoesineiden myynnin."

Juuri juutalaiset organisoivat tuohon aikaan kirkkojen systemaattisen rosvoamisen ja kaikkien niiden mestariteosten tuhoamisen, joita usko oli inspiroinut ja nerous toteuttanut. Nuo myrskyisät vuodet olivat ihanteellisen sopivia juutalaisella ja hänen vihansa ja voitonhimonsa tyydyttämiseksi; kirkkojen hopea kulkeutui hänen ahneisiin käsiinsä. Julkisilla aarteilla ei ollut minkäänlaista erioikeutta hänen tukkuryöstöihinsä nähden.

Juutalaiset ostivat usein kokonaisia kirkkoja kourallisella assignateja (Ranskan tasavallan paperirahaa), ja kun tyyneys oli palautunut, he luovuttivat ne kristityille kohtuuttomalla vuokralla. Ranska oli heidän saaliinsa, ja Capefique kirjassaan History of Great Financial Operations kuvailee näin tilannetta:

Juutalaiset saapuivat Pariisiin kuin nälkäiset sudet. Aluksi he olivat arkoja ja myivät näennäisesti vain käytettyjä vaatteita, halpoja myyntiartikkeleita, sekä harjoittivat laimeasti vanhaa ammattiaan, koronkiskontaa. He eivät olleet vielä riittävän voimakkaita perustamaan pankkeja, jotka olivat genovalaisten käsissä. He tyytyivät ostamaan ja tarjoamaan huutokaupassa, ollen salaliitossa huutokaupanpitäjän kanssa, linnojen huonekaluja ja kirkkojen reliikkejä; lisäksi he lainasivat vanhoille aristokraattisille perheille, jotka oli karkotettu, muutaman kolikon arvokkaita esineitä vastaan ja kauhealla korolla... Yksin jätettyinä heistä tulee lyhyessä ajassa teollisuus- ja finanssimarkkinoiden herroja.

St. Louisin Fifth National Bank sulki ovensa kello 13:15 tänään. I.B. Rosenthal, Joseph Specht ja Marcus Wolfe ovat pankin johtajat (heidän syntyperäänsä koskevia kommentteja ei tarvittane). Marcus Wolfe (kaveri parka) nosti kaksi takavarikointi-oikeusjuttua I.B. Rosenthalia vastaan, kokonaissummaltaan 71 000 dollaria, ja on ajateltu Rosenthalin olleen velkaa pankille huomattavan summan. Pankki sijaitsee 700 North Broadwaylla, ja sillä on pääomavarantoa 390 000 dollaria. Tavalliset talletukset kohosivat noin 400 000 dollariin. Perjantaina heidän oli kohdattava raskas ryntäys, ja kun tallettajat jatkuvasti ottivat pois varojaan, pankki sulki ovensa muutamia minuutteja ennen kolmeatoista.

Henry Oderstolz (eräs juutalaisten siemen) on presidentti, ja C.C. Creclius (samasta rodusta) kassanhoitaja. Viimeisen kuukauden aikana pankin arvopapereita on myyty 105:llä, ja tänä aamuna niitä markkinoitiin 95:llä.

Tällä välin juutalaiset tarkkailivat poliittista horisonttia. He odottivat Cromwellia, joka olisi heille suosiollinen. Hän tuli.

Oliko Napoleon seemiläistä syntyperää? Disraeli sanoi hänen olevan, ja Judaism in France -kirjan tekijä on samaa mieltä. On varmaa, että Balegrien saaret ja Korsika toimivat turvapaikkana monelle Espanjasta ja Italiasta karkotetulle juutalaiselle. Nämä maanpakolaiset, siltä tuntuu, kääntyivät Kristinuskoon ja, kuten Espanjassakin, he ottivat itselleen nimiä kuten Orsimi, Colonna ja Bonaparte; kristittyjä, jotka toimivat heidän kummisetinään. Historioitsija Michelet on kolmasti puhunut tästä asiasta. "Sanoin," hän sanoo kirjassaan Nineteenth Century, "että eräs englantilainen yritti saada ihmiset uskomaan Bonaparten juutalaiseen syntyperään. Koska Korsikassa oli aiemmin suuri joukko sinne Afrikasta muuttaneita juutalaisia, näyttää siltä että Korsika on ehkä kuulunut enemmän maureille kuin italaialaisille."

Napoleon oli juuri sopiva mies näyttelemään sitä tärkeää osaa, mitä juutalaiset odottivat häneltä. Alusta alkaen juutalaiset kapitalistit hyväksyivät hänet. Kaikkien tuon ajan rikkaiden juutalaisten voidaan sanoa olleen hiljaisessa liittolaisuudessa hänen kanssaan, kun hän teki ensimmäisen sotaretkensä Italiaan maan aarteiden ollessa loppu. Hänen varhaisia urotöitään liioiteltiin suuresti, ja hänen saavutuksiensa inspiroiman ihastuksen, joka voitti hänele koko maan, leyhyttelivät juutalaiset kuumeiseksi lämmöksi. Meillä on ollut tämänlaisen kiihtymyksen toistuma Gambettan tapauksessa. Vaikka Gambetta oli todella epärehellinen, huojutti hän koko Ranskaa kaunopuheisuudellaan, niin että Ranska piti häntä ainakin vähän aikaa ennaltamäärätynä.

Napoleon vapautui kaikesta kiitollisuudenvelasta juutalaisia kohtaan sillä, että hän soi heille vapaan uskonnon harjoittamisen ja täydet poliittiset oikeudet.

Suuri neuvosto, joka oli koottu huomattavimmista rabbeista, kokoontui 4.2.1807. Sen istunnot kestivät 4. päivään maaliskuuta samana vuonna. Tämä neuvosto oli hyvin valittu herättämään kunnioitusta niin kauan lainsuojattomana olleen rodun jäsenissä.

Ensimmäisen kerran temppelin hävittämisen jälkeen Sanherdim kokosi tuon vaeltavan perheen jäsenet. Juutalaisten edustajia liikutti tämän näytelmän juhlallisuus. Eräällä heidän ensimmäisistä teoistaan oli todellakin jotakin jaloa luonteessaan, mikä on aivan vierasta sille, mitä tuolta rodulta voi odottaa.

He muistelivat pitkiä vainoja, pitkiä kuluneita vuosia -- vuosia täynnä ankaria kärsimyksiä. He muistelivat, että vuosien ajan oli vain yksi puhunut heidän puolestaan, julistanut taukoamatta, että meidän pitäisi kunnioittaa heidän omantunnon vapauttaan, ja asettanut esimerkin suvaitsevaisuudesta sillä, että juutalaisten mukaan hänen kuningaskunnassaan heitä kohdeltiin paremmin kuin missään muualla. Tämä mies, aina sama opissaan ja hyvyydessään, oli Kristuksen käskynhaltija.

Paavit ovat aina myöntäneet juutalaisille ylevän suojeluksensa. 7. vuosisadalla Gregorius Suuri suojeli heitä koko maailmassa. Alexander II onnitteli lämpimästi Espanjan piispoja sen johdosta, että nämä olivat ottaneet suojelukseensa vainotut juutalaiset. Innocentius II ja Alexander III ryhtyivät aktiivisiin toimenpiteisiin heidän puolestaan; Gregorius IX tarjoutui välittämään heidän puolestaan Ranskassa, Englannissa ja Espanjassa, sekä kielsi jokaista häiritsemästä heidän juhliaan kirkonkirouksen uhalla. Clementius VI soi heille turvapaikan Avignonissa. Nikolaus II kirjoitti inkvisitiolle, jotta se ei pakottaisi juutalaisia omaksumaan Kristinuskoa, ja Clementius XIII myönsi heille luvan kasvattaa lapsiaan niin kuin he halusivat; tämän ystävällisen teon juutalaiset maksoivat takaisin varastamalla kristittyjen lapsia heti kun he siihen pystyivät.

Monien vuosien vainojen jälkeen juutalaiset, huomattuaan viimeinkin olevansa rauhassa, halusivat kiittää niitä paaveja, jotka olivat niin usein kiinnostuneet heidän asioistaan ja tulleet tuon hajallaan olevan rodun suosijoiksi. Nämä kiitokset Sanhedrimin jäsenet ilmaisivat eräässä adressissa, joka on varmasti kunnioitettava sivu juutalaisessa historiassa.

Adressi oli seuraavanlainen:

Ranskan keisarikunnan ja Italian kuningaskunnan juutalaiset synodissaan, joka pidettiin 30. päivänä viime maaliskuuta, olivat kiitollisuuden läpitunkemia niiden menestyksekkäiden oikeuksien ja palveluiden takia, jotka kristillinen papisto on viime vuosisatoina suonut Euroopan eri valtioiden juutalaisille.

Ja täysi kiitollisuus siitä tarvetuloa-toivotuksesta, jonka useat paavit ovat ulottaneet koskemaan eri maiden juutalaisia, kun ennakkoluulot ja tietämättömyys kiihottivat kansaa vainoamaan ja karkottamaan juutalaisia yhteiskunnan helmasta.

Säädös siitä, että näiden tunteiden ilmaisut voidaan merkitä tämän päivän pöytäkirjoihin, että ne voivat ikuisesti säilyä autenttisena todistusaineistona juutalaisten kiitollisuudesta niiden etujen vuoksi, jotka kristillinen papisto syönsi edellisille sukupolville.

Lemanin veljekset kertovat:

20. syyskuuta vuonna 1870, paavin zuaavit, Rooman puolustajat, saivat Pius IX:n määräyksen olla olla enää jatkamatta sankarillista puolustustaan. Sen jälkeen he lähtivät varustuksista ja kokoontuivat surullisina ja eristyksissä ollen Vatikaaniin. Mutta kun he olivat ylittämässä St. Agnen siltaa, lukuisat juutalaisjoukot syytivät herjauksia heidän päälleen, ottivat väkivaltaisesti pois heiltä matkavarusteet sisältävät paketit, ja teeskennellen ettei rosvoaminen ollut heidän tosiasiallinen motiivinsa, vaan että se tehtiin poliittisista syistä, he heittivät paketit sillalta Tiberiin. Alapuolella olivat kuitenkin heidän venemiehensä, jotka kokosivat kaiken sillalta heitetyn. Tämän jälkeen juutalaiset ryöstivät parakit, ja veivät mukanaan asut, univormut, jopa huonekalut ja lankut. Viime vuonna, 1872, juutalaiset suorittivat jälleen kammottavia ja julmia tekoja -- tekoja, jotka eivät ole sanoin kuvattavissa. He kirosivat ja löivät rauhallisia kristittyjä, kun nämä tulivat kirkosta ulos; he pilkkasivat pyhiä asioita, loukkasivat pappeja, tahrasivat Madonnan kuvia, ja heittivät väkijoukkoon lyijykuulia, mistä seurasi verenvuotoa.

Emmekö nähneet vain pari vuotta sitten juutalaisen Levyn, joka kirjoitti kiristyspamfletin paavia vastaan, julistavan että anti-klerikaalinen kongressi, jonka hän oli organisoinut, kokoontuisi ensi vuonna Roomassa, tarkoituksenaan uhmata kiihkeästi Vatikaanin korkeaa valtaa?

Vuonna 1807 juutalaisten sydämet pursuivat kiitollisuutta. Napoleonille hebreaksi lausutut kiitokset osoittavat raamatullisen runouden henkäystä muistuttavaa ilmaisua:

Napoleon, kaikki kuninkaat ovat kadonneet ennen sinua. Heidän viisautensa on himmentynyt, ja he ovat hoiperrelleet kuin huumattuina. Austerlitzin taistelussa murskasivat kahden kaisarin joukot. Kuolema marssi edessäsi. Olet merkinnyt sen polun, ja kertaakaan ei kuolema ei kääntynyt siltä. Menneet sukupolvet, jotka kuolema on niellyt, jotka helvetti on ahmaissut, ovat urotöidesi ääressä huudahtaneet: "Sotureiden, sankareitten joukosta ei ole kukaan ollut vertaisesi." Jumala on valinnut Napoleonin hallitsemaan omaa kansaansa. Napoleon yksin on tehnyt niin monta suurta tekoa kuin menneiden vuosisatojen kaikki sankarit yhteensä.

Taistelua juutalaisuutta vastaan toteutettiin jopa Napoleonin hallituskaudella, mutta se jatkui huomaamattomana niiden hirveiden tapahtumien johdosta, jotka silloin kihisivät toinen toisensa jälkeen.

Historian ikuisen hämmästyksen kohde tulee olemaan se, että Napoleon, tykistön pieni aliluutnantti, valtasi keisarikunnan pääaseman, keisarikunnassa jonka kyllästi absoluuttisen vallan henki, perinteet jotka kuuluivat sankarilliselle monarkialle. Tämä nousukas, se meidän on myönnettävä, oli viimeinen hallitsija, joka todella määräsi Ranskassa.

Tuon ajan huomattavat miehet tunnustivat, että oli väärin suoda juutalaisille oikeuksien tasavertaisuus. Kukaan ei olisi moittinut, jos Napoleon olisi vain yrittänyt parantaa juutalaisen elinoloja, jos häntä olisi inspiroinut esim. tuo vanha roomalainen viisaus, joka erotti Rooman kansalaisen ja tämän orjat. Roomalaiset sallivat orjiensa nauttia vapaasti omaisuudestaan. He sallivat heidän jopa pöyhkeillä loistollaan, mutta puolet orjien omaisuudesta kuului kuoleman jälkeen valtiolle. Sellainen laki sovellettuna juutalaisten varakkaaseen luokkaan, perheisiin kuten Rothschild, Ephrus, tai paroni Hirsch, joka teki Romaniasta miltei köyhän, antaisi erinomaisia tuloksia. Se palauttaisi julkisele vallalle osan näiden koronkiskurien vääryydellä hankkimista ansioista estämättä samalla tätä rotua harjoittamasta ammattiaan. Jopa Rooman historian vaikeimpina hetkinä vapautetun orjan ei sallittu päästä provinssikaupungin kuuriaan. Rooman kansa ei koskaan uskonut, että edes kansalaisoikeudet saanut vieras olisi tasavertainen niiden vanhojen kansalaisten, jotka olivat luoneet Rooman suuruuden, poikien kanssa.

Aikana jolloin samanlaiset oikeudet suotiin juutalaisille, eräs loistava ranskalainen, jonka ylhäinen ja selkeä älykkyys oli este jokaista fanaattista vaikutusta vastaan, ilmaisi tätä kysymystä koskevan kantansa selvästi vain 30-sivuisessa asiakirjassa, joka on puolueettomuuden ja hyvän tajun mestariteos. Siinä sanotaan:

Kokous oli ajatellut, että juutalaisten saattamiseen hyviksi kansalaisiksi riittäisi panna heidät käyttämään kaikkien ksnsalaisten nauttimia oikeuksia, ilman että heihin sovellettaisiin erityisehtoja. Kokemus on valitettavasti todistanut, että jos kokouksesta ei puuttunut filosofiaa, niin ainakin sitten ennakkoharkintaa, sillä tietyissä tapauksissa uusia lakeja ei voida julistaa ilman vahinkoa.

Erehdys syntyy tässä tapauksessa siitä, ettei kokous selvästi ymmärtänyt juutalaisen soveltuvuutta täysistä kansalaisoikeuksista nauttimiseen. Juutalaisilla oli aiemmin alueensa ja hallintonsa. Mutta siitä lähtien kun heidät hajotettiin, he aloittivat ympäri maapalloa vaeltamisen etsien pakopaikkaa, ei maata. He ovat oleskelleet kaikkien kansojen keskuudessa liittymättä yhteenkään. Tämä asioiden tila johtuu juutalaisten instituutioiden voimasta ja luonteesta. Eri kansoilla saattaa olla yksi yhteinen päämäärä, kuten esim. vapauden säilyttäminen. Mutta jokaisella kansalla on sille ominainen piirre. Roomalla oli suuruus, lakedaimonialaisilla sota, Ateenalla kirjallisuus, Karthagolla kauppa ja juutalaisilla uskonto... Tavallisesti uskonto luetaan omaantuntoon vaikuttavien asioiden piiriin. Mutta juutalaisilla uskonto sulkee piiriinsä kaiken mikä muovaa yhteiskuntaa ja on sen rakenneosana. Täten juutalaiset muodostavat kaikkialla kansan kunkin kansan sisällä. He eivät ole ranskalaisia eivötkä saksalaisia. He ovat juutalaisia, ja sellaisina he pysyvätkin.

Tästä seuraa, ettei olisi ollut epäviisasta tai epäoikeudenmukaista alistaa poikkeuksellisten lakien alaiseksi tällaista yhdyskuntaa, joka on pysynyt laitoksiltaan, periaatteiltaan ja tavoiltaan täysin erillään yhteiskunnista yleensä laajasti katsoen.

Onneton Elsass vääntelehti näiden vampyyrien otteessa. Se rukoili, anoi, itki, pohti ja lopulta uhkasi. Rehellinen Kellermann, joka oli johtanut niin monia sankarillisia hyökkäyksiä, tunsi rohkeutensa pettävän onnettoman maakuntaansa tarrautuvien Saksan juutalaisten aallon edessä. Epätoivoon ajettuna hän kantoi surunsa keisarin helmaan, jolle hän kirjoitti vuonna 1806: "Juutalaisten koronkiskonta on pelottavaa. He kieltävät heille takaisin maksettujen lainojen kuitit, jotka tiedän heidän asianmukaisesti allekirjoittaneen, väittäen niiden olevan väärennyksiä." Huolimatta monista palveluksista juutalaisille, keisari oli nyt pakotettu julkaisemaan seuraavan määräyksen 17.3.1808:

Tästä lähtien, ja 1.7. alkaen, yhdenkään juutalaisen ei sallita ryhtyä minkäänlaiseen liiketoimeen ilman että hän on ensin saanut viralisen luvan tuon alueen kuvernööriltä, jota lupaa ei pidä myöntää muuta kuin ankaran ja huolellisen tutkimuksen pohjalta ja kun on täysin vakuututtu siitä, että ko. juutalainen ei ole harjoittanut koronkiskontaa, tai ollut sekaantuneena mihinkään laittomaan kaupankäyntiin.

Nimitettiin komissio määräyksenään antaa juutalaisille nimiä, ja juutalaiset onnistuivat lahjomaan nuo vähäpätöiset virkamiehet, jotka oli nimitetty valvomaan määräyksen toteuttamista, maksamalla heille pienen summan, jonka johdosta komissio antoi heille kauniin nimen, kuten linnun, kukon tai hyvän enteen. Juutalaiset kutsuivat itseään iltatuulenhengeksi tai aamutuoksuksi. Esimerkiksi nimi Rothschild tarkoittaa ruusujen laaksoa; Wohlgeruch hyvää tyoksua; Edelstein kallisarvoista kiveä; Goldader kultasuonta. 'Niille, jotka kieltäytyivät maksamasta, annettiin naurettavia tai epämiellyttäviä nimiä, kuten esimerkiksi Galgenvogel, häkkilintu; Saufer, juoppo; Weinglas, viinilasi.

Yleisin nimi juutalaisten keskuudessa on Mayer. Se on muinaisaikainen, ja esiintyy huomiota herättävästi sekä Vanhassa Testamentissa että Talmudissa. Se miellyttää juutalaisia, sillä se herättää heissä mielikuvan jostakin joka säihkyy. Todellinen nimi on Meier, joka merkitsee kimaltavaa, loistavaa, ja on peräisin sanasta, joka tarkoittaa valoa. Coh, Kahn, Cahen, Cahun ovat muinaisia johdannaisia hebrealaisesta sanasta Cohen, joka merkitsee Aaronin perheen pappia. Juutalaisten joukossa vallitsevina olevat etunimet ovat yleensä käännöksiä hebrealaisista nimistä. Maurice vastaa Mosesta, Isidore Isaacia, Edward Aaronia, James Jacobia.

Juutalaisia vastaan omaksuttujen uusien toimenpiteiden johdosta, nämä rajoittuivat ilmaisemaan surullisia vastalauseita. Mutta välirikko, eräänlainen avioero, oli täydellinen keisarin ja heidän välillään. Napoleon, kun jätetään syrjään kysymys hänen syntyperästään, oli monessa suhteessa tyypillisen juutalaisen vastakohta. Eräässä keskustelussa valtioneuvoston läsnäollessa hän sanoi: "Kukaan ei syytä protestantteja tai katolilaisia. Ihmiset syyttävät aina juutalaisia. Tosiasia on, että juutalaisten tekemä paha ei ole peräisin yksilöistä, vaan koko kansasta. He ovat ne heinäsirkat ja madot, jotka autioittavat Ranskaa."

Juutalainen oli vuoteen 1810 asti tukenut Napoleonia. Nyt kun hänellä ei ollut enää mitään odotettavissa Napoleonilta, hän asettui tämän vastustajien puolelle.

Mahtava keisari oli tästä lähtien tuon mysteerisen rahavallan vastustaja, jota ei kukaan, ei edes Napoleon, voi menestyksellisesti vastustaa.

Juutalaisuus, joka on vertaansa vailla vallassaan puskea eteenpäin, ylistää ja laskea liikkeelle minkälaista yritystä tahansa, on myöskin vertaansa vailla vallassaan tuhota, kalvaa, jäytää perustuksia, raunioittaa. Kun juutalainen on jonkun vihollinen, olkoon tämä sitten keisarikunnan hallitsija, yksityishenkilö, journalisti tai taiteilija, kukin tuntee olevansa yllättäen tuhannen peukaloisen langan ympäröimä, jotka ehkäisevät hänen toimintaansa joka askeleella. Juutalaisen vihollinen lannistetaan, ja masennetaan kaikilta tahoilta, kuten Disraeli ilmaisi sen niin hyvin. Kun häntä panetellaan, suljetaan epäsuosioon, häväistään, hän ei tiedä minne kääntyä, mikään ei onnistu, ja hän ei ymmärrä syytä toistuviin onnettomuuksiinsa.

Uhmaamaan tätä okkulttista voimaa, jonka edessä jopa Bismarck peräytyi, tarvitaan suoraselkäisiä ihmisiä, jotka ovat mietiskelleet Kristuksen sanoja: "Siunattuja ovat ne joita on vainottu oikeamielisyyden tähden, sillä heidän on taivasten valtakunta."

Epäilemättä Napoleonin sotaretki Venäjälle myötävaikutti hänen kukistumiseensa. Mutta ennemmin tai myöhemmin juutalaisten rahakoalitio olisi tuhonnut hänet. Pyhän liiton tuleva pankkiiri, Rothschild, osoitti katastrofin lähetessä ainutlaatuista aktiviteettia.

Kun ilta laskeutui Waterloon ylle, kun keisari yritti turhaan viimeisillä joukoillaan, erästä Brysselissä tilannetta tarkkaillutta Rothschildia informoitiin häviöstä. Tämä tieto tuli armeijaa seuraavilta juutalaisilta, jotka tekivät niin tarkoituksenaan avoimesti tappaa haavoittuneet sotilaat ja ryöstää heidän ruumiinsa. Jos hän saapuisi ensimmäisenä Englantiin, hän tekisi suunnattoman summan rahaa, arviolta 20 000 000 puntaa. Hän juoksi kuin hirvi Ostendiin, mutta pelottava myrsky teki merimatkan melkein mahdottomaksi. Hämmentyen hetkeksi aalloista, jotka raivosivat kiihkeästi, pankkiiri vaarasta huolimatta antoi lähtökäskyn: "Älkää peljätkö," hän olisi voinut sanoa veneilijälle, "te kuljetatte enempää kuin vanhan ajan arkki. Te kuljetatte Caesarin epäonnea ja Rothschildin onnea."

Michelet kirjoitti:

Bonaparte on kuollut. Raudan vuosisadasta syntyi rahan vuosisata. Solmittujen lainasopimusten johdosta, jotka oli ilmeisesti otettu sotavalmisteluja varten rauhan aikana, juutalainen oli sen ajan merkkihenkilö. Silloin pulpahti esiin myöskin kuuluisa juutalainen Rodriques, joka pyhän Simonin nimellä perusti uuden oppisuunnan, kirjoitti uuden evankeliumin, joka pyrki heittämään säädyllisyyden viitan juutalaisten ylle; viitta, vaikka olikin sinänsä kevyt, peitti monia heidän synnillisiä tekojaan... Juutalaiset loivat varastoja, joihin pääoma lakkaamatta virtasi kohisten.